Äänistä
Öisin, kun ei nuku (olen jo lakannut yrittämästä), tulee usein hyviä ideoita - lähinnä sellaisia, joita ei voi öisin toteuttaa. Kuten että voisinpa siirtää kirjahyllyn tuohon ikkunan eteen, niin olisi koko seinä vapaa ja voisin kiivetä kattoon sitä pitkin, sitten kun herään aamulla ja huomaan muuttuneeni suunnattomaksi syöpäläiseksi. Itse totesin juuri, ettei erilaisten äänikytkentöjen kokeileminen kolmelta aamuyöllä ole välttämättä toteuttamiskelpoinen idea.
Tästä alkaakin Erään Saaran ura trendikkäänä tekniikka-asioista blogaavana henkilönä. Olen iTrendien iAallonharjalla!
Minulla kun ei vinyylisoitin suostu yhteistyöhön stereoiden kautta, eikä stereoita puolestaan saa kytkettyä viritinvahvistimeen. Kytkin sitten vinyylisoittimen ja kaiuttimet kuitenkin vahvistimeen ja kokeilin, mitä tapahtuu, jos laitan samaan syssyyn myös kannettavan CD-soittimeni. Kuului yllättävän kovia ääniä, vaikka volyymi oli varsin hiljaisella. En ymmärrä näistä asioista mitään. Jos olisin heikkohermoisempi, olisin varmasti saanut aivohalvauksen ja sydänkohtauksen. Naapuri saattoi saadakin.
Päädyin kuitenkin siihen lopputulokseen, että ostan kympillä jonkun vanhat kaiuttimet ja laitan ne stereoihin kiinni, niin voin sitten soittaa kaikkea eri kaiuttimista ja säästän hermojani ja käsittääkseni hieman rahaakin. Minä kun en ole sellainen tekniikkahenkilö, jonka on pakko saada kaikki toimimaan "kätevästi". Tällaisissa yhteyksissä kätevyys tarkoittaa yleensä jotain johtoviidakkoa, joka varmasti helpottaa asioita sen kaiken kahden viikon säätämisen jälkeen. (DVD-soittimeni on televisiossa kiinni hämmentävällä purkkavirityksellä ja leivänpaahtimen joudun siirtämään leipien paahtamista varten hyllystä pöydälle saadakseni sen kiinni pistorasiaan. Eikä siinä vielä kaikki.)
Olen tiedustellut asioita paremmin perillä olevilta tahoilta tästä laitteiden kytkemisestä ja ymmärtänyt, että saadakseni kaiken kuulumaan yhdestä kaiutinparista, tarvitsisin jonkun perin kummallisen johdonpätkylän, joka tekisi jotain välillä vinyylisoitin-stereot ja jossa vielä olisi jonkinlainen kytkin, että saisin samalla systeemillä tietokoneenkin kiinni stereoihin. Stereoissani kun on vain yksi semmoinen juttu, johon voi asioita kytkeä. Minä hallitsen nämä tekniset termit.
Teknisistä termeistä puheenollen haluaisin korostaa, että LP on lyhenne sanoista Long Play ja tarkoittaa siis kokonaista albumia, joka voi olla esimerkiksi CD-levyn, kasetin tai vinyylilevyn muodossa. (Vrt. EP = Extended Play) LP-levy ei siis tarkoita vinyylilevyä, joten lakatkaa käyttämästä sitä termiä sillä tavalla tai hermostun.

9 kommenttia:
Tuo LP-pointti on tärkeä.
Minua kyrsi hieman samalla tapaa, kuinka lukiossa kaikkia papereita kutsuttiin monisteksi. Ei siinä ole oleellista se, että se on monistettu. Se voisi yhtä hyvin olla tulostekin, herra paratkoon.
Ja toisaalta, onko kyseessä handout, jos sitä ei ojenneta, vaan se pitää itse ottaa pinosta.
Olen hieman eri mieltä LP-termistä. Voisinpa vaikka illalla siitä hieman kirjoittaa. Nyt on aamu ja täytyy herätä ja mennä töihin (niin, surullista). (ja juu, se on tavallaan jopa mielipidekysymys, miten LP:tä käyttää)
"stereoita puolestaan saa kytkettyä viritinvahvistimeen"
Jos termeistä puhutaan, niin ylläoleva lause on joko hieman outo, tai se sisältää oletuksen, että viritinvahvistimesi ei ole stereo (se olisi siis monikanavainen tai mono).
huomenta :)
LP-levy on oikea termi, mutta CD-levy ei.
Kun CD on Compact Disc ja siinä levy on jo mainittu. Kuten HIV on HI-virus eikä HIV-virus.
Niin, ja LG tekee LC-näyttöjä.
Kervå, Stereot on se juttu, jossa on CD-soitin ja kasettisoitin ja sitten sa kaiuttimet kiinni siihen myös. En ole ikinä kuullut tuollaista laitetta kutsuttavan miksikään muuksi, joten en tiedä paremmasta.
Slow, olet oikeassa, mutta CD-levyn käyttö ei ole koskaan häirinnyt minua, toisin kuin HIV-virus. Voisin korjata tuon, jos jaksaisin tai viitsisin, mutta enpä taida.
Enkä kerenny kirjottaa, kun piti ryypätä jonkun karjalan pellen kans.
Sellasesta vaan huomauttaisin, että kun sä saat "stereoistasi" viriteltyä lieskat ulos, niin sähkölaitteita ei sais sammuttaa vedellä ;)
Laitoin vanhan kannettavan CD-soittimen ja levysoittimen kumpaisenkin vahvistimeen kiinni oikeisiin paikkoihin, niin ei kuulu mitään paukuntaa tahi rätinää ja kaikki toimii vallan mainiosti! Taidan olla jonkinlainen nero.
Tarviit mikserin.
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu