18.10.05

Haluaisin otsikoida tämänkin kieliopillisin termein - onko se väärin?

On kätevää, kun on nettipäiväkirja. Täten voin tarkistaa, koska minulla viimeksi oli flunssa, mikä motivoi juomaan yhä enemmän vettä. Lisää vettä! Vettä! Huuhdon nuo saastaiset flunssaturilaat pois elimistöstäni. (Kyllä, olen aivan varma, että flunssabakteerit näyttävät läheltä tarkasteltuina turilailta - ilkeiltä tulta syökseviltä turilailta! (Noin muutenhan turilaat ovat mainioita eläimiä.)) Pitäisi olla jollain lailla kiellettyä, että henkilöllä on flunssa yli kaksi kertaa kolmen kuukauden sisällä. Ja sitten mestata kaikki, joilla on flunssa yli kaksi kertaa kolmen kuukauden sisällä. Ah, ottakaa ja mestatkaa!

Olen aivan omatoimisesti pilannut unirytmini totaalisesti, mistä seuraa suunnaton väsymys, kun kahtena aamuna peräkkäin joutuu heräämään ennen yhdeksää. Unirytmi ei toimi niin, että herää yhtenä aamuna aikaisin ja sitten muka väsyttäisi oikeaan aikaan. Siksi sitä kutsutaan rytmiksi. Haluaisin kyllä syyttää joitain muita tahoja unirytmini pilaamisesta, koska kiellän viimeiseen asti tekeväni ikinä mitään väärin. Ajattelin nyt kuitenkin yöpuhteiksi tässä kirjoitella jotain, kun tuli tällaista mieleen.

Olen tänään opiskellut aivan omatoimisesti ja jopa vähän ylimääräistä. Tämä antaa minulle oikeuden keskittyä itseni ihailemiseen useamman tunnin ajan. Huomenna aion ostaa piirrustuspaperia, aloittaa jonkun työn pitkästä aikaa ja sitten ihailla itseäni lisää. Tai turhautua täysin epätoivoisiin yrityksiin saada aikaan mitään kelvollista. Loppujen lopuksi voi tehdä ja puuhata ahkerasti aika paljon tuntematta silti, että saisi mitään aikaiseksi. Minäkin kävin töissä ja tienasin rahaa neljä kuukautta aloittaakseni yliopisto-opiskelun heti lukion päätyttyä tekemättä kuitenkaan koko tänä aikana yhtään mitään. Onhan tässä jotain järkeä?

Nyt aion katsoa Simpsoneita ja mahdollisesti Lostin 12. jakson, sillä 11. jakso päättyi aika jännään kohtaan.

3 kommenttia:

Blogger Unknown kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:05 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:07 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:08 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu