Kukaan ei ole lopullisesti oman idioottinsa vanki

Liian metafyysisiin sfääreihin seikkaileva semantiikan tentti, noin puoli litraa kahvia ja kahden tunnin pakertaminen lauseenjäsennystehtävän parissa ovat suorastaan räjähtävä yhdistelmä. Saatan todella räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Minun pitäisi vielä suoriutua kielentutkimuksen luennolle ja sen jälkeen jäsentää lisää lauseita. Torstaina aion vapautua kaikesta. Se tarkoittaa sitä, etten välttämättä nuku pariin yöhön, jos aion saada kaikki kouluhommat valmiiksi. Tulkaa tekin ihmeessä silloin Älymystön levynjulkaisukeikalle.

Näin viime yönä unta, jossa joku poika soitti aamiaispöydässä Nat King Colen Midnight Flyer -kappaletta kuusikielisellä juustosämpylällä.

Meinasin kirjoittaa useissa blogeissa käsitellystä aiheesta, eli siitä, onko jokainen hyvä jossain. Toisaalta se olisi juuri nolosti siis NIIN kaks päivää sitten, ettei se olisi edes retroa. (Kasari on jo retroa toisin kuin ysäri ei ole.) Lisäksi aivoni kimpoilevat ja minun on vaikea istua aloillani. (Kirjoittaminen on hyvin vaikeaa, kun heiluttelee raajojaan ilmassa jatkuvasti ja yrittää osua näppäimiin keskivartalollaan.) Totean siis vain, että tietysti on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole hyviä yhtään missään. (Toisaalta lasketaanko se, että joku on hyvä nuolemaan postimerkkejä? Tai käyttämään varpailla kaukosäädintä?) Itse kutsun heitä yleiskelvottomiksi. (Nää sulut on vaan niiiiiin kivoja!) Yleiskelvottomuus on siitä kummallinen tila, että se toisinaan aiheuttaa suunnattomia epäuskon tunteita. (Hurjistunut Chuck Norris repii paljain käsin kappaleiksi Helsingin yliopiston päärakennuksen!) Olen varma, että joidenkin ihmisten olisi pitänyt hajota tomuksi jo heti synnytyssalissa, koska niin yleiskelvottomien ihmisten olemassaolo on... vaan... niin... vaikeaa ymmärtää. (En ole vielä päättänyt, onko tosimiespappi sittenkin kovempi jätkä kuin Chuck Norris)