25.11.06

Vantaa

Olen hiljattain tullut siihen tulokseen, että Vantaa on vielä kamalampi paikka kuin Espoo. Vantaalaiset ovat jotenkin vähemmän traagisia hahmoja kuin espoolaaiset keskimäärin, mutta paikkana vantaa on kammottava, ruma, kylmä ja ankea. Ja se nyt on ihan sama mistä reittioppaasta ja aikataulusta kulkuyhteytensä katsoo. Vantaalla joutuu aina odottamaan bussia puoli tuntia vähintään ja se joka muuta väittää, ei tiedä elämästä mitään.

Toinen asia, mikä on ihan perseestä on delfiinit. Minä en pidä delfiineistä vähääkään ja suhtaudun delfiineistä pitäviin ihmisiin suurella varauksella. Yrittäkääpäs vaan tulla kertomaan kuinka hengellisiä, virtaviivaisen hienoja ja älykkäitä elikoita delfiinit ovat. Lyön lapiolla naamaan välittömästi.

Delfiinit ovat ensinnäkin helvetin rasittavia. Jos tuttavapiirissänne olisi - ja saattaa ollakin - ihmismuotoinen delfiini, niin hermonne menisivät ihan varmasti vietettyänne vartin sellaisen riemuidiootin kanssa. Hyppisi koko ajan ja ääntelisi kimeästi. Ei sellaista voi kukaan kestää. Lisäksi epäilen, että delfiinit ovat oikeasti vittumaisia.

Haluaisin vielä lisätä, että Big Brother on ohjelma tyhmistä ihmisistä tyhmille ihmisille ja täten ihan totaalisen perseestä. Mahdollisesti syvemmältä sieltä, kuin delfiinit. MIKSI TE KATSOTTE SITÄ PASKAA!

Tällainen päivä tänään.

10 kommenttia:

Blogger kervå kirjoitti...

Söikö joku mun kommenti?

Piti sanomani: Hyvä päivä!

Ja että Espoo taitaa kuitenkin olla rahtusen kauheampi.

7:06 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Mike, hiljaa!

11:48 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Veit jalat suustani.

12:00 ap.  
Blogger Tony kirjoitti...

Vantaalla asuu pääkaupunkiseudun kylistä toiseksi vähiten delfiini-ihmisiä ja täällä naiset ovat voittopuolisesti nättejä ja täällä on ihmiselämälle suotuisat olosuhteet. Havaintoni tosin perustuu vain Itä-Vantaan tuntemukseeni, mutta uskon, että Länsi-Vantaalla on melko samanlaista.

Seuraavaksi parhaat edellytykset ihmiselämälle tarjoaa Helsinki, vaikka siellä onkin prosentuaalisesti enempi delfiini-ihmisiä kuin esim. Espoossa ja Kauniaisissa.

Vaikka kansainvälinen matkustajaliikenne on keskittynyt Vantaalle on Vantaa jäänyt lähes yhtä tuntemattomaksi kuin esim. Espoo. Vantaa on kuin musta-aukko, josta tieto ei pääse ulos.

Vantaalaiset vaikuttavat intohimottomilta, mutta se johtuu vain siitä, että me olemme (vähään) tyytyväisiä.

6:55 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Delfiinithän todellakin ovat hyvin vittumaisia. Isot pullonokat hakkaavat huvikseen pienempiä delfiinejä ja lauman nuoret miehet käyvät kaappaamassa naapurilaumasta tyttöjä, joita raiskaavat porukalla. Sitä se tekee, kun on isot, poimuttuneet aivot.

11:39 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Höpö höpö...jos Espoota ja Vantaata verrataan niin Vantaa voittaa!!! :-P Espoossa on sitä paitsi sikapalhjon kalliimpaa kuin Vantaalla...joo, mutta se siitä. Vastahan mä olen ollut vajaa 5 vuotta vantaalainen...

12:02 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:32 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:34 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:35 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:36 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu