23.10.06

Naisnäkökulma, osa 2

"Mua kiinnostais tietää, miks nykyään ihmiset on sitä mieltä, että feminismi kannattaa lähinnä esim. kainalokarvoja."
"Sen takia, että äänekkäimmät feministit (ruotsalaiset) on kaikki HULLUJA."

Jostain syystä feminismi tuntuu provosoivan ihmisiä enemmän kuin moni muu aatesuunta, vaikka se ei loppujen lopuksi ole nykypäivänä mitenkään kovin radikaalia. Tämä on toisaalta ihan ymmärrettävää, jos kiinnittää huomiota lähinnä joihinkin HULLUIHIN, joiden mielestä tasa-arvon kannalta on hyvin oleellista, että esimerkiksi liikennemerkeissä olisi myös naishahmoja. (Miten niistä sitten tehtäisiin naisia? Laitettaisiin hame. Sitten valittaisivat stereotypioista. Eikö se ole niiden ongelma, jos näkevät kohtalaisen androgyynin oloisen tyylitellyn ihmishahmon välttämättä miehenä? Miten se ylipäänsä liittyy mihinkään? Sekopäät.)

"Olen feministi."
"Jaa? Ai vihaat kaikkia miehiä ja sulla on karvaiset kainalot."

"Olen ateisti."
"No oo vaan."

Minusta on kieltämättä jossain määrin kyseenalaista valita useimpien määritelmien mukaan tasa-arvoa kannattavalle aatesuunnalle nimi, joka on helppo tulkita hieman puolueelliseksi. Vähän kuin että rodullista tasa-arvoa kannattavan suuntauksen nimi olisikin rasismi. Toisaalta voisi luulla, ettei olisi vaikeaa ymmärtää sitäkään, että naisten oikeuksien puolustaminen ei tarkoita automaattisesti miesten oikeuksien polkemista. Se, että jollain on asiat paremmin, ei välttämättä ole toisilta pois.

En esittelisi itseäni feministiksi, mutta jos joku kysyisi olenko feministi, olisi melko hankalaa vastata kieltävästi. Minulla ei ole varsinaisesti mitään hyvää syytä olla kannattamatta sukupuolien välistä tasa-arvoa. Jos feminismin piiriin lasketaan mukaan myös erilaisten seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustaminen, sitä parempi.

Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että maailmassa on muutamiakin asioita, jotka ovat lähempänä sydäntäni kuin nimenomaan miesten ja naisten välisen epätasa-arvon kitkeminen. (Minun mielestäni maailmassa on myös suurempia epäkohtia, joista tosin osa liittyy tällaisiin tasa-arvokysymyksiin.) Minulla on valitettavasti muutakin tekemistä kuin kampanjoida ihan kaikkia maailman epäoikeudenmukaisuuksia vastaan, joten minusta on varsin mukavaa, että monet muut ovat ottaneet asiakseen ajaa tasa-arvoista palkkausta ja muuta oleellista.

Feminismiin liittyvät negatiiviset assosiaatiot ja stereotypiat pitävät usein sisällään käsityksen siitä, että aatesuunnan edustajat ovat aktiivisesti räyhäämässä aatteestaan jatkuvasti ja juoksentelevat pitkin kaupunkia potkimassa miehiä teräsvahvisteisilla maihinnousukengillä. Veikkaisin kuitenkin, että suuri osa feminsimiä (tietoisesti tai tiedostamattaan) kannattavista vaikuttaa asioihin ihan normaalisti esimerkiksi äänestämällä ja vaikka kirjoittamalla mielipiteistään julkisesti (ja usein ihan asiallisesti!).

Harva ateisti seisoo kadunkulmassa jakamassa jehovantodistajille "Heretkää!"-lehtiä tai "10 syytä olla olematta rasittava ihmisiä käännyttävä fundamentalistikristitty"-lappusia. (Ehkä pitäisi?) Useimmat eläinten oikeuksien puolustajatkin ovat varsin säyseitä eivätkä käy tekemässä laittomia iskuja turkistarhoihin. Eikä pidä unohtaa vaihteeksi korostaa sitä, että kovin moni muslimikaan tuskin on kärkkäästi heittelemässä käsikranaatteja julkisiin kulkuneuvoihin.

Tämä siksi, että minua ärsyttävät tasapuolisesti ne jänkään poljettavat pää-ääliöt, jotka käyvät urpoilemassa jokaisen vähänkin feminismiin vivahtavan blogin kommenttilaatikossa sekä ne feministit, jotka uhoavat asioista, jotka eivät liity mitenkään tasa-arvoon tai ylipäänsä mihinkään maininnan arvoiseen. Lisäksi tällaisia asioita tuntuu hyppivän silmilleni vähän joka suunnasta nykyään.

18 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvin moni asia selittyy sillä, että muistaa kultaisen säännön: puolet ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä. Kun tätä sovelletaan feminismiin, lakkaa ihmetyttämästä minkä litteän kiven alta ryömivät esiin olen-nainen-olen-siis-oikeassa -tyyppiset tahot kuin myös ne, jotka toden totta eivät näe feminismissä muuta kuin aina niin oleellisen keskustelun ruumiin karvoituksesta.

4:23 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Jep. Kysehän ei niinkään ole siitä, ettenkö ymmärtäisi, vaan siitä, että en jaksais, onko pakko? :)

5:02 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Nyt alkoi naurattaa muuten se, että laitettaisiin sitten tasa-arvoisesti puolelle liikennemerkeistä TISSIT.

Yeah.

5:23 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ikävä kyllä on pakko. Maailmasta ei pääse pois.

Lopultakin teekkarit ja feministit löytäisivät yhteisen sävelen, kun liikennemerkeillä olisi daisarit. Eräänlainen saavutus sekin.

5:50 ip.  
Blogger Annimaria kirjoitti...

Joo, ja mahdollisimman isot. Voisko niille samalla laittaa karvoja jalkoihin ja kainaloon?

7:00 ip.  
Blogger PA kirjoitti...

Mitä ihmettä, onko tämä ruvennut asiablogiksi.

Ja pitäisikö minun ruveta PÄ:ksi.

8:49 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Ai nytkö tässä pitäisi jotain ihan ruveta? Kattia kanssa.


(Sanotaanko noin edes?)

10:32 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Liikennemerkkien miehille pitäisi kyllä laittaa sitten isot pippelit. Saadaan kaikki kärsiä mahdollisesta alemmuukompleksista TASA-ARVOISESTI.

11:10 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Saara, tietenkään ei karvoja.

Ei siis missään nimessä. Vain feministisillä suohirviöillä ylipäätään kasvaa karvoja.

5:51 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Mitä mä nyt oon tehnyt? En ole halunnut mitään karvoja! HYI

7:34 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kato, et se ollutkaan sä.

Mutta kaikki naiset on pahoja, tietenkin. Yhtä hyvin se olisit voinut olla sä.

10:29 ip.  
Blogger kervå kirjoitti...

Joillain liikennemerkkihenkilöillä tulisi olla silmälasit. Ja pahanhajuinen hengitys.

Tasa-arvoa merkki-henkilöille!

12:45 ap.  
Blogger Vt kirjoitti...

Harva ateisti seisoo kadunkulmassa jakamassa jehovantodistajille "Heretkää!"-lehtiä tai "10 syytä olla olematta rasittava ihmisiä käännyttävä fundamentalistikristitty"-lappusia.

Nuo nimet olivat sen verran toimivia, että ne on mitä ilmeisimmin keksitty jo paljon aikaisemmin ja sitten liimattu tähän päälle ikään kuin ne vain olisivat pälkähtäneet päähän kesken normaalin blogipostauksen naputtelun.

Tämän kommentin varsinainen pointti on se, ettTaksi tulee, nyt on kiire baar

8:12 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Ikävä kyllä on pakko. Maailmasta ei pääse pois."

Naurettavaa paskaa! Maailmasta pääsee pois aika helpostikin.

10:50 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:32 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:34 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:35 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:36 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu