It's OK Not To Be Gay!

Koska Hurina asiaa ihmettelee, tutkijaryhmämmepä nyt selvittää kaikille miksi on ihan okei olla pitämättä useista ihmisistä. Tutkijaryhmällämme, nähkääs, on aiheesta paljon kokemusta ja seuraava teksti on pitkällisten empiiristen kokeiden ja kenttätutkimuksen tulos.

Jos teissä ei ole jotain perin kummallista henkistä vikaa, niin kovasti miettimällä voinette palauttaa mieleenne jonkun tilanteen, jossa olette kommunikoinut peräti epämiellyttävän henkilön kanssa. Ja siis ihan oikeasti, jos näin ei ole koskaan teille käynyt, niin painotan vielä: henkinen vika. Saatatte olla jonkinlainen sosiopaatti tai vähintään hippi.

Enkä minä nyt tarkoita sitä tunnetta, joka tulee, kun ääripositiiviseksi uudestisyntyneenä ääripositiivisesti järkeilee parhain päin: "kyllähän se huoritteli vieressä seisovaa vaimoaan siinä keskustelun lomassa ja kaivoi nenäänsä ja rääkkäsi terrierinpentua piikkilangalla, mutta kertoihan se myös ihan hauskan Pikku-Kalle vitsin ja varmasti on syvällä sisimmässään ihan hyvä kokki". Puhun nyt siitä välittömästä ja spontaanista tunteesta, joka aivoissa kirpoaa heti ensi kertaa henkilön kanssa kommunikoidessa. (Ja urputtavien pää-ääliöiden varalta haluan täsmentää, että tapaamansa ihmisen mielestäni toki voi myös kokea ns. tunnetasolla varsin hurmaavaksi tai esimerkiksi täysin yhdentekeväksi.)

No, tapauksissa, joissa henkilö kokee koiraa rääkkäävän ja nenää kaivavan keskustelukumppaninsa epämiellyttäväksi tai -- jos on mahdollisesti itse mieltynyt koiran rääkkäämiseen ja tähän toiseen oheistoimintaan, mutta vaimon huoritteluun ei niinkään -- yhdentekeväksi persoonaksi, on ehkä useidenkin ihmisten kannalta parasta välttää tulevia kohtaamisia tämän henkilön kanssa.

Siis ihan oikeasti, minusta ei palvele mitään tarkoitusta yrittää väkisin ystävystyä kaiken maailman nenänkaivelijoiden kanssa, jos ei vaikkapa ole vasta muuttanut uudelle paikkakunnalle, joka pääasiallisesti on nenänkaivelijoiden kansoittama. Tietysti myös, jos on mielestään liian vähän kavereita, tai mikään ei riitä, niin voi vapaasti yrittää väkisin ystävystyä, vaikka ei ihan heti tykkäisikään.

Henkilökohtaisesti en kuitenkaan ole vähään aikaan aktiivisesti kaivannut elämääni lisää tovereita, sillä nykyiset ovat varsin erinomaisia ja pidän heistä kovin. Minä en sitä paitsi ehdi tavata tarpeeksi usein edes niitä ihmisiä, joista pidän, joten miksi ihmeessä vaivautuisin viettämään aikaa jonkun vasta tapaamani nenänkaivajan kanssa ja yrittää olla tälle mukava, jos minulla ei ole siihen mitään velvollisuutta?

Haluaisin korostaa, että minusta on kuitenkin äärimmäisen typerää olla tahallaan epäkohtelias tai ilkeä henkilöille, jotka itse kokee tylsiksi tai jotenkin mielenköyhiksi. Riidan haastaminen tai päin naamaa haukkuminen ilman syytä (tai usein syynkään kera) ei palvele mitään sosiaalista tarkoitusta ja sitä tulee ehdottomasti välttää. Minusta henkilöllä voi olla ns. asennetta (kuten nuoriso nykyään asian ilmaisee) ilman, että on paska ja typerä asenne.

Sen sijaan ihmisten tai heidän hengentuotostensa haukkuminen, kun kyseessä oleva henkilö ei itse ole paikalla, on minusta inhottavaa ja ns. "selän takana paskan puhumista" vain silloin, kun kyseessä on puhujalle ehkä läheinenkin henkilö ja vieläpä sellainen, josta hän yleensä esittää pitävänsä. Jos ei ole mitään aiempaa suhdetta johonkin ihmiseen, sitä tuskin kannattaa aloittaa toteamalla, että: "vaikutatpa muuten tyhmältä kuin juustosämpylä!"

Lukioaikoinani säästin varmasti monta teinigoottia ennenaikaiselta viiltelyltä, kun tyydyin haukkumaan heidän mangatuherruksiaan koulutovereilleni teinigootin ollessa pois kuuloetäisyydeltä. Tällainen puolestaan usein huvitti minua ja koulutovereitani, eikä ketään vahingoitettu. Jos teinigootti olisi kysynyt rehellistä mielipidettäni hänen mangatuheros... tuherruksestaan, olisin varmasti muotoillut sanottavani haukkumisen sijaan rakentavaksi kritiikiksi. Tämänkin blogin suosiosta voimme kuitenkin päätellä, että ihmisten ja asioiden haukkuminen ja muu yleinen negatiivisuus on toisinaan ihan viihdyttävää.

Ja niin, minähän en ymmärrä deittailua ihan oikeasti, mutta eikös treffien tarkoituksena ole juurikin se, että tavataan henkilö, katsotaan millainen hän on, ja jos ei miellytä, tavataan sitten joku toinen henkilö ja unohdetaan tämä ensimmäinen. Ja kommentoidaan kavereille ehkä, että ihan mukava tyyppi oli mutta ei ymmärtänyt elämästä mitään ja haisikin pahalle.

Ovatko ystävät jotenkin seurustelukumppania vähempiarvoisia siten, että heihin eivät päde yhtä korkeat kriteerit? Ihmiset ovat kuitenkin paljon tärkeämpi osa monen elämää kuin muut satunnaiset asiat (esimerkiksi vessapaperi... no vessapaperi on aika tärkeää, mutta sanotaan vaikka omenat) , joten miksei heidän suhteensa voisi olla kriittinen samalla tavalla kuin monen muun asian suhteen? Se, että minusta Schizo-Blog on huono, mutta osaan älyllisellä tasolla arvostaa sen kirjottajan viiksiä, ei tarkoita sitä, että minun pitäisi lukea sitä.

(Kyllä minusta saa henkilön julkista hengentuotetta arvostella julkisesti! Luulen, että Schizo-Janne kestää sen kuin mies. En ota kantaa siihen, lasketaanko viikset julkiseksi hengentuotteeksi.)