13.7.06

Melkein-serenadi

Olen viime aikoina ruvennut kovasti pitämään proggressiivisesta rockista, vaikka vielä vuosi sitten vannoin, että se on typerien teeskentelijöiden musiikkia. En pidä itseäni typeränä teeskentelijänä, tietenkään, joten olen jälleen kerran todistanut olevani väärässä.

Tästä äkillisestä suunnan muutoksesta syyttäminen on tasan tarkkaan melkein-naapuriani J. Hietalaa, joka tämän tästä lainaa minulle hyväksi osoittautuvia levyjä. Tälläkin hetkellä minulla on n. 150 euron edestä palkkapäivää odottavia Cdon.comin laskuja. Heiluttelen nyrkkiä ja huutelen dramaattisesti taivaisiin "Hietalaaaaaaaa!". Ja diggailen ihan kympillä Atomic Roosteria.

Eilen kävin J. Hietalan ikkunan alla huutelemassa, sillä olisin halunnut lainata puhelinta haukkuakseni Elisan asiakaspalvelun. Ostin vajaa kuukausi sitten kytkykauppapuhelinsysteemin, jossa tuli puhelimen lisäksi joku määrä puheaikaa ja tekstiviestejä parillakympillä kuussa. Ko. puhelin on nyt - kuten todettua -hävinnyt, mutta maksan sitä Elisalle vielä seuraavat kaksi vuotta. Minusta vähintä, mitä Elisa tässä tilanteessa voisi tehdä, olisi avata linjani ja aktivoida uuden SIM-korttini silloin kun lupaavat. (Jos haluat kritisoida päätöstäni ostaa kytkykauppapuhelin, mene tekemään se jonnekin muualle, tai vedän turpaan. Niinku ei vituttais muutenki tarpeeks. Ja samoihin sulkuihin pistettäköön vielä, että puhelimeni on nyt pienen taistelun jälkeen taas toiminnassa.)

J. Hietala ei ollut kotona, joten kävelin takaisin kotiini kiroten Elisaa alimpaan helvettiin. (Otetaan ihmeessä huomioon vielä se, että joudun mitä ilmeisimmin pitämään Elisan liittymää seuraavat kaksi vuotta.) Päiväni kuitenkin miltei pelasti epämääräisen oloinen mutta nuori ja hehkeä mieshenkilö, joka Led Zeppelin -paitani nähdessään päätti kajauttaa ilmoille Black Dog -kappaleen alun, ja ihan hyvin kajauttikin.

Harmikseni tajusin vasta myöhemmin, että tämä oli mahdollisesti hienoin tapa, jolla vastakkainen sukupuoli on minua koskaan yrittänyt lähestyä. Heppu tosin pysytteli tien toisella puolella, mutta jos tätä ei lähestymisyritykseksi lasketa, niin mainiointa mitä olen tuntemattomalta vastakkaan sukupuolen edustajalta kuullut toistaiseksi. Jos olisin ollut vähemmän vittuuntunut ja nohevammalla tuulella, olisin voinut laulaa lurauttaa vastaukseksi vaikka pätkän samaisen kappaleen toista säkeistöä.

12 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Black Dog kuuluu ehdottomasti minun suosikkibiisien kaartiin kun Led Zeppelinistä puhutaan.

Hieno biisi vaikkakin vähän hankala kaikkien niiden tahdinvaihdosten kanssa, mutta vielä vaikeampi soittaa.

Enkä minä sitä kunnolla koskaan oppinutkaan soittamaan. Ei vaan nakkisormet liikkuneet riittävän nopeasti.

3:34 ip.  
Blogger Ohari kirjoitti...

Ha! Black dog yllättäen kajautettuna baarijonossa (tai melkein missä vaan) tekee aina mukavan säväyksen, kokeiltu on. Siinä on niin kiskaiseva alku, nääs.

3:41 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Se on kyllä ehdottoman hyvä kappale. Jos tyyppi olisi laulaa loikauttanut Stairway to Heavenia, niin se nyt olisi ollut vaan typerää.

(En väitä, että Stairway to Heaven on huono kappale, se on vaan vähän ilmiselvä.)

3:41 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

IV levyn helmiä on myös The Battle of Evermore jossa vierailee kauniisti ääntelevä Sandy Denny.

4:04 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olipas sympaattinen nuorimies! :)

Mutta voihan paska tuota kytkykauppajärjestelyä. Ei oikeasti ole koskaan tullut mieleenkään, että mitäs sitten jos luuri katoaa tai menee paskaksi.. Eihän ne voi olla noin mulkkuja, eihän?

7:36 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eivät voi olla! pakkohan siinä on joku vakuutuksentynkä olla, häh?

Joku mullekin hoilaamaan Zeppeliniä(Stairway to heavenin hoilaajia turpaan, tosin) ja sassiin! Ikkunan alle, mieluiten.
-minh-

8:08 ip.  
Blogger PA kirjoitti...

Äh, minä kun luulin, että vastikkeeton ikilinkki sivupalkissa on suurinta mahdollista.

9:06 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Olen saanut Elisalta tähän mennessä niin huonoa asiakaspalvelua, että vituttaa edes kysyä. Toisaalta jos olisin ostanut saman puhelimen kerralla, niin rahaa siinäkin olisi kadonnut, että sikäli. Joudun minä sen kuitenkin maksamaan, mutta kivaa olisi, jos voisin esim. lunastaa puhelimen ja vaihtaa liittymän takaisin johonkin, mistä saa edes asiakaspalvelua.

9:11 ip.  
Blogger Unknown kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:16 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:18 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:20 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:25 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu