9.10.07

GanesPod, GanesBook, Hard Ganes Hallelujah ja hei nyt ottaa niinku päähän

Viime aikoinahan on siis vituttanut mm. tiuskivat ja kiukuttelevat freelancerit, pikkuasioista vänkäävät ihmiset, sää, toimimattomat tietokoneet ja kadonneet cd-levyt.

Aivan erityisesti on kuitenkin vituttanut Ganes-elokuvan markkinointi. Onko suomessa vielä jotain tuotetta, jota ei saisi jollain Ganes-logolla varustettuna, jonka mainoslause ei olisi Ganes-elokuvassa tai jota ei markkinoitaisi muuten vaan Ganes-leffan ohessa? No: EIPÄ TAIDA OLLA!

Näin ollen en kiusallanikaan mene katsomaan ko. elokuvaa edes vahingossa (ettekö te koskaan katso elokuvia vahingossa muka?), vaikka se tekovaiheessa minua etäisesti kiinnostikin. Itse asiassa olen varmaan nähnyt käytännössä katsoen koko elokuvan erinäisissä TV-, radio-, ja julistemainoksissa yksittäisinä kuvina tai muutamien sekuntien pätkinä, joten turha tässä on elokuvateatteriin asti vaivautua maksaakseen ihan oikeaa rahaa parista tuotesijoitteluntäyteisestä tunnista.

Voisin ehkä kirjoittaa tästä Kulutusjuhlaan, jos jaksaisin nyt olla edes himpun verran asiallisempi. (Minähän olen siis nykyään myös asiablogaaja - aivan järjettömän asiallinen sellainen.)

Ganes-ateria? Voi jeesuksenperkele. Onko sinne leivottu sämpylään ylläriksi xxx Milonoffin takatukkaa vai häh? Siis mä en jaksa. Tehkää nyt ihmeessä joku remuaaltossiideri ja pistäkää se heittämään jotain mukanokkelaa läppää vaikka HKL:n mainokseen. Rock on niin kuollut.

16 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei Kulutusjuhlassa(kaan)ht tarvitse olla asiallinen. Tää oli just hyvä! :D ROK!

10:38 ip.  
Blogger Ana kirjoitti...

Mix mulle ei oo kerrottu ettei Kulutusjuhlassa tarvii olla asialline hä... Niinq.

10:45 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen siis niin samaa mieltä! Minäkin oikein odotin tuota leffaa, mutta nyt olen jo kurkkuani myöten täynnä. Vielä ne tekstimainokset, juu tosiaan 70-luvulla oli luontevaa todeta ihan mihinkään väliin että "melko reilua" (ja minähän tiedän koska olin silloin aidosti Hurriganes-fani).
Mutta ne kohderyhmät, niihin en taida taaskaan kuulua. Pitäköön tuotteensa!

11:45 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ja nyt ne "markkinamiehet(kin)" hykertelee kippurassa, kun alternatiivitkin keskustelee asiasta. Tehtävä suoritettu?

12:07 ap.  
Blogger PA kirjoitti...

Minua ärsyttää ihan samalla tavalla.

Vaan tiesittekö, että koska ganes-ateriaan kuuluu iso juoma, niin jos ottaakin limonadin sijaan hyvää tropicana-mehua, sitä saa kokonaista kaksi törppöä. Tuossa vaiheessa minunkin periaatteeni alkavat höltyä.

12:08 ap.  
Blogger PA kirjoitti...

Ja nyt ne "markkinamiehet(kin)" hykertelee kippurassa, kun alternatiivitkin keskustelee asiasta. Tehtävä suoritettu?

Minä en ymmärrä tuota uskomusta, jonka mukaan markkinamiehet hykertelevät automaattisesti, kun jostain puhutaan, vaikka puhe olisi negatiivista. Tai sitten he mittaavat outoja asioita, tunnettuutta myynnin sijaan

Mitä se ketään ilahduttaa, että tiedän hyvin vahvasti, että Ganes-elokuva on olemassa ja yhtä vahvasti, etten mene sitä katsomaan enkä osta oheissälää, kun kerran ärsyttää.

12:12 ap.  
Blogger Jari Sedergren kirjoitti...

Suurin osa ihmisistähän menee elokuviin syömään. Pari kabanossia mukaan ja jo rokki soi.

11:06 ip.  
Blogger Vt kirjoitti...

PA:n mainitsema iso juoma toimii Tropicana-mehujen lisäksi myös siten, että ottaa vain sen ison juoman ja sitten siinä juo sitä. Jos on esim. krapula.

7:27 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi kiitos! Kaikesta jäänyt paitsi! Hyvä minä kun luovuin telkkarista (ja samalla mainoksista)!

5:40 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Jos televisiosta luopuessaan kuvittelee luopuvansa mainoksista, on kyllä päässä vikaa.

2:39 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Siideristä en tiedä mutta onhan Ganes-lonkero ja -olut keksitty jo ajat sitten? Tai jos lausahduksesi olikin tarkoitettu satiiriseksi, viuhui se täällä päässä yli hilseen.

www.laitilan.com

6:37 ip.  
Blogger Unknown kirjoitti...

ninest123 09.16
burberry outlet, michael kors handbags, ralph lauren outlet, louboutin shoes, michael kors outlet online, replica watches, michael kors outlet store, louboutin uk, louis vuitton outlet, longchamp outlet, ray ban sunglasses, tiffany jewelry, uggs on sale, christian louboutin, longchamp bags, oakley sunglasses, gucci handbags, ralph lauren polo, nike air max, burberry factory outlet, uggs outlet, cheap jordans, uggs on sale, oakley sunglasses, michael kors outlet, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors, louis vuitton, uggs outlet, prada handbags, christian louboutin, louis vuitton outlet online, oakley sunglasses, nike outlet, prada outlet, uggs on sale, michael kors outlet online, nike free, louis vuitton handbags, tory burch outlet, ray ban sunglasses, replica watches, nike air max, tiffany jewelry

8:50 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

lunette ray ban pas cher, coach outlet, north face uk, hollister uk, hogan sito ufficiale, michael kors outlet online, ray ban uk, new balance, converse, michael kors, true religion jeans, nike roshe run pas cher, chanel handbags, michael kors, nike tn pas cher, nike air max pas cher, coach outlet, true religion outlet, true religion outlet, louboutin pas cher, kate spade, timberland pas cher, burberry pas cher, longchamp soldes, michael kors uk, sac guess pas cher, hermes pas cher, polo lacoste pas cher, longchamp pas cher, north face pas cher, jordan pas cher, abercrombie and fitch, lululemon outlet, nike blazer pas cher, ralph lauren pas cher, coach outlet store online, vans pas cher, vanessa bruno pas cher, kate spade outlet, lunette oakley pas cher, coach purses, nike air force, true religion outlet, nike free pas cher, nike air max

8:52 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

hermes handbags, valentino shoes, ghd hair, asics running shoes, nike air max uk, jimmy choo outlet, longchamp uk, nike free, lululemon outlet, mac cosmetics, giuseppe zanotti, insanity workout, softball bats, herve leger, beats by dre, bottega veneta, p90x workout, wedding dresses, mont blanc, hollister clothing, new balance shoes, nike air max uk, abercrombie and fitch UK, nike roshe run, abercrombie and fitch, nike trainers uk, salvatore ferragamo, nike air huarache, instyler ionic styler, north face outlet, reebok outlet, chi flat iron, babyliss pro, celine handbags, nike roshe uk, soccer jerseys, polo ralph lauren uk, soccer shoes, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie, vans outlet, nike air max, mcm handbags, mulberry uk

8:54 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

ugg,uggs,uggs canada, replica watches, sac louis vuitton, gucci, pandora jewelry, juicy couture outlet, nike air max, swarovski jewelry, marc jacobs, supra shoes, doke & gabbana, polo ralph lauren, ray ban, louis vuitton, oakley, links of london uk, lancel, thomas sabo uk, louis vuitton uk, michael kors outlet online, ugg pas cher, bottes ugg pas cher, iphone cases, pandora jewelry, hollister, louis vuitton, montre pas cher, toms shoes, pandora charms, coach outlet, sac louis vuitton, louboutin, ugg uk, vans scarpe, swarovski uk, pandora uk, timberland boots, michael kors outlet, juicy couture outlet, ugg,ugg australia,ugg italia, converse shoes outlet, hollister, michael kors handbags, wedding dresses uk, converse, karen millen uk
ninest123 09.16

9:01 ap.  
Blogger yanmaneee kirjoitti...

longchamp bags
lebron shoes
hermes belt
golden goose
moncler jackets
golden goose sneakers
curry 7
off white hoodie
adidas tubular shadow
hermes handbags

9:26 ip.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu