19.8.07

Epäakateemista nimistöanalyysiä

Ystäväni hankki hiljattain kissan, jonka nimeksi tuli Murnau. Nimi on minusta ihan hyvä, kissalle, vaikka vaihtoehto "Sly and the Family Stone" kieltämättä kutkutti minua henkilökohtaisesti enemmän.

Keskeinen ongelma nyky-yhteiskunnassa on varsin selvästi se, että ihmiset antavat eläimilleen aivan liian vähän väkiälyttömiä nimiä. Esimerkiksi koirien niminä hyviä olisivat esimerkiksi seuraavat: Bolt Thrower, Machiavelli-Megatron, Painukaa vittuun kaikki saatanan puliukot tai vaikkapa Alahärmä. Typeriä nimiä voi tietysti soveltaa myös kissoihin, lehmiin tai vaikka lemmikkisammakoihin.

Siinä missä eläinten nimet tuntuvat yhä useammin olevan jotain tavallisia Kissi-Pissejä tai Musti-Mansikkeja, ihmiset antavat lapsilleen täysin järjenvastaisia ja lausumiskelvottomia nimiä. Näin sunnuntaihesarista satunnaisesti poimittuina mieleen ovat jääneet erityisesti kaksoset Karoliina Hannahelena Annikki ja Katariina Annahelena Onnikki (en ole varma, muistinko nimet täysin oikein, mutta idea oli sama) sekä Vatin ja Voltin pikkuveli Kelvin. Miten tällaisia sadisteja päästetään edes lisääntymään?

Muistan myös henkisesti järkyttyneeni siitä, että lukioaikaisen toverini vuokraemännän koiran nimi oli Antti. Toisaalta suomessa on väestörekisterikeskuksen mukaan myös yksi Peni-niminen mies - kai se kompensoi.

Jos joku muistaa, kenen suomalaisen muusikon kissan nimi oli jotain "Mitä ihmettä? Se on radio!"-henkistä (JA mikä sen kissan nimi oikeasti oli) niin tarjoan sille tuopin syyskuussa.

30 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minusta on ihan ok antaa eläimille ihmisten nimiä, siis almanakasta, mutta toisinpäin se tuntuu jostain syystä pilkkaamiselta.

Olen tutkinut erästä kirjaa töissä. Siinä on erikoisia nimiehdotuksia lapsille. Sellaisia, jotka eivät ole almanaakassa jne. Ihan hauskojakin, mutta nimenomaan "hauskoja", as in "naurattaa".

On se silti vähän kumma, kun pojasta tulee Homo(lausutaan varmaan "huumu"..) tai tytöstä Piri. Haloo!?
Onneksi ollaan päästy 90-luvun Kauniit ja Rohkeat-nimivillityksestä eroon. Silloin löytyi Hesarista mm. kaksoset Brooke ja Ridge(sukunimi tietysti joku perus-Junttila tms.) ja muutama muukin. Sadistista, nimenomaan.
-minh-

11:14 ap.  
Blogger Majuri kirjoitti...

Serkku hankki teininä kissan jolle suunnitteli nimeksi Arnold Schwarzennegger mutta vaihtoi kun kuvitteli milessään mummon huutelemassa sitä kuistilta. Siitä kissasta tuli Killi.

11:17 ap.  
Blogger Kriisi kirjoitti...

Toisaalta ihmiset ovat niin vieraantuneita peruskoiranimien antamisesta koirilleen, että suorastaan hätkähtävät kun jollain koiralla onkin sellainen todella perusperus koiranimi. Suvun piirissä on mäyräkoira nimeltä Moppe - useilta nimen kysyjiltä putoaa usein vähintäänkin se henkinen leuka maahan kun sen kuulevat. Silmistä kuultaa epäusko siitä, että miten voidaan antaa koiralle niin epähieno ja eläimellinen nimi. Talk about eläinten inhimillistäminen.

12:07 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Muistan, kuinka eräskin yhteinen ystävämme suunnitteli hankkivansa undulaatin, jonka nimeksi tulisi Ju 87 Stuka.

12:13 ip.  
Blogger Larko kirjoitti...

Oletettavasti se Peni ei ole ruotsinkielinen. Mahtaisi vituttaa, kun sen etunimestä muodostettaisiin genetiivi ruotsiksi.

1:02 ip.  
Blogger Konsonantti kirjoitti...

Oliko se edes puhdasrotuinen? Mä olen sekarotuinen.

Mun koira oli Sinko, vanhempien karvaturrin nimeksi oli ehdolla Riesa.

6:15 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ohhoh. Olen jo pidemmän aikaa lueskellut blogiasi (missä lie siihen törmäsin), ja nyt sitten huomaan, että maailma (tai ainakin Turku) on ihmeen pieni - Murnaun emäntä kuuluu tuttavapiiriini. :)

7:21 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Aaltoneito, ollaan me tavattukin, Paun synttäreillä ainakin. Olin pukeutunut Michael Jacksoniksi ja sä olit se Sandman-hahmo, joka puhui paljon. ;)

7:34 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ystäväni vanhan sukulaismiehen kolmijalkaisen kissan nimi oli tai on Ottoville Kuusinen.

Minusta ihan komea nimi kissalle.

Ottoville Kuusinen muuten joutui haukan nappaamaksi kotipihallaan, mutta palasi vain hieman räätyneenä takaisin kotiinsa.

Yhden tyypin rottweilerin totteli nimeä Juusto.

8:32 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aika vast'ikään kuulin koiran roikaleesta, jonka nimi oli "Kisu"

12:34 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joskus hamalla 80-luvulla tuttavalla oli kaksi kissaa joiden nimet olivat Pii ja Paa, perusteluna nimille oli se että jos ne karkaa niin on kiva mennä pihalle yöpuvussa huutelemaan: Pii Paa Pii Paa.

(Käsittääkseni ensimmäinen kissa sai Pii nimensä ihan matematiikan puolelta ja toisen tullessa kuvaan tuli tuo Paa keksintö)

Juu virtuaalinen maailma on tässä maassa pieni, satuin jokunen kuukausi sitten huomaamaan yhdessä blogissa kuvan leikkivästä lapsesta ja taustalla näkyi meikkis takapihallani.

10:36 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eräs kaveri on nimennyt kissansa "Katten också":ksi. Toisen kaverin kissa on Pirskatti :-)
Systerin kissa on "Peto Perkele". Sitä on helppo huudella kun kissa tekee pahojaan...
Joillakin riittää sentään mielikuvitusta ;-)

3:53 ip.  
Blogger Miia/Kolmas linja kirjoitti...

Kaverillani on kissat hitler ja stalin. Ne karkailevat, ja oletan, että on metkaa juosta pitkin metsiä hitleriä huudellen, ehkä. Mutta samaa mieltä, kyllä.

Ne kaksoset oli Karoliina Helihanna Anneli ja Katariina Helianna Onneli. Aamukahvit väärään kurkkuun, ja ikuisiksi ajoiksi piirtyivät verkkokalvoille nuo nimet myös. Huhhuh.

11:54 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haa.. Meillä on kissat nimeltä Kakka-Tassu ja pikkukissa... Sekä edesmennyt kani nimeltä Paisti :D

Vanhemmillani oli Ruotsista laivan vessassa salakuljetettu kissa nimeltä Börje ja kolli nimeltä Mooses (ateisiti perheestä kotoisin olen ma) sekä nykyinen koiransa on muistaakseni pilvilinnan hippiveikko :D edellinen koira oli nimeltään pilvi ja porukat ovat nimenneet talonsa pilvilinnaksi (ei mitään huumeveikkoja olla kuitenkaan :D)

Mutta johtuneeko etten siis olekaan tämän normaalimpi... Onhan oma toinen nimeni Kastehelmi ja olen kuitenkin 180 cm pitkä ja painan 100 kiloa :D

Että meillä mahtavat nimet kulkevat sekä eläimillä että muilla mahdollisilla.......

12:51 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen sitä mieltä, että sisarteni nimeämät kissamme ovat kokeneet kohtaloista parhaan. Jokainen mouruaja on ristitty historian suurmiehen mukaan. Seasta löytyy Abraham Lincoln, Urho Kaleva Kekkonen, Otto von Bismarck (on muuten läski katti) ja Oiva Lohtander :)

1:48 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Meinasin myös korjata kaksosten nimet, mutta joku ehti ensin. Anneli ja Onneli -kirjat olivat lapsena suosikkejani (ja miksei vieläkin).

Watti, Voltti ja Kelvin ovat sittemmin saaneet pikkuveljen nimeltä Sinus.

3:57 ap.  
Blogger heijari kirjoitti...

Hot damn, melkoista negatiivisuutta asian tiimoilta. Itse olen jo pitkään suunnitellut suurena välimerkkien ystävänä, että potentiaalisen tyttäreni nimeksi tulee joko Comma tai Hyphen, ja mahdollinen poika kastetaan Slashiksi.

9:10 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

No mutta se on hyvä, että joku sentään yrittää!

11:22 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hurjimmat kuulemani kaksoset ovat Sirkkuli ja Orkkuli. Lienevät jotain kolmevitosia nykyään.
ihmisiä, ei lemmikkejä...

8:44 ip.  
Blogger piua kirjoitti...

Mie tarkistin: Suomessa on yksi Orkkuli-niminen nainen, joka on syntynyt 1960-79 aikana eli sinne kolme- ja neljänkympin välille se tyttö-rukka nyt sijoittuu. Voi että vanhemmat voi ollakin julmia!

12:32 ap.  
Blogger Vornaskotti kirjoitti...

Meidän siilin nimi oli Werner Söderström. Se on siilin nimi jos jokin! Se ei kuitenkaan suostunut käyttämään liivejä ja kakkuloita.

6:29 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Aaltoneito, ollaan me tavattukin, Paun synttäreillä ainakin. Olin pukeutunut Michael Jacksoniksi ja sä olit se Sandman-hahmo, joka puhui paljon. ;)"

Ai sinä olet sinä! No tämäpä kummallista, tai siis, hyvin hämmentävää, kun luulee lukevansa vieraan ihmisen blogia ja sitten käykin näin. :)

Eikä se puheliaisuus hahmoon kuulunut, vaan on minulle luontaista. ;)

11:25 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Saara hyvä,
Tommi Liimatalla oli aikanaan kissa jonka nimi oli Bassonsoiton eri tyylit. Kenties hait tätä?

11:02 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Sitä en hakenut. Muistaakseni tämä radio-tapaus oli mahdollisesti Kari Peitsamon kissa, mutta kiitos tästä bassonsoitostakin!

7:13 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:42 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:42 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:43 ap.  
Blogger 7885 kirjoitti...

0727jejenike france femme Encore asics whizzer lo pour femme une fois, le meilleur de la technologie New Balance Baskets que Nike a à offrir nike free run pas cher avis est utilisé dans la construction vente asics en france de cette chaussure. Le chaussure asics gel noosa tri 11 swoosh Nike réel à travers l'aspect chaussures new balance homme blanche est en fait extrêmement nike femme internationalist bordeaux exceptionnel, la semelle intercalaire réelle désigné air jordan 11 price philippines avec dispositif de l'atmosphère chaussures nike femme avec talon notable est en réalité extrêmement rembourrage.

11:31 ap.  
Blogger 5689 kirjoitti...

zzzzz2018.9.28
canada goose jackets
jordan uk
coach outlet online
fitflops clearance
canada goose clothing
christian louboutin shoes
basketballl shoes
louboutin shoes
new balance shoes
off white clothing

8:52 ap.  
Anonymous usa sewing factory kirjoitti...

Oletettavasti se Peni ei ole ruotsinkielinen. Mahtaisi vituttaa, kun sen etunimestä muodostettaisiin genetiivi ruotsiksi. wholesale salwar suit catalogue , wholesale salwar suit online ,

8:36 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu