Erään Saaran tutkimuksia

Tyhjän paperin kammo

2009-03-06T01:09:00.002+02:00

Tulin tuossa hetki sitten kotiin ja huomasin äsken peiliin vilkuillessani, että olin meikkaillut kulmakarvani ihan päin helvettiä ja eriparisiksi. Tästä hirveästä tragediasta intoutuneena päätin kirjoittaa blogiini jotain siitä, mikä minulla oli mielessäni, ennen kuin unohdin sen.

Kun ottaa huomioon, että tämä koko pöhkö systeemi on perustettu itsekorostuksen ja verbaalisen runkkailun kanavoimiseksi, lienee vain luontevaa, että se on viime aikoina muuttunut välineeksi, jonka avulla voin välillä helpotuksesta huokaillen todeta, että joku vieläkin googlettaa koko nimeäni - siis muutkin kuin minä itse. (Toivottavasti olette kaikki Saaraa googlettelevat siellä söpöjä poikia, jotka pyytää joskus treffeille, ettekä hikisiä runkkareita tai joidenkin hikisten runkkareiden kaunaa kantavia tyttöystäviä, jotka haluavat tiiliskivellä lyödä päähän.)

Ajattelin, että jos ylittäisi ensin tämän julkaisukynnyksen, niin pääsisi sitten ehkä käsiksi niihin ikusuuksia lykättyihin oikeasti julkaistaviin oikeisiin aikuisten juttuihin, jotka myöskin pitäisi kirjoittaa. Hyvää yötä.

Mokomaa

2009-02-01T17:42:00.003+02:00

Kun tässä nyt on sellaista ilmassa, että minusta ei kukaan mies tykkää (ainakaan sellaiset, joista itse piittaisin), niin enpä minäkään useimmista miehistä kyllä tykkää. Esimerkiksi jääkiekkoilijoista en ole koskaan tykännyt enkä maahanmuuttokriitikoista tai markkina-arvoteoreetikoista. Ja Samae Koskisesta en tykkää vaikka kuinka siellä Radio Helsingillä sitä hehkuttaisitte. Että pitäkääpä tunkkinne, miehet.

Ei lupauksia

2009-01-02T02:30:00.001+02:00

Sen sijaan ohjenuorani uudelle vuodelle:

1) Mikään ei oo noloa, jos on vitun hyvännäkönen
2) Jos on alle 170-senttinen nainen, saa olla vähän lihava
3) Ei oo pakko, jos ei haluu

Täältä tähän.

Arjen vastoinkäymisiä

2008-12-28T07:57:00.002+02:00

Inhoan sitä tunnetta, kun kännissä herää aamuseitsemän tai -kahdeksan maissa siihen, että on humalaspäissään kotiin tullessa syönyt sekä jääkaapin että ilmeisesti sukkansa sisältöineen ja närästää, janottaa ja ahdistaa.

Tälläkin tavalla voi järjestää ihan omaa hupia itselleen näin aamuyön pimeinä tunteina.

Ei tänään

2008-11-26T15:21:00.002+02:00

Jopa kaltaisillani keskimääräistä glamoröösimmillä hahmoilla on välillä sellaisia vähemmän hohdokkaita päiviä. Kuten että entisessä aamuduunissa tuuratessa koko päivä tärväytyy siihen, että yrittää saada tiskiainekanisteria auki. Sitten kävelee vessan ovea päin, poskeen aikoo tulla mustelma ja joutuu vielä koko iltapäivän tiskaamaan, kun ei saanut sitä tiskiainepulloa auki kuin vasta talonmiehen putkipihdeillä.

(Minä en ole koskaan tavannut ketään, joka saisi ilman apuvälineitä auki sellaisen teollisuustiskiainekanisterin, ja jos joskus tapaan sen helvetin vehkeen suunnittelijan, lyön ihan kyselemättä tiiliskivellä päähän.)

Sitten liukastelee tuolla abysmaalisessa hirveydessä hankalasti ja tukka sekaisin. Aikoinaan kutsuimme kävelyteiksi siis niitä sellaisia, jotka nyt ovat jonkinlaista sohjoa. Sellaisessa ei voi, etenkään väsyneenä, kävellä muistuttamatta rampaa pingviiniä, joka yrittää tulkita jonkinlaista nykytanssiteosta. Hävettääkin tietysti, kun muut henkilöt vaikuttavat huomattavasti koherentimmilta kokonaisuuksilta kaikin puolin. Laukun hihna lipsuu olkapäältä jatkuvasti ja sitten on tietysti töistä mukaan otettua soppaa kaksi pientä ämpärillistä muovikassissa ja hajoaa toinen kahva siitä muovikassista, niin.

Se nyt on selvää, että en mene mihinkään pesemään mitään typerää pyykkiä, vaikka kuinka on nimi siellä pesutuvan vuorolistassa. Teistä en tiedä, mutta minulla on kaksi uutta Housen jaksoa ja maanantailta jääneitä irtokarkkeja, enkä pelkää käyttää niitä.

Talvi yllättää joka vuosi

2008-11-25T11:15:00.002+02:00

Mietin, etten halua olla paikalla, kun tuo kaikki sulaa, mutta tässä on, eikä muuta voi. Olen yrittänyt fiilistellä tunnelmallista talvimusiikkia ja nähdä romantillisen puolen tässä typerillä leveysasteilla asumisessa, lumessa ja kylmässä. Vähän sain psyykattua, mutta sitten menin ulos, ja ihan paskaahan se on.

Äidin mukaan kotikissat ovat inkarnaation ylimmällä asteella, koska niiden ei tarvitse mennä ulos.

Ehkä muutan etelään ensi kesän jälkeen. Vaellan sivuttain kuin ravut!

Mikä blogi on?

2008-11-10T17:12:00.003+02:00

Bloggerin etusivu tarjoaa tutustumiskierrosta. Ei siitä nyt niin kauaa ole!

Tiedättekö miten on enemmän sääntö kuin poikkeus, että ulkomaanmatkalla joku hävittää lompakon, passin, puhelimen, silmälasit tai jotain muuta arvokasta ja tarpeellista. Osa teistä paremmista ihmisistä tietysti ei hävitä ja pahemmat tunarit toki hävittävät joka baarireissulla kaikki edellämainitut (Terveisiä Vt:lle.), mutta nyt oli minun vuoroni sitten.

Lompakko ja silmälasit jäivät taidokkaasti Vilnaan, koska piti juoda yhteensä saavillinen Mojitoja. No, kun en koskaan Suomessa käy sellaisissa baareissa, joista niitä saisi, ja halpaakin oli tietysti. Silmälasit olivat kuulemma päässä vielä taksissa, että sikälikin aika suvereeni liike.

Olen odotellut tässä jonkinlaista takautuvaa morkkista ja abysmaalista vitutusta, mutta enemmän harmittaa se, että tunaroin äsken keittämäni pressot viemäristä alas, ja nyt pitää odotella pannun jäähtymistä käsiteltävään lämpötilaan, että saan kahvini. Kaikkeen tottuu.

Nyt aloitan elämäni alusta! Hankin uuden identiteetin ja bussikortin! Olen aina halunnut olla vaikkapa Valpuri tai Sigrid.

Tämä tästä vielä puuttui

2008-09-07T16:28:00.005+03:00

Nyt ollaan kuulkaa jännän äärellä. On nimittäin ihan vitun jännää, miten biologia ja luonto voi kiusata ihmistä niin, ettei varmasti tätä voittaisi edes tulitikkujen työnteleminen varpaankynsien alle. Hammassärky. Tarkemmin sanottuna viisaudenhampaan aiheuttama hulppea tulehdus, jota hammaslääkäri kutsui ientaskuksi ja antoi sitten kuurin jotain kirottuja sokeripillereitä tai pikkukiviä. Ei auta saatana yhtään.

Kuten tarkkanäköiset neljän promillen baarianalyytikot ovat usein nokkelasti huomauttaneet, olen oikeasti ihan mukava tyyppi, vaikka teeskentelen vittumaista ja hankalaa. Tulkaapa nyt katsomaan millainen olen silloin, kun olen oikeasti vittumainen ja hankala. Kuusi päivää tällaisen lakkaamattoman ja ihan tosissaan tuskallisen hammassäryn kanssa vailla mitään helpotusta saisi Ben Furmaninkin tiuskimaan kanssaihmisille.

Olen siis täysin sietämätön ja minusta kannattaa pysyä kaukana, kunnes joku saa tehtyä tälle asialle jotain. Harkitsen jonkinlaista kotikutoista alaleuka-amputaatiota. Saisikohan päättävät tahot huolestumaan hammashoitojonoista, jos lööppi kirjoittaisi helsinkiläisnaisesta, joka kuoli kotonaan verenhukkaan yrittäessään nyrhiä alaleuastaan irti viisaudenhammasta keittiöveitsellä? Jos kävelen päivystykseen, antavatko ne minulle morfiinia suoraan suoneen tai epiduraalipuudutuksen? Pliis? Ennen kaikkea: miksi vitussa tämä antibioottikuuri ei vaikuta tähän tilanteeseen yhtään mitenkään! EIKÖ TÄMÄ KOSKAAN LOPU!

Ja yksikin saatanan kommentti viisaudenhammasaiheisista kauhutarinoista niin lopetan koko blogin kirjoittamisen ikuisiksi ajoiksi ja tuon sänkyynne hevosenpään, koska hei ihan tosi, ne on kaikki ihan vitusti kuultu ja ennen kaikkea mua ei kiinnosta teidän hampaat. Ja joo, mä olen varannut hammaslääkäriajan ja se poistetaan se hammas kyllä, että ei tartte sitten ruveta lässyttämään ja neuvomaankaan aiheen tiimoilta tai lähetän kirjepommin. Oikeastaan olisi varmaan paras, ettette kommentoi tähän merkintään yhtään mitään.

Tiistaivisa

2008-08-19T16:50:00.002+03:00

Julkkisnaisen blogi vai kevätpörriäinen?

1.

a) "Tulevaisuudessa minulla olisi mies ja kaksi lasta. Meidän perhe asuisi ihanassa omakotitalossa. Metsä olisi ihan lähellä meidän kotia. Minun ja mieheni lapset olisvat hyvin kilttejä. Haluaisin myös että heillä olisi paljon ystäviä."

b) "Tulevaisuuden haaveisiin kuuluu suuren perheen perustaminen, sitä ennen (mielellään) naimisiinmeno jenkkityyliin - minulla on järjettömän suuri, kimalteleva Barbie-tyllimekko, joutsenia juoksentelee puutarhassa. Sitten vietän loppuelämän rakkaani kanssa."

2.

a) "Vanhempani olivat ulkomailla ja minä satuin pitämään bileitä meidän kotona, jonne oli tullut ihmisiä ketä en ollut kutsunut. Pyysin kauniisti erästä poikaa poistumaan kodistamme. Tämä kuitenkin löi minua nyrkillä silmään ja lähti juoksemaan. Myöhemmin vanhemmat kyselivät mikä oli osunut silmään, johon valehtelin pesäpallo."

b) "Minä haluaisin opetella italiaa. Tulevaisuudessa voi olla kaikkea hienoa, mutta... voi tulla myös huonoja puolia. Mutta tuskin tulee, koska luulen että silloin on tavallista turvallisempaa mutta on myös mahdollista että ei."

3.

a) "Jokaisella kassalla on pakkaaja odottamassa tuotteita pakattavaksi. Kassaneiti huutelee vitsejä viereisen kassan miespuolisille työntekijälle. Hän tervehtii minua silmiin katsoen. Kassaneiti huomaa ottaneeni muffinsseja."

b) "Istuin pöytään ja otin käteen ruokalistan ja aloin selata sitä. Valitisn jäätelöannoksen jossa oli mansikka, suklaa ja lakritsijäätelöä ja limsan. Painoin jälkiruokaosastosta sen jäätelöannoksen ja limsan jotka valitsin."

4.

a) "Tulevaisuudessa on asiat aika huonosti, koska kaikki ihmiset eivät välitä ilmaston muutoksesta. Jäävuoret sulavat ja voi tulla tornaadoja. Asialle pitää tehdä jotain, tai muuten asiat ovat huonosti."

b) "Joulupukki saapui hotellin uima-altaille valkoisella kamelilla, vaikka työskentelenkin hevosten, isojen eläinten kanssa, täytyy myöntää että kameli oli arvelluttavan pelottava..."

5.

a) "Haluan adoptoida lapsia ja ison omakotitalon ja haluan auttaa vanhuksia. Haluan että lapsillani olisi mukava lapsuus. Olen aina halunnut auttaa ihmisiä. Toivoisin myös että minulla olisi unelmieni iso piha jossa eläimeni saisivat juosta vapaina."

b) "Haluaisin sekä tyttöjä että poikia. Suurin osa ostamistani vaatteista on kyllä tyttöjen vaatteita, ja olen itse hirveän tyttömäinen tyyppi. Siksi haluaisin mielelläni useamman tyttären ja vaikka yhden pojan. Kohtelisin omaa tytärtäni kuin pientä prinsessaa."

No business like...

2008-08-08T01:51:00.002+03:00

Entisen esimieheni oli hyvin vaikea käsittää, että on lähes mahdotonta saada mitään tehtyä hyvin, nopeasti ja halvalla. Nopeasti ja halvalla teetettiin firmassa monia asioita, mutta ne jouduttiin sitten jälkeen päin ajan kanssa korjaamaan. Itse tein töitä vitun halvalla ja hyvin, mutta myönnettäköön, että ajoittain hitaasti. Kiireessä omankin työni jälki oli juosten kustua - jos ei muiden mielestä, niin ainakin itse koin, että pystyisin parempaan.

Muussa elämässä pätee sama sääntö, ja kuulkaas nyt puhuu sellainen vihainen nuori nainen. Miehet eivät koskaan ole hyvännäköisiä, älykkäitä ja henkisesti terveitä. Hyvännäköisiä saattavat olla ja älykkäitä, mutta aina silloin kyseessä on juoppo, nisti, tunnevammainen, kitaristi ja/tai muuten henkisesti vinksahtanut henkilö. Hyvännäköisiä ja mieleltään normaaleita on myös kosolti tarjolla, mutta tyhmiä ne ovat aina ja pitävät jääkiekosta. Rumista en tiedä, kun en harrasta sellaisia.

Että tällaista on elämä sitten; kaikkea ei voi saada, vaikka itse täyttäisi jokaisen ehdon. Oikeastihan olen vain katkera, kun hiustenvärjäykseni päättyi katastrofiin, ja olen varma etten kelpaa enää kellekään. Terveisiä sateisesta Alppilasta. Vituttaa.

Renessanssistressi

2008-08-05T13:43:00.004+03:00

Joku on tehnyt tutkimuksen siitä, miten eri alojen ihmiset reagoivat stressiin.

Puolet laki-ihmisistä reagoi stressiin itkulla, kun taas tietoliikennealan työntekijöistä alle kolmannes muuttuu itkuiseksi. Markkinointi- ja tiedotusosastoilla yleisin paineenpurkutapa on syöminen ja juominen (59 prosenttia vastaajista).

Voiko stressi olla vaiheittainen? Hypoteettisesti esimerkiksi niin, että ensin itkettää, sitten syö, sitten juo, sitten itkettää taas, seuraavaksi naurattaa ja haluaa murskata polvilumpioita? Entä jos itkee, juo ja syö samanaikaisesti? Taidan olla jonkinlainen moniosaaja.

Krapulamerkintä

2008-07-30T13:39:00.002+03:00

Olen tyhmä, ruma, lihava ja laiska enkä ansaitse elää.

Yhyy.

Pyörin sittenkin

2008-07-29T16:37:00.004+03:00

Minulta kysyttiin hiljattain, onko Helsingissä pyöräily oikeasti niin vaikeaa kuin Helsingin Sanomien keskusteluissa väitetään. Mikäänhän ei ole oikeasti niin vaikeaa kuin Helsingin Sanomien keskusteluissa väitetään. Yritettyäni kesän aikana muutamaan otteeseen pyöräillä Tampereella, olen tullut siihen tulokseen, että muutamasta oleellisesta pyörätiepuutoksesta huolimatta Helsingissä pyöräily on suorastaan leppoisaa. Turussa pyöräteitä on vähän huonommin, mutta ainakaan pyöräilijöitä ei yleisesti pidetä sietämättömänä maansaastana, joten mukavastihan siellä rullailee.

Tampereella pyöräilijöihin suhtaudutaan harvinaisen vihamielisesti, ja olen saanut muutamia vähemmän hyväksyviä katseita Helsingissäkin pyöräillessäni inhottavasti jalkakäytävällä. Autokoulua käymättömänä liikennesäännöt eivät ole vahvinta osaamisaluettani, enkä nössönä uskaltaudu liikenteen sekaan kovin helposti esimerkiksi Hämeentiellä, koska en halua kuolla näin nuorena. En sentään ole fillarini kanssa tunkemassa kaikista kapeimmille kävelyteille. Tampereen ja Helsingin välisenä erona mainittakoon, että kukaan ei ole yrittänyt vielä kaataa kumoon tai työntää bussin alle.

Pyöräillessä korostuu se, miten useimmat kävelijät tuntuvat liikkuvan unissaan tai kännissä. Mannerheimintiellä, joka on sinänsä hyvin pyöräily-ystävällinen katu, olen joutunut pariin otteeseen soittamaan pyörän kelloa liikennevaloista suoraan vastaan kävelevälle läpäisemättömälle ihmismuurille. (Itse kun pitäisin kelloa tarpeellisena lähinnä takaa lähestyttäessä.) Toisena ääripäänä ovat pyöräkammoiset, jotka hyppäävät liioitellut kolme metriä sivuun kauhistuneen näköisenä tullessani pyörällä vastaan, tai vielä huvittavammin alkavat paniikissa hypellä ees taas kuin päättömät kanat. Mikä teitä oikein vaivaa?

Kävelijöille ja pyöräilijöille on pääsääntöisesti tilaa kantakaupungin alueella ihan mukavasti, mutta miksi helvetissä tietyillä kaduilla on kymmenen metrin välein kevyen liikenteen väylälle parkkeerattuja autoja? Opetelkaa kävelemään. En minäkään tule lukitsemaan pyörääni keskelle teidän autoteitänne, vielä.

Tuli nimittäin tästä jutusta mieleeni.

Haihatteluja

2008-07-18T01:09:00.003+03:00

Onnistuin viimein kadottamaan unenlahjani ja vuorokausirytmini. Mestarinukkuja E.S. ei saa enää unta, vaan siirtelee tavaroita paikasta toiseen, tupakoi ketjussa ja ajattelee sekavia. Onhan tässä toisaalta tullut viimen parin kuukauden aikana nukuttua ihan tarpeeksi, myöhemmin sitten taas ehtii.

Eilen minulta kysyttiin, mitä teen vapaa-ajallani, ja asiaa mietittyäni olen tullut siihen tulokseen, etten tee juuri mitään. Olen aiemminkin sivunnut varmasti itse kullekin ajoittain iskevää alemmuuskompleksia, jossa viidettä Family Guyn jaksoa sohvalla koomatessa on vakuuttunut siitä, että muut kirjoittavat vapaa ajallaan menestysromaaneja ja pelastavat maailman jättiläishämähäkkien hyökkäykseltä. Minä poltan tupakkaa, kuuntelen levyjä ja käyn välillä jossain. Esimerkiksi tänään kävin elokuvissa.

Eilen teimme ystäväpiirissä myös muutamia tulevaisuudensuunnitelmia; jännittäviä siirtoja, alanvaihtoja, työkuvioita, opiskelupaikkakaaosta ja kapinoita. Itse voisin opetella taas kirjoittamaan kynällä paperille ja tekemään jotain mistä tulee sillä tavalla etäisesti tyytyväiseksi, että tuntee tehneensä jotain - kuten metalligrafiikkaa. Lähitulevaisuudessa pistän jonkun vähemmän avuttoman paikkaamaan polkupyöräni etukumin ja vetäydyn maaseudulle Espooseen.

En minä mistään Ilosaarirockista jaksa enää raportoida, se on niin kolme päivää sitten, mutta seuraavan musiikkikappaleen olen kuunnellut tänään arviolta 20 kertaa.

Jutut viistossa

2008-07-14T16:11:00.001+03:00

Minulla on Ilosaarirock 2008 -raporttiluonnos repussa, jota en uskalla avata - myöhemmin sitten. Nyt on vähän hankalaa, eli hiton kivaa oli.

Edelleen vituttaa hevarit

2008-07-07T18:53:00.003+03:00

"Hevarit on kyllä sellainen ihmislaji, jota en kykene ymmärtämään."

"Ne on kyllä aika perseestä. Ahdasmielisiä, rumat hiukset, vastaanottokyvyttömiä, jatsareiden jälkeen fakkiintuneinta jengiä, ilmaisutaidottomia, suht tyhmiä ja rasittavia kännissä. Alkuillasta niiden kanssa voi olla ihan hauskaa ja peilata pientä heviminäänsä, mutta aika nopeasti se viehätys karisee, kun tajuaa niiden olevan sellaisia aina, koko elämänsä."

"Joo, ja koko aamun pitää kuunnella jotain vitun Ministryä, mutta kun itse pistää yhden biisin Ristoa soimaan, tulee sellasta urputusta ja nihkeilyä, että vaikka neljä ihmistä kuudesta on täysin tyytyväisiä, musiikkia on vaihdettava."

"Joo! Ja jos niiden antaa hetkenkään soittaa jotain tai kehaisee yhtä biisiä, niin ne luulee jengin diggaavan menosta. Hevarit keskeyttää toisten biisit surutta ja pälättää päälle, mutta kun niitä pyytää stoppaamaan jonku sikapaskan levyn, niin ne on vaan 'ihan just, vielä kolme biisiä'."

---

Jos ottaa niin vitun vaikeesti olla ihmisten ilmoilla ja toisten seurassa, niin kannattaa varmaan sitten pysyä pimeässä huoneessa kuuntelemassa Mörk Gryningiä, ettei vaan tuu paha mieli.

Omalla ajalla voi toki minun puolestani kuunnella vaikka Valvomon Mikä kesä -biisiä loopilla vuoden, mutta jos sitten niin hassusti käy, että vielä sen jälkeen on pari kaveria, joista joku haluaa iltaa vietettäessä kuunnella muuta kuin Valvomon Mikä kesä -biisiä, niin muistetaan ne käytöstavat ja yritetään olla niin kuin ei-sosiopaattiset normaalit aikuiset ihmiset. Ei jumalauta ruveta inisemään kuin 13-vuotiaat Sentenced-fanit joiden äiti ei anna värjätä tukkaa mustaksi.

Kasvakaa aikuisiksi ja oppikaa olemaan.

Erään Saaran empiiriset kesämuotivinkit

2008-07-05T13:53:00.002+03:00

Miehet! Älkää käyttäkö yli polven ulottuvia housuja, koska se näyttää typerältä. Jos vatsa roikkuu yli 3 cm housunkauluksen yli, syökää vähemmän makkaraperunoita ja laittakaa paita päälle. Istuvat housut olisi myös plussaa, se persiin roikkuminen on niiiiiin nähty.

Naiset! Minulle on ihan sama mitä laitatte tai ette laita päällenne, mutta legginsien ja farkkuhameen yhdistelmä on ihan vitusti jo nähty, eikä se näyttänyt hyvältä edes vuonna 2006.

Festareilla säännöt eivät päde, paitsi ne legginsit. Hyvää kesää!

Saara meni diskoon

2008-06-30T22:44:00.004+03:00

Tietyissä pääkaupunkimme ravintoloissa on havaittavissa tietyntyyppistä pariutumishalukkuutta - selvemmin kuin toisissa taas ei. Sunnuntainen sosiaalipsykologinen tutkimus vei väärin päättyneen jalkapallo-ottelun jälkeen yhteen sellaisista baareista.

Minä pidän kovasti sievistä pojista ja minusta silmäpeli ja flirtti on ylintä hupia, mutta kuten olen aiemminkin maininnut, tämän voi myös tehdä väärin. Äärimmäisen kiusallisia ovat loppuillasta jo hyvin humaltuneet tuijottajat, jotka piinallisen intensiivisesti kyyläävät, ja kun kyyläyksen kohde sitten kaikkien todennäköisyyksien mukaisesti jossain vaiheessa kyylääjän suuntaan katsahtaa, tämä tulkitsee eleen epätoivoisessa mielessään silmäpeliksi. Ei näin!

Jos minä flirttailisin kaikille, joita päin joskus satun katsomaan, niin kyllä tässä oltaisiin pulassa jatkuvasti itse kukin. Jos ei ole täysin sosiaalisesti kyvytön (ja yllättävän moni on), ei pitäisi olla niin vaikeaa erottaa ohimennen ympärilleen vilkuilua flirttailusta. Hei pliis.

Smooth Criminalin rohkaisemana tanssilattialle intouduttuani koin jotain, mitä en ole ennen kokenut - enkä välttämättä olisi halunnutkaan kokea. Tietynlainen perseestäpuristelu- ja hinkkailukulttuurihan vallitsee jos jonkin tanssipaikan lattialla, ja yleensä poispäin siirtyminen auttaa ei-toivottuun lähentelyyn. Tällä kertaa lauma innokkaita poikia kuitenkin repi minua jos vaikka mihin suuntaan, ja yksi innostui suutelemaan minua kaulalle limaisesti. En varsinaisesti pitänyt siitä, joten poistuin paikalta.

Kai sellainen röyhkeä kieli edellä -lähestymistapa sitten tehoaa tietyntyyppisiin naisiin, mutta haluaisin korostaa, että minä en ole sellainen nainen!

On vielä erikseen huomautettava, noin vaikka hyödyllisenä vinkkinä seuraa hakeville miessukupuolen edustajille, että yksin tuoppinsa kanssa baarissa eksyneen ja epätoivoisen näköisenä harhaileva henkilö ei anna itsestään kovin jännittävää tai puoleensavetävää kuvaa.

Empiiristen havaintojeni perusteella naiset tuntuvat jostain syystä osaavan paremmin puolihuolimattoman seuranhaun, jossa ensisijaisesti edes yritetään näyttää siltä, että epätoivo ei ole iskenyt, vaan tyttöjen kanssa tässä hauskaa pidetään, ja jos nyt jonkun oikein hehkeän tapauksen kohtaan, niin pankaamme sitten. En edelleenkään kannata itsetarkoituksellista pariutumis- tai paritteluhakuisuutta. Joku roti olisi tähänkin saatava, minusta.

Kuri ja järjestys pitäisi olla

2008-06-24T14:15:00.003+03:00

Yksi suurimmista epäkohdista kaupungin järjestyssäännöissä ja muissa säädöksissä on se, että julkisissa tiloissa piereskely on edelleen sallittua. Siinä missä tupakoida ei saa kohta edes keskellä synkintä metsää, henkilökohtaisia kaasupäästöjään saa turautella ilmoille ihan riippumatta siitä, että muut joutuvat seisomaan saastepilvessä tahtomattaan, jos sattuvat henkilön lähellä hengaamaan. Minusta tämä on varsin takaperoista kehitystä.

Nimittäin jumalauta seuraava tyyppi kun päästelee menemään Tavastian tiiviissä yleisömassassa välittömässä läheisyydessäni niin teen siitä chili con carnea.

Mikä siinä muuten on, että jengi innostuu ja menee ihan pähkinöiksi, kun esiintyjä huutelee lavalta tapahtumapaikkana toimivan kaupungin tai maan nimeä. Sitä enemmän muuten pähkinöiksi mennään, mitä korkeampi on kävijöiden keski-ikä, olen huomannut. Kyllähän minä ymmärrän, että rankoissa rock-piireissä ei aina ole itsestäänselvää, että esiintyjä tietää missä on, mutta ei se minusta niin hurraamisen arvoinen suoritus ole kuin moni muu tuntuu ajattelevan. Häh?

Ja ihan totta, lopettakaa se itsepintainen keikoilla huutelu, ei ne tyypit siellä lavalla ole teidän frendejä. Ei se ole mikään keskustelutilaisuus. Menkää itseenne, kun ette muuallakaan osaa olla.

Siirrän muuten tämän blogin ihan muualle täältä (tai lopetan ja aloitan muualla) heti, kun jaksan, sillä en millään keksi miten saisin tämän Blogger-tilini käyttäjätunnuksen vaihdettua ja yhdistettyä Google-asioihin.

En pidä myöskään uudistuksista

2008-05-06T20:01:00.001+03:00

Uusi Blogilista ei anna minun kirjautua. Pitäkää tunkkinne, tästä lähtien luen vain omaa blogiani. Harmi, että päivitän niin harvoin.

Monikulttuurikriitikot on perseestä kaikki

2008-05-05T18:18:00.003+03:00

Tänään on hyppinyt internetissä silmille kaiken maailman oikeistoällökkeitä ja natsirunkkareita, jotka kuvittelevat akateemisella sanailullaan verhoavansa sen, että ovat oikeasti öyhöttäviä punaniskajuntteja.

Monikulttuurikriittisyyshän on hieno tapa ilmaista se, että ei tykkää, kun ulkomaalaisia tulee Suomeen. Hienosti tässä kulttuuri-sanalla on kierretty se, että kyse olisi mitenkään ihmisten roduista tai väreistä. Sillä tavalla ollaan fiinejä, ai että. Yleensä sen sijaan kyse on uskonnosta, tavoista ja käytänteistä, joita tietyt itseään ilmeisesti fiksumpina pitävät fakki-idiootit ja muut jäärät pitävät vähemmän hyvinä kuin omiaan.

Näin olen käsittänyt.

No, siinähän olette eri mieltä kanssani ja siinä samalla ihan vitun väärässä - moni on. Minua on kuitenkin tänään ruvennut erityisesti korpeamaan se, miten typerään vääntelyyn, saivarteluun ja kieroon ajatteluun törmää eksyessään monikulttuurikriittiseen blogiin. Pahinta tässä on se, että jäärät kuvittelevat olevansa kovinkin nokkelia, paljastavansa jotain suuria suvaitsevaisten virheajatelmia ja argumentoivansa hienosti ja vähintään aukottomasti.

HILJAA!

Ihan sellaisella kohtalaisen epä-älyllisellä ja primitiivisellä tasolla minua vituttaa tässäkin blogissa tiuhaan kommentoivan nimimerkki Junakohtauksen blogi, josta nyt ei pääsääntöisesti ota hitonkaan selvää, ja silloin kun ottaa, siellä on yleensä jotain typerää paskaa, kuten merkinnässä Sudet ulvovat kaiken yllä:

"Perustelen: siinä, missä alkuperäinen kalifaatti pysyi pystyssä ja elinvoimaisena uusien vallattujen alueiden tuotoilla, EU porskuttaa vain niin pitkään, kun se pystyy laajentumalla löytämään uusia mustia aukkoja, joihin kanta-unionin kansantuotetta voi kaataa.

Suoriakin yhtäläisyyksiä toisaalta on: kummankin hökötyksen uskonnollinen linja nojaa islamin edistämiseen."

Tämä nyt on joku sellainen tajunnanvirtamuotoinen aivopieru, jota en jaksa tai välttämättä edes osaa lähteä purkamaan. Toin sen ihan tässä esille sen takia, että voitte itse todeta sen olevan typerä.

No sitten on näitä varsinaisia sankareita, kuten Jussi Halla-Aho, joka niin ikään hyppi tänään nenilleni, kun havaitsin, että oman blogini lisäksi hänen blogiinsa on linkki työtoverini sivustolla - en todella ymmärrä miksi nämä kaksi. Koska olen keskimääräistä vähemmän älykäs, klikkaan tietysti aina kaikkia linkkejä joka paikassa. Halla-Aho nokkelasti pokkelasti sanoo blogissaan mm. seuraavaa:

"Miksi muslimien tabut, kuten kuvien piirtäminen Mohammedista, ovat sellaisia, että niitä pitää kunnioittaa, kun samaan aikaan suomalaisten tabut, kuten Mannerheimin kieltämättä pyhäinkuvamainen asema suomalaisessa psyykessä, ovat sellaisia, että ne tulee tilaisuuden tullen rikkoa? Eikö tässä vallitse jonkinlainen kaksoisstandardi?"

Siis tätä minä tarkoitan sillä vääntelyllä ja kierolla ajattelulla. Ihan kuule, Hallis, siellä on samat jätkät olleet huutelemassa, että Marski on homo ja Mohammad kanssa. Niin ikään ne on aika pitkälti samat toiset jätkät, jotka hyssyttelevät pyhäinkuvien ja profeettapiirrosten häpäisystä. Ihan tosi tässä on enemmän puolia ja muita murto-osia kuin te ja nää toiset. Mun puolesta voitte siis, Hallis, tunkea sen kaksoistandardin moraaliinne poikittain. Hallis tosin väittää:

"Sen sijaan on täysin toteennäytettyä, että ne, jotka kaksi vuotta sitten korostivat suurimpaan ääneen muslimien tabujen loukkaamattomuutta, ovat nyt kurkku suorana itkemässä taiteellisen vapauden puolesta."

Joulupukin tontutko siellä on jotain nimiä ottaneet ylös?

Jatkoa seuraa:

"Miksi pahin loukkaus, jonka suvaitsevaisuutta säteilevät tahot vastustajilleen keksivät, on aina ja poikkeuksetta homoksi haukkuminen? Hö hö, marski panee miestä perseeseen, hö hö. Minusta olisi kiinnostavaa tietää, miten homot itse tällaisen kokevat."

Onko se loukkaus homojen, taiteilijan itsensä, suvaitsevaisten, Mannerheimin vai kenties yli-isänmaallisten tosimiesten tai sotaveteraanien mielestä?

No, lukekaa itse merkintä, siellä on kaikenlaista perityhmää perseilyä, enkä jaksa nyt tässä lämpimikseni väittää vastaan tämän enempää. Lisäksi en uskalla klikata satunnaisotantani lisäksi enää mitään muuta Halliksen tekstiä, sillä pääni saattaa räjähtää.

On se jännä, että idiootteja vaan sikiää koko ajan eikä niihin silti totu. Jatkuvasti korpeaa ne.

Palataan asiaan

2008-05-02T23:16:00.003+03:00

Aina silloin tällöin joku toiveikas tollo käy kommentoimassa puolitoista vuotta vanhaan merkintääni muodista ja nahkatakeista. Sanoma on usein tiivistettynä "mutta", ja vähän vähemmän tiivistettynä: "mutta kun siis mun päällä tää mun pitkä musta nahkatakki näyttää oikeesti tosi makeelta, vaikka eihän ne muiden huonot näytä makeelta, että siinä oot kyllä ihan oikeessa!"

Nyt loppui tuo selittely ja seminuoleskelu. Menkää johonkin muualle valehtelemaan itsellenne. Minua ei kiinnosta räätälöity nahkatakkisi. Se näyttää perseeltä, ja jos se sun mielestä näyttää hyvältä, se tarkoittaa todennäköisesti sitä, että elät larppaaja-, hevari-, gootti-, nörtti- tai puudelinvärjäysalakulttuurikuplassa, joka kaikkien meidän normaalien ja tyylitajuisten ihmisten mielestä on vitun typerää.

MUSTAT PITKÄT NAHKATAKIT EI NÄYTÄ HYVILTÄ IKINÄ MISSÄÄN! NYT OIKEESTI JUMALAUTA!

Kesäksi kuntoon

2008-05-01T22:44:00.002+03:00

Olen aiemmin todennut, että laihduttaminen on rumille. Luonto kuitenkin päätti tänä keväänä hoitaa asiat Erään Saaran puolesta ja rykäistä vapuksi mukavan "kesäksi bikinikuntoon"-vatsataudin. Joku voisi väittää, että tuossa välillä ei ehkä olisi kannattanut kokeilla onneaan miltei parantuneena grillaamalla ja pyöräilemällä, mutta silti vituttaa, kun kuumetta on 38 astetta ja oksettaa niin maan perkeleesti.

Paino on kuitenkin tippunut kolmisen kiloa.

Menen takaisin vessan lattialle kieriskelemään. Hyvää vappua.

Viiviavellanrealistinen merkintä

2008-04-22T18:25:00.008+03:00

Joidenkin ihmisten ei vain pitäisi antaa puhua koskaan missään. Viivi Avellán on nyt todistanut minullekin lopullisesti olevansa jonkinlainen nero kerrottuaan Iltalehden mukaan radiossa sivistyneen mielipiteensä ulkomaalaissyntyisistä:

"Mä tykkään arjalaishenkisistä miehistä, elikkä muhun ei uppoo mokkakikkelit ja muut tämmöset etelän hetelmät."

En ihan oikeasti uskonut, että kuulijakunnaltaan kohtalaisen laajalla radiokanavalla voisi edes sanoa "mokkakikkeli".

Tämä on tietysti kaikkien roturealistien, monikulttuurikriitikoiden ja muiden eufemismimulkkujen mielestä suuri harppaus sananvapauden saralla. Pitäähän Suomessa saada puhua asioista niiden oikeilla nimillä! (Ilmeisesti esimerkiksi mokkakikkeleistä, jotka muuten kuulostavat Bon Bon -karamellivalikoiman vähemmän korrekteilta kahvikaramelleilta.)

Ennen kaikkea en kuitenkaan uskonut, että kukaan voisi olla kyllin tyhmä käyttääkseen radiossa sanaa mokkakikkeli, mutta loppujen lopuksi asia hämmästyttää minua hyvin vähän tutustuttuani ensimmäistä kertaa Viivi Avellánin blogiin. Kansalaisjournalisti E. S. onkin ystävällisesti poiminut teille parhaat palat ko. verkkojulkaisusta. Voisimme lähteä liikkeelle siitä, miten sulavasti ja korrektisti blogissa puolustellaan rasistista möläytystä:

"taaaaas tää lehmä on joutunut ip-lehteen, jonkun pienen sivulause-letkautuksen takia... ne italiaanomiehethän ovat kaikkien vaaleatukkaisten daamien kimpussa!"

Kyllä, Viivin blogia tosiaan vaikuttaisi kirjoittavan 13-vuotias hieman keskimääräistä vähemmän älykäs koululaistyttö, mikä tietysti saattaa olla tottakin. Ei tästä internetistä aina tiedä.

"JA huom! Lush avaa ihan pian nettikaupan! Nami nami ja kohta kaikki tuoksuvat karkeille!"

Pusi, pusi vaan, Viivi. Viivi on kuitenkin oikeasti huolissaan vakavista asioista! Hyvin sekavan malli- ja/tai anoreksia-aiheisen tajunnanvirran luettuani en voinut olla ajattelematta, millaista tuskaa Viivin toimittajantyöstä on seurannut kollegoilleni. Tätä en haluaisi editoida. Viivi kuitenkin ystävällisesti selventää asian merkinnän lopussa:

"Ja tekstin pointti siis: Iloitsen kun pikkuisesta Suomesta löytyy huippumalli + miksi anoreksiaan sairastutaan?"

Aww.

"Mitä jos jokaisessa maassa naiset olisivat paremmassa asemassa kuin täällä Pohjois-Euroopassa? Ja jokaisella maalla olisi Tarja Halonen pressana ja julkisuuden ykkösdaamina Madonna. Väittäisin, että kaikki olisivat onnellisempia."

Oliko tämä Viivi Avellanin blogi vai Kevätpörriäinen? Oi, Ben, sinä todella osaat poimia parhaat päältä puolueesi riveihin.

Haluaisin tähän loppuun vielä huomauttaa, että viiviavellankriittistä tekstiäni ei mitenkään pidä ottaa henkilökohtaisena hyökkäyksenä Viivi Avellanin persoonaa vastaan. Se, että pidän enemmän sivistyneistä, älykkäistä ja ei-kusipäisistä ihmisistä, ei mitenkään tarkoita sitä, että minulla olisi jotain vitun tyhjäpäisiä, pinnallisia ja julkisuudenhakuisia idioottiblondeja vastaan. Siis mä nyt vaan tykkään enemmän sellasesta meiningistä, joka ei oo perityhmää perseilyä.

Terveisiä

2008-04-19T10:17:00.002+03:00

Oloni oli kamala, ja asialle oli tehtävä jotain. Edellisillan kunnianhimoinen tavoitteeni juoda kaikki rahani ei ollut onnistunut täysin, mutta olin päässyt melko lähelle sitä. Kävellessäni kauppakeskuksen läpi mieleni ei tehnyt edes jäätelöä ja päätäni jomotti. Kamalinta kaikessa oli se, että kertojaääni päässäni oli läpeensä surkea pastissi huonosta film noir -kerronnasta.

Olkoon. Nyt minä oksennan, otan särkylääkettä, juon vettä ja menen takaisin nukkumaan.

Baby Is a Rock'n'Roll Nigger

2008-04-07T18:47:00.004+03:00

Olen tunaroinut itseni yhteiskunnan ulkopuolelle. Tilanne hämmentää minua. Ensin istuin Visa Electronini katki. Passistani on ollut varsinainen henkilötieto-osa irti jo pidemmän aikaa, mutta en ole koskaan tullut käyttäneeksi sitä missään portsarille uhoamista virallisemmissa yhteyksissä. Asiaa kummemmin ajattelematta menin Nordean konttoriin, sillä se oli ainoa keinoni saada rahaa ulos tililtäni. Uuden kortin saaminen nimittäin kestää kaksi viikkoa. Vaan eipä käynyt pankin tädille rikkinäinen passi.

Ei passia - ei rahaa. Ei rahaa - ei passia.

Systeemi on perseestä! Kytät on natsipaskoja! Yhteiskunta kusee!

Eräs Saara arvostaa hyvää asiakaspalvelua

2008-04-04T21:33:00.003+03:00

Itse olen asiakaspalvelutuurauksissani kunnostautunut nokkelissa ja humoristisissa vastauksissa asiakaspalautteeseen, mutta ei puhuta siitä sen enempää, sillä pomoni saattaa lukea tätä. Minua ei koskaan lakkaa ilahduttamasta se, että asiakaspalvelija on nokkelana ajan tasalla, kun itse juttelee typeriä asiakaspalvelutilanteessa. Tänään hätkähdin hetkeksi Nordean asiakaspalvelutädin kommenttia:

"Mikä sun osoite on?"
"Erään Saaran katu 666 X" (En halua, että tulette kylään.)
"Onks se se vihree talo?"
"Häh?"
"Onks se talo vihree?"
"Öö... on."
"Joo! Mä asuin siinä talossa 70-luvulla!"

Kuumehoureissani suunnittelin hetken foliohatun hankkimista. Mistä pankkitäti näkee, minkä värinen taloni on, ja mitä sillä tiedolla on luottokelpoisuuteni kanssa tekemistä!

Ehdoton suosikkini oli Tampereen asematunnelin Siwan kassa jonain perjantaina puoli yhdentoista maissa. Poikkesin baarista ko. liikkeeseen ostamaan kondomeja ja tupakkaa. Kassalla totesin: "Minulla on tässä kaikki, mitä onnistuneeseen perjantai-iltaan tarvitaan". Kassaneiti häkeltyi hetkeksi, naurahti hermostuneesti ja näytti vaivaantuneelta, mutta tokaisi sitten: "Niin, kyllähän se tupakka maistuu sitten jälkeenpäin." Olen vieläkin kohtuuttoman innoissani kommentista.

Asematunnelin Anttilan kassa puolestaan suhtautui aikoinaan penseästi toteamukseeni: "Ajattelin vähän irroitella näin perjantai-illan kunniaksi, ja ostaa euron muovikulhon!" Parempi ajoitus oli kuitenkin puolellani Tapiolan Etolassa, kun hankin eräänä lauantaipäivänä tekokukkia teemabileasusteeksi:

"Ajattelin vähän hemmotella itseäni lauantain kunniaksi muovisilla kukilla."
"2, 90, kiitos."
"Koska olen sen arvoinen!"

Multifail

2008-04-03T20:48:00.003+03:00

Keravan raportoima Sampon verkkopankin virheilmoitus kuvaa päivääni mitä mainioimmin. Jo eilen illalla mittailin muutaman asteen kuumetta ja heräilin pitkin yötä tuskaiseen vuolaan hikoilun ja karmivan hyyn vuoropuheluun. Meillä n. 7,5 työntekijän firmassahan ei olla sairaslomalla, kun lehti on menossa samana päivänä painoon, ja pitipä minun haastatella jotain kääpää seuraavaan lehteenkin. Kaikessa tässä meni 11 tuntia.

Työpäivän puolivälissä, vitutuksen hieman laannuttua kävin tupakalla ja istahdin koneen ääreen. Takintaskusta kuului räks ja Visa Electronini oli hajalla. Lienee tarpeetonta mainita, että en omista muita maksuvälineitä ja käteisvarantoni käsittivät viisi senttiä.

Minun piti mennä ensi viikonloppuna Turkuun pitämään hauskaa (sielläkin voi, nykyään), mutta näillä näkymin istun kotona ja niistän. Katkerana en voi tietenkään olla ajattelematta, että jos olisi ollut mahdollista lepäillä tämä ja huominen päivä kotona, olisin saattanut olla viikonlopuksi terveempi, eikä kaikki olisi pilalla.

Tämän blogin keskimäärin kepeän ja humoristisen sävyn puitteissa minun on täysin mahdotonta kuvailla kaikkia niitä epätoivon sävyjä, joita olen tänään kokenut. Avautuisin oikein mielelläni mitä raaimmin sanankääntein ensi viikon aikatauluista, tilanteen täydellisesta hallitsemattomuudesta, varmasta epäonnistumisesta, stressistä, vitutuksesta, ahdistuksesta ja työmotivaation laskemisesta pakkasen puolelle, mutta jos ajattelen ensi viikkoa, alkaa itkettää.

Ei näin paljon voi edes vituttaa.

Hiljaa!-trilogian päätösosa

2008-03-31T11:15:00.002+03:00

En jaksa enää katella tota Kanervan naamaa joka helvetin paikassa. Joko mä muutan Intiaan viljelemään sikoja just nyt, tai sitten muilutatte Iken hyvin nopeasti Siperiaan ja lakkaatte uutisoimasta kaikesta yhdentekevästä paskasta. Jos tässä nyt tarvitaan jotain mauttomia tekstiviestejä, että se pää-ääliö voidaan potkaista ministerin pallilta (tirsk), olkoon niin! Olenko ihan oikeasti ainoa, jolle ei tule yllätyksenä se, että mies on täysi idiootti?

Hiljaa! osa 2

2008-03-27T08:57:00.001+02:00

Parkkipaikoista ei ole pulaa; autoja on liikaa. Ottakaa bussi ja lakatkaa valittamasta.

Hiljaa!

2008-03-20T10:26:00.003+02:00

Nyt tehdään niin, että kaikki lakkaa ihan justiinsa nyt olemasta tyhmiä. Mulla on nimittäin krapula, enkä yhtään jaksa katella tollasta.

Republikaanit, HESY, poliisit, keskustapuolue, mun kaverit, sun kaverit, Paavi, blogaajat, Helsingin Sanomat, autoilijat, mutsis, sipoolaiset, Ilkka Kanerva, natsipunkkarit ja etenkin freelance-toimittajat: lakatkaa olemasta tyhmiä!

Ei näin voi elää

2008-03-11T23:14:00.002+02:00

Tässä blogissa kun niin usein parjataan kaikkea ja kaikkia muita, niin kohdistetaanpa pilkka ihan omaan nilkkaan. Olen nimittäin toivoton tapaus.

Muutama kuukausi sitten hävitin matkakansiollisen CD-levyjä. Tavanomaisen kirjan kokoinen matkapaketti katosi kuin tuhka tuuleen ja sen mukana noin 15 levyä, jotka olivat sen verran aktiivisessa kuuntelussa, että olin niitä mukanani raahannut. Kannet jäivät. Nyttemmin olen polttanut suurimman osan levyistä tovereiden kirjastoista ja sijoittanut poltetut levyt kansiin, mutta vituttaa edelleen.

Toissa kesänä unohdin viikon sisällä avaimeni sisään asuntooni kolme kertaa peräkkäin. No, sen jälkeen en ole unohtanut.

Viime viikonloppuna puhelimeni tippui huomaamattani hankeen takin taskusta iltakävelyllä, minkä johdosta täytyi kävellä samaa reittiä takaisin keskellä yötä. Siellä se pirisi iloisesti hangessa. Ei helvetti, jätkät.

Tilasin jokin aika sitten internetin välityksellä itselleni kolme albumia, jotka saapuivat noin puolitoista viikkoa sitten, ja kahta niistä olen kuunnellutkin. Nyt kun mieleni teki korkata Hot Chipin Coming On Strong, en löytänyt sitä mistään. Ensin en löytänyt sitä mistään, sitten en löytänyt sitä pakastimesta, sukkalaatikosta, hyllyn takaa, pyykkikorista, hattuhyllyltä, patterin takaa, toimistolta, keittiön kuiva-ainekaapista, sohvan alta, patjan alta, pöytälaatikoista, DVD-elokuvien takaa, lehtikansioista, kenkälaatikoista tai kangaskassista kirjaston levyjen seasta.

Olin lähes varma, että olen laittanut levyn hyllyyn, mutta väärään kohtaan, enkä näin ollen vain havaitse sitä, joten tarkistin tarkistamistani. Harvoin tuntee itseään niin fiksuksi kuin seisoessaan oman levyhyllynsä äärellä toista varttia lukien levyjen selkämyksistä nimiä ääneen yksitellen iltamyöhällä.

Minä en näe, että tässä on yliluonnollisia ilmiöitä lukuunottamatta enää mitään muuta vaihtoehtoa, kuin että olen heittänyt levyn kansineen huomaamattani roskiin. Eikä niin voi edes oikeasti tapahtua. Miten kukaan voi olla näin tyhmä?

Viiden pennin bisnespuheen oppitunti

2008-02-26T18:45:00.000+02:00

Monet meistä haluavat vaikuttaa tärkeämmiltä kuin ovatkaan, ja tapoja siihen on monia. Työelämässä päteminen vaikuttaa usein ilmenevän ns. paskapuherekisterillä, jota varmasti itse kukin huomaa käyttävänsä ajoittain virallisissa yhteyksissä. Itse olen pistänyt merkille muutamia hyvin tavallisia puhekielen virallisuusilmentymiä, jotka suoraan sanoen ottavat minua helvetisti päähän.

1. Käsittämättömän turha sanojen toistelu
"Terve."
"Terve, terve."
"Meillä olisi tässä tällainen tarjous... tarjous, joka pitäisi saada... saada tuota tänään lyötyä... lyötyä lukkoon."
"Jahas, no katsotaan... katsotaan."
"Että tällaista... tällaista olis."
"Joo-o, joo-o."
"Kyllä, kyllä."
"Minun pitää tätä tuota katsoa... katsoa tuon meidän toimitus... toimitusjohtajan kanssa."

Lukkoon lyöminen on muuten myös vähän rasittava sanonta, mutta siis tuollaista hankalaa toistelua on aivan järjettömän tuskastuttavaa kuunnella.

2. Puoli
"Meillä on kyllä vähän kehittämistä vielä tossa mainospuolella, mutta siitä tiedetään enemmän, kun saadaan sitten tuon myyntipuolen budjetti tietoon tuolta tutkimuspuolelta."

Ai mikä puoli? Ai takapuoli? Ai mielipuoli vai? Menkää nyt jo vittuun niiden puolienne kanssa tai vedän pataan.

3. Lähdetään
Tänä vuonna meillä on tarkotus lähteä tarjoamaan tätä ideaa, jota lähdetään kehittämään tällaiselta asiakaslähtöiseltä pohjalta. (Juu, tämä "-lähtöinen" on ihan samaa sarjaa.)

Tervemenoa vaan. Lähtekää keskenänne.

4. Äänen madaltaminen
Tämä on sikäli mielenkiintoinen ilmiö, että monet ihmiset eivät ilmeisesti huomaa madaltavansa ääntään ja vieläpä laskevansa äänenkorkeuttaan lausuman loppua lähestyttäessä siten, että ääni alkaa korista ja kuulostaa ikävältä. Uutistenlukijatkin tekevät tätä. Oikein tuntee vatsanpohjassa, miten yritetään olla uskottavia. Ai että.

5. Sanasto
Ei voi jättää toki mainitsematta varsinaista alan-kuin-alan slangia, joka tarkoittaa sitä, että mistään ei voi puhua niiden oikeilla nimillä. Mitäs jos rupeaisin kutsumaan vaikka paskalla käymistä sisällöntuotannoksi. Se on usein tuottoisampaakin.

Voisiko joku lisäksi keksiä deadlinelle jonkun kätevän suomennoksen? Ainejärjestön lehdelle terveisiä, että "kalmanlinja" ei kuulosta kovin uskottavalta.

Missä se messi on?

2008-02-25T07:30:00.004+02:00

Katsoin Oscar-gaalan televisiosta, koska satuin valvomaan ja se tuli sieltä. Yhtäkään mistään ehdolla olevista elokuvista en ollut nähnyt, sillä elokuvissa käyminen on röyhkeän kallista, enkä ole muutenkaan kovin ajankohtainen henkilö, joten kiinnostus oli sikäli vähäinen. Jon Stewart oli ihan hauska.

Muistan ennenkin seuranneeni jotain vastaavanlaista televisiosta, ja kaikesta amerikkalaisesta hapatuksesta huolimatta hätäisen ja halvan oloisesti kasaan kyhätty suomalainen kisastudio tuntuu aina olevan heikoin lenkki näissä lähetyksissä.

Juontajana oli muistaakseni jopa Jyrkin loppuajoista ja ilmeisesti ainakin KissFM:ltä tuttu Jussi Heikelä, joka on jotenkin järkyttävän vaivaannuttavaa katseltavaa. Studiomeininkihän ei pysynyt yhtään halussa ja vähän väliä keskeyteltiin milloin kenenkin puheita, kun piti siirtyä takaisin jenkkilähetykseen. No ei kai sinä vielä mitään, paitsi että voisi sen paremminkin hoitaa.

En oikein osaa määritellä sitä, mikä tämän henkilön juontamis- ja etenkin haastattelutyylissä on niin vaivaannuttavaa. Haastattelijanhan ei tarvitse periaatteessa tietää mistään mitään, vaan esittää maallikkona ne typerät ja kysymykset, jotka kiinnostavat muita maallikoita, jotka ohjelmaa katsovat. Heikelä vaikutti siltä, että yrittää epätoivoisesti olla messissä leffagurujen leffajutuissa, mutta sanoo koko ajan jotain vähän noloa. Kommentaattorit vaivaantuivat, minä vaivaannuin, ja koko asetelma oikeastaan huvitti minua suuresti.

Vähän niin kuin Suomi yrittää olla tosi messissä kaikessa, mutta on epäcoolisti ihan fiiliksissä kun joku puolijulkimo tietää, missä on Helsinki, koska loppujen lopuksi Suomi tietää, ettei ketään kiinnosta. Sekin on hieman vaivaannuttavaa.

Grammyista haluaisin kommentoida sen verran, että saanhan minä käyttää samanlaista asua kuin Tina Turner, sitten kun olen 68-vuotias? Tai ylipäänsä ikinä?

Tämänkin huippuajankohtaisen ja ehdottoman terävän populaarikulttuurikatsauksen teille tarjosi Erään Saaran tutkimukset. Oh yeah.

Rotten-Koivuniemi 6-0

2008-02-23T23:41:00.003+02:00

Yläasteikäisenä käytin huomattavan määrän aikaa ja aivokapasiteettia siihen, että saisin hiukseni nousemaan kohti taivasta ja lukuisia ilmansuuntia kuin Johnny Rottenilla konsanaan. Tupeerasin, töhöttelin, pöyhin, suihkuttelin, muotoilin ja föönasin kuontaloani huomattavalla intensiteetillä, mutta mielestäni hiukset olivat silti aina lytyssä.

Sittemmin into näyttää huomiota herättävän typerältä on hieman laantunut, ja nyt kun toivoisi, että kuontalo pysyisi hetken aikaa aloillaan ja vähän viimeisimmästä muotoilusta kasvaisi, näytän aamuisin herätessäni lähinnä tältä.

Iltapäivällä krapulan hälvetessä totesin kuitenkin, että paskat, ja suihkuttelin lainahiuslakalla loputkin hiuksista pystyyn. Naurettavan suuret aurinkolasit ja jonkinlainen suorakutrista afroa muistuttava pehko päässäni palasin hetkeksi nuoruusvuosiini Espoossa, mikä oli sikäli sopivaa, että olin Espoossa.

Kampaaja, joka leikkasi hiukseni noin kuukausi sitten sillä tapaa päin helvettiä, että näytin lähinnä Paula Koivuniemeltä, on nyttemmin mitä ilmeisimmin mennyt konkurssiin, pidätetty, poistunut maasta tai kuollut. Oikein hänelle, joka tapauksessa. Koivuniemitilanne korjattiin paria tuntia myöhemmin omassa kylpyhuoneessa partakoneenterällä huolestuttavasti sohien - kuin villeinä teinivuosina konsanaan.

Kadonneen Saaran mysteeri

2008-02-09T12:14:00.000+02:00

Olen ilmeisesti räjähtänyt yöllä kylpyhuoneeseeni.

Liian modernia

2008-02-01T16:33:00.000+02:00

Ihastelin ruokaa laittaessani munakellon kätevyyttä siinä määrin, että päätin kirjoittaa siitä blogiini. En ole itse koskaan omistanut munakelloa, eikä sellaista hienoutta ollut perheenikään keittiössä koskaan. Toisaalta äiti teki aina perunamuusin sauvasekoittimella (virhe numero yksi!), joten keittiöelämämme ei muutenkaan ollut järin edistynyttä.

Joka tapauksessa munakelloa ajoittain käyttäneenä olen täysin haltioitunut siitä, että joku piippaa, kun kahvi on hautunut tai spagetti on valmista. Minulla ei ole nähkääs yleensä tapana tehdä asioita kovin käytännöllisesti, ja kotona kokkaillessani luotankin vahvasti esimerkiksi biisien pituuksien mukaan arvioituihin kokkausaikoihin ja tiuhaan tarkistukseen tai testailuun.

Otettuani uunista pahasti kuivahtaneen pellillisen neulamuikkuja, tulin siihen tulokseen, että toisinaan on kuitenkin parempi ravata muutaman minuutin välein uunin luukulla kuin mikäkin sähköjänis, sen sijaan että luottaisi näihin nykyajan hömpötyksiin. Perkele.

Last 10 searchengine referrers, osa 2

2008-01-24T22:56:00.000+02:00

"Paskaa lapioon ja lapio naamaan." En olisi osannut sitä itse paremmin sanoa.

Nykyään kun on kaikenlaista, niin on se ihme, että tavallisen ihmisen pitää itse siivota, ja vieläpä vähän väliä uudestaan. Eikö tätä voisi jotenkin automatisoida?

Ulkomusiikilliset seikat

2008-01-22T23:12:00.000+02:00

Muusikot tekevät usein kaikkea tyhmää, yleensä jotain sellaista, johon kuolee nuorena. Ikävä puoli musiikissa on se, että jos jostain diggaa, on hankalaa lakata diggailemasta noin niin kuin periaatteen vuoksi. Lihansyönnin voisin varmasti lopettaa helpommin kuin Princen kuuntelemisen.

Mielikuvitusolentoni Bagel von Börsensrtöm de la Guggenheim totesi Princen musiikkivideota YouTubesta metsätäessäni (tuloksetta, tietenkin, kun kyseessä oli Prince), että Prince edustaa kaikkea pahaa. Viimeksihän Artisti on kieltänyt kaikkien itseään muistuttavien kuvien luvatta levittämisen. Tulkoon repimään pastellityöni keittiön seinältä, jos uskaltaa. "Princen nimeäkään ei varmaan saa lausua enää ääneen ilman seuraamuksia", totesi Bagel.

Olisi ihan tosi hienoa tämän kaiken johdosta boikotoida kosmista seksitiikeriä, mutta minulta puuttuu vielä ainakin Diamonds and Pearls ja Dirty Mindinkin on joku ilkiö lainannut ja jättänyt palauttamatta. Onneksi se uusin levy on paska.

Minua ei huvita enää kuunnella Amy Winehousea. Ahistaa, nimittäin. Välimme katkesivat, kun ko. sähläävä crackhuora jätti esiintymättä Provinssissa. Sittemmin Rehab, joka on noin objektiivisesti ajateltuna oikein mainio kappale, on aiheuttanut lähinnä epämiellyttäviä tuntemuksia ja sen sanoma on oleellisesti latistunut minun korvissani.

Eräässäkin sinänsä loistavassa rock-dokumentissa paljastui, että Ramonesin tyypit ovat kaikki katkeria rockjääriä, jotka jaksavat edelleen jankuttaa siitä, kuinka tyypit aikoinaan veivät "heidän juttunsa" ja tekivät sillä rahaa, toisin kuin he silloin vielä eivät. Ainoa etäisesti inhimillinen tyyppi vaikutti olevan Joey, ja sekin kuoli heti ekana. Eikä sekään varsinaisesti sympaattiselta vaikuttanut. Ramonesit on siis ihan kauheita myös, mutta Sheena on silti punkkari ja Sam pani kai jotain juomaani ja niin eespäin. Ei voi mitään!

Sitten toisaalta on sellaisia ihan yhdentekeviä bändejä, kuin joku Metallica, joka on lisäksi täynnä paskoja jätkiä, ja silti jengi ostaa niiden levyjä. En käsitä.

Tämän nyt ei ollut tarkoituskaan johtaa mihinkään, kunhan mietin. Laitan tähän teille hauskan videolinkin, jotta ette tulleet tänne ihan turhaan.

Eniten vituttaa hevarit

2008-01-16T07:07:00.000+02:00

Mikään ei ole niin kamalaa kuin känninen hevi-idiootti, ei edes gootit. Voi saatana, että ottaakin päähän.

Olen pitänyt tuurausmielessä jo useampana viikkona putkeen tiistaisen musavisan eräässä nimeltämainitsemattomassa kalliolaisessa hevikapakassa (joo, niitä on just se yks) ja olen aivan tavattoman kyllästynyt kuuntelemaan joka kerta samaa typerää ininää. Jos kysymykset eivät ole liian vaikeita, ne ovat taatusti väärästä aiheesta, huonosta bändistä tai muuten vaan jotenkin paskoja.

Hei ei mitää vitu W.A.S.P.-kysymyksii!

No ihan paska bändihän se on, niinku nää kaikki muutkin kepin, tukan tai hepin veivaajat, joita loput kysymykseni käsittelevät. Mä ihan mielelläni kysyisin pelkästään Prince-aiheisia kysymyksiä, mutta kun tässä on valitettavasti yritettävä pitää yllä jonkinlaista monipuolisuutta, ettei just tollaset saatanan finninaamaset rokkiperseilijät, jotka luulee olevansa vissiin jotenkin omaperäisiä, tulis inisemään tota samaa saatanan virttä baaritiskillä joka helvetin röökitauolla. Vittu.

Vittuööööörrgh enemmän HEVI KYSYMYKSII! Nää on paskoi!

Sekö nyt sitten on mun vika, jos et ymmärrä musiikista yhtään mitään. Jos kuuntelee jotain kolmea vitun obskuuria ja ennen kaikkea paskaa black metal -pumppua (jotka vielä varmasti on Deströyer 666, Mörk Gryning ja Skitliv - siis kuka vittu näitä nimiä oikeasti keksii) niin kannattaa varmaan mennä takas sinne vitun perunakellariin kuuntelemaan sitä paskaa, eikä tulla musavisaan valittamaan, kun kukaan ei kysy Mörk Gryningin kitaristin nimeä. (Joka muuten on Goth Gorgon, ei saatana jätkät!)

Soittaisit jotain parempia biisejä!

No mä tuun sit ens kerralla Metallican Best Ofin kanssa ja soitan sen alusta loppuun. Tai mitä jos sä vaikka menisit himaas kuuntelemaan sitä vitun Mörk Gryningiä ja PITÄISIT TURPAS KIINNI ku kunnon ihmiset yrittää pitää musavisaa, saatana.

Eihän näit voi kukaan tietää!

Silti joku aina tietää! On vain oikein, että jos kaikki muut joutuu kärsimään just sun typeryydestä jatkuvasti, saat itsekin välillä osasi samasta paskasta esim. häviämällä musavisan. Ei joka kysymystä oo tarkoitus kaikkien tietäkään. Vai pitäiskö tässä tarjota saman tien vaan bisset koko baarille ja jättää koko paskavisa pitämättä, kun se on kuitenkin liian vaikea kuuden nyyhkyttävän vittupään mielestä.

Pitäkää ite kusiset hevivisanne. Menee varmaan IHAN VITUN HYVIN.

Lakatkaa olemasta tyhmiä ja vanhanaikaisia

2008-01-14T14:46:00.000+02:00

Ihmiset, jotka luokittelevat musiikkigenrejä sukupuolen perusteella, ovat idiootteja. Esimerkiksi Last.fm-sivuston similar artists -systeemit käyvät hermoille noin muutenkin, ja sitten sen takia, että kaikki naiset muka kuulostavat toisiltaan. Myös empiiristen tutkimustemme perusteella jotkut tuohikorvat niputtavat kaikenlaista naisten esittämää musiikkia Björkistä Laura Voutilaiseen jonkin epämääräisen "sietämätöntä ulinaa" tai "ihanaa naismusiikkia" -otsakkeen alle.

Pitkään jatkunut harrastukseni, erinäisten baarien musavisoissa ramppaaminen, on osoittanut, etten itsekään aina erota yhtä herkänvahvaa ja vahvanherkkää naisartistia toisesta, mutta rajansa kaikella. En minä erota kaikkia Damien Ricen kuuloisia singer-songwriter-miehiäkään Damien Ricestä, mutta suurin osa niistä onkin hirveää paskaa verrattuna oikeasti hyviin artisteihin.

Esimerkiksi The Pipettes kuulostaa Yeah Yeah Yeahsilta suunnilleen saman verra kuin Red Hot Chili Peppersin uusin levy kuulostaa Dead Kennedysiltä: ei yhtään. Tori Amos kuulostaa Kate Bushilta suunnilleen saman verran kuin Nick Drake muistuttaa Tom Waitsia: täysin satunnaisesti ja silloinkin varsin vähän.

Tätä voimme todistaa edelleen tutkijaryhmämme kehittämällä ns. munakkuuskertoimella, joka perustuu täysin objektiiviseen arvioon eri esittäjien sukupuolesta riippumattomasta munakkuusasteesta. Esimerkiksi Coldplayn musiikkia voisimme kuvailla korkeintaan nihkeäksi kokkeliksi, kun taas Cat Powerin musiikin arvioimme noin kolmen liian kovaksi keitetyn hotelliaamiaiskananmunan arvoiseksi. U2 pääsee varhaistuotantonsa avulla suunnilleen tiun tietämille. PJ Harvey puolestaan on vähintään jonkinlainen huipputasoinen super-omeletti. Mark Laneganin munakkuus mitataan jo strutsinmunissa, kun taas Patti Smith on vähintään kokonainen strutsifarmi. Tästä pääsemme edelleen esimerkiksi Johnny Cashiin, jonka munakkuusaste on varovaisimpienkin arvioidemme mukaan kaksi strutsifarmia ja PUUMA.

Ensi kerralla, kun olette minun kuulteni niputtamassa Jeweliä ja Roisin Murphyä samaan NAISET-musiikkigenreen, muistakaa, etteivät puumat muni.

Tylsämielisyys ei tule yksin

2008-01-06T22:50:00.000+02:00

Luulen että olen tulossa vanhaksi. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin joulun jälkimainingeissa päätin laihduttaa pari ekstrakiloa ihan tarkoituksella pois. Myöhemmin edustin vielä enemmän kaikkea, mille olen aina naureskellut, kun hain Makuunista pari elokuvaa ja pussillisen lakritsia, suklaata ja suklaalakritsia - juhlistaakseni tippunutta kahta kiloa tietenkin. Olen täysi idiootti!

28 viikkoa myöhemmin -elokuvaa sormieni välistä vasemmalla silmällä katsellessani ihmetytti, että eikö aikuisena pitäisi kauhuelokuvatoleranssin nousta. Vissiin tässä on nyt sitten ruvettu joka asiassa taantumaan tylsempään suuntaan.

Vittuakos tässä, tällä menolla minulla on vuoden päästä auto.

Seitsemän tyhjää skumppapulloa

2008-01-01T15:31:00.000+02:00

Rasittaa perkeleesti klikkailla blogilistalla päivittyneitä blogeja sosiaalipornon ja pornon toivossa, kun löytyy vaan hyvän uuden vuoden toivotuksia ja jotain kännykkäkameralla otettuja kuvia jostain saatanan tähtisadetikuista. Rasittaa varmaan nyt teitäkin tulla tänne tällaisen ankean paskan takia! HAH HAH HAA

Seitsemän pulloa skumppaa

2007-12-31T13:35:00.000+02:00

En ole koskaan, edes leikilläni, tehnyt yhtään uudenvuodenlupausta. Jos joskus päätän lopettaa tupakoinnin, ruveta laihdutuskuurille, päivittää blogiani useammin tai tehdä muita muutoksia elämäntapoihini, teen sen todennäköisesti muuten kuin lupailemalla liikoja satunnaisina juhlapäivinä.

Aion siis ensi vuonnakin päivittää blogiani satunnaisina pyrskähdyksinä ja lähinnä krapulassa. Tällaista tämä on aina ennenkin ollut. Uudenvuodenlupaamattomuuteni (se kirjoitetaan juuri noin) johtuu suureksi osaksi siitä, etten koe tarvetta pitää kohtalaisen sattumanvaraista päivämäärää jonkinlaisena uuden alkuna ja eeppisenä muutoksen hetkenä. Itse olen havainnut taantuvani varsin tasaisesti pitkin vuotta, päivä kerrallaan.

Muistikuvani ovat hataria, mutta olen varma, että tämä vuosi on näin loppua kohden parantunut huomattavasti. Siitä kiitos niille, joille se kuuluu ja kontrastista kiitos niille, joille se ei kuulu. Minusta uusivuosi on edelleen mitä parhain juhla ja aion nauttia asiallisen määrän kuohuviiniä sen kunniaksi.

Suopea ilmiö

2007-12-13T18:45:00.000+02:00

Empiiristen tutkimusteni ja lähipiiristäni keräämieni luotettavien tietojen perusteella olen tullut siihen tulokseen, että on perin mystistä, miten maailmassa saadaan ikinä tehtyä yhtään mitään, kun ottaa huomioon, että suurin osa ihmisistä joutuu työskentelemään täysin kyvyttömien häviäjien kanssa.

Ollaan post yhdessä

2007-12-12T01:12:00.000+02:00

Yrittäessäni saada unta aloin miettiä Jerry Hopkinsin sangen mielenkiintoisessa ja jopa loistavassa kirjassaan Extreme Cuisine käyttämää termiä neophile. Tämä johti siihen, että päähäni tulvi post-etuliitteisiä musiikkigenremääritelmiä, taiteenaloja ja aatesuuntauksia. Sitten tuli päänsärky ja maailmantuska. Inhoan post-etuliitteitä. Olen post-post!

Kaikki tämä postisuus on mennyt siihen pisteeseen, että missään ei ole mitään järkeä. Tässä sitä nyt sitten ollaan yhdessä isossa värikkäässä sekamelskassa, jossa kukaan ei ota mitään vakavasti siinä määrin, että epämääräiset hipsterit tanssivat homodiskossa ironisesti jonkun kasarihitin tahtiin.

Jonkun täytyy keksiä uusi etuliite. Jos post on se, mitä tulee jonkun jälkeen, se mitä tulee jonkun jälkeen tulleen asian jälkeen ei minusta kuulosta kovin lupaavalta. Mihin suuntaan ja miten kauas tässä nyt voi muka enää siirtyä kaikesta ei-ironisesta ja kaikesta siitä, mitä oli ennen postia, kun televisiomainoksissa on puhuvia hylkeitä ja... no en minä tiedä - sanon sanon tähän vaikka että Jeff Koons.

Muutan Skotlannin nummille, pukeudun ponchoon ja alan soittaa huuliharppua ja kasvattaa lampaita keskenäni. Kahdessa päivässä alkaisi vituttaa, kun lampaat eivät ymmärtäisi nokkelia populaarikulttuuriviittauksiani. Mokomat post-intertekstuaaliset eläimet. Bää!

Post-rock tarkoittaa sitäpaitsi sitä, että rock on kuollut ja sen jälkeen on vain Thom Yorken sammakonnaama muljottamassa musiikkilehtien kansissa.

Vuoden mokaaja

2007-12-07T21:11:00.000+02:00

Tutkijaryhmämme haluaa lähettää terveisensä Helsingin Sanomien toimitukseen: älkää nyt saatana enää viittikö.

Helsingin Sanomien verkkosivulla voi äänestää mm. vuoden julkkiksen, vuoden teinirakastavaiset tai vuoden sonnin. Itse valitsin vuoden mokaaja -kentästä vaihtoehdon "Muu, mikä?" ja kirjoitin kenttään Helsingin Sanomat. Tutkijaryhmä rohkaisee muita toimimaan samoin, koska se on hauskaa.

Last 20 Searchengine Referrers

2007-11-29T07:25:00.000+02:00

"minulla on harrastus ruotsiksi"

Tutkimuksemme videopeleistä ja kärsimättömyydestä

2007-11-16T23:22:00.000+02:00

Viikonloppu on peruttu! Kärvisteltyäni eilen yhtäaikaisesti krapulatuskissa, kuukautiskivuissa ja epämääräisen esiflunssan kourissa jäljelle on jäänyt entistä voimakkaampi flunssaisuus, kuumeilu ja etenkin yleinen tylsyys. Kenenkään ei pitäisi tuijottaa näin paljon televisiota.

No, koska tänään on ollut poikkeuksellisen tylsää, olen viettänyt paljon aikaa internetissä, jossa on käyty keskustelua muun muassa videopeleistä. Minä olen kautta aikojen ollut todella huono kaikissa mahdollisissa peleissä - pasianssista jalkapalloon. Erityistä kyvyttömyyttä osoitan kuitenkin kaikissa peleissä, jotka liittyvät elektronisiin vempeleisiin.

Syytän kaikesta köyhää lapsuuttani ja sitä, ettei meillä ollut koskaan varaa ostaa Nintendoa. Jos olisin pienestä pitäen tottunut ohjailemaan ruudulla hilluvia pikku-ukkoja kapulan välityksellä, en ehkä olisi niin mahdottoman huono hahmottamaan ruudulla tapahtuvan liikkeen ja käsieni toiminnan yhteyttä.

Lainasin jo jonkin aikaa sitten kokeilumielessä Gamecuben ja muutaman pelin eräältä toveriltani. Paria peliä jaksoin kokeilla - Harvest Moonia pelasin jopa useampaan otteeseen ennen kuin kyllästyin. Resident Evilin kohdalla menetin kuitenkin hyvin nopeasti hermoni seiniä päin kävelemiseen ja ruudulla liikkuvan hahmon yleiseen vammaisuuteen, jota yhteensopimattomuuteni ohjaimen kanssa aiheutti.

Toistaiseksi kuutio on siis lähinnä hengaillut TV:n kulmalla pölyttymässä. Vaatii suunnattoman tylsyyden kulminaatiopisteen, kunnes kosken siihen uudestaan. (Ehkä siis huomenna.)

Traagista tässä on se, että esimerkiksi tällaisina tylsinä flunssaisina iltoina tai ankeina krapulapäivinä tuhlaisin kernaasti aikaani johonkin muuhunkin kuin summittaiseen nettisurfailuun ja vielä summittaisempaan TV:n tuijottamiseen. Lisäksi nämä pelit kuulostavat ja näyttävät niin jännittäviltä! Kynnys ostaa minkäänlaista pelikonsolia on kuitenkin kohtalaisen suuri, jos on yleisesti kyvytön ja lisäksi pohjattoman kärsimätön oman kyvyttömyytensä suhteen.

Jos joskus päätän kasvaa henkisesti, kuten naistenlehdissä aina tehdään, hankkiudun eroon tästä kärsimättömyydestä, jonka takia en pelaamisen lisäksi ole koskaan oppinut esimerkiksi laskemaan matematiikkaa, soittamaan kitaraa tai mitään muutakaan soitinta kunnolla tai ompelemaan vaatteita.

(Guitar Herossa olen muuten alkanut hiljattain olla jo ihan siedettävän hyvä tahkottuani sitä maanisesti läpi parin päivän ajan toisaalla tylsäillessäni.)

Puolikryptinen päiväkirja- ja avautumismerkintä

2007-11-15T23:36:00.001+02:00

Pakkoko sitä on ihmisen itsekseen velloa epämääräisessä krapulamasennuksessa myöhään iltaan asti? Tai pakko on, kun ei ole rahaa eikä tekemistä, puhtia, pontta saati mielenkiintoa mihinkään. Eikä etenkään muuten ole kaljaa, tupakkaa tai suklaata.

Minä tykkään suurennella tunnetiloja tarpeettomasti. Se tekee elämästä jännittävämpää, mutta on huomattavasti virkistävämpää silloin, kun tunnetilat ovat lähtökohtaisesti miellyttäviä.

Kun nyt kerran masentaa ja korpeaa, niin ollaan sitten kerrassaan kunnolla kurjuuden ku... (kurimuksessa? tässä on nyt vähän liikaa alkusointua). Ah, surkeus, mi' sielun täyttää! Asuntoa en kiusallanikaan siivoa, mitään mielialaa parantavaa musiikkia kieltäydyn kuuntelemasta ja ihan tahallani valvonkin vielä myöhään, etten ole sitten huomennakaan virkeänä toimistolla.

Töissä en ole kokenut osaavani saati saavani aikaan mitään nyt pariin viikkoon, mutta seuraavassa käyntikortissani saa luvan lukea pilkunviilaajan sijasta "kääntäjä, toimittaja, valkokuvamalli, toimitussihteeri, toimituspäällikkö, sihteeri, puhelinvastaaja ja kahvinkeitin". Työtoveri ehdotti edellisen tiivistämistä muotoon "ihana ja monipuolinen yleisosaaja". On ne niin lutusia.

Niin, toisaalta ei hävetä niin paljon, kun sen sijaan masentaa. Jonain päivänä minä vain lakkaan häpeämästä krapulassa. Olen jo tehnyt töitä sen eteen! (Mitä se sitä paitsi minulle kuuluu, jos joku tulkitsee "näillä leveysasteillako on henkilön asuttava saatana"-sadatteluni siten, että pidän Tamperetta jotenkin erityisesti kylmempänä ja pohjoisempana kaupunkina kuin Helsinkiä. Älkää nyt viitsikö! Yritän päästä tästä yli.)

Olen alkanut teititellä muita ja puhua itsestäni kuninkaallisesti monikossa. Aluksi se oli hauskaa, mutta nyt en pysty enää lopettamaan.

Minä en enää ikinä tee yhtään mitään

2007-11-11T15:26:00.000+02:00

Kyse lienee harjoittelun puutteesta tai sitten olen tulossa vanhaksi, mutta ei tällaista krapulaa voi olla olemassa. Huono olo on minimaalinen, mutta tärisyttää, pyörryttää ja sydän tykyttää senkin edestä. Olin päättävinäni, etten panosta sen kummemmin, vaan annan lattian olla pölyinen, tiskien virua altaassa, lakanoiden haista seksiltä ja itseni näyttää juuri niin krapulaiselta kuin olenkin.

Imuroin ja meinasin kuolla. Vaihdoin lakanat ja meinasin etenkin kuolla. Hirveällä intensiteetillä poistin eilistä ripsiväriä, kunnes tajusin, että silmänaluseni ovat oikeasti niin mustat. Paljonko on hyötyä tästä, jos vieras jää ovelle kolkuttelemaan, kun Eräs Saara viruu sinervänä ja hengettömänä lattialla nuoruuden rusotus poskiltansa kaikonneena?

Vaikean priorisointikysymyksen äärellä tulin siihen tulokseen, ettei kukaan ole varsinaisesti kieltänyt kahvin juomista suihkussa. Jos päätätte joskus kokeilla, muistakaa pitää kahvikuppi poissa suihkun alta, tai laimenee sumppi kummasti.

En sentään tiskannut - rajansa kaikella.

Tunnin päästä pitäisi olla kävelemässä Pasilan asemalle leikkimään vastaanottokomiteaa. Pitäisikö varmuuden vuoksi soittaa ambulanssi jo nyt?

Tutkijaryhmämme suosittelee harmaaseen sunnuntaikrapulaan Andrew Birdiä, etenkin kappaletta Heretics.

Thank god it's fatal.

EDIT: Katsopas, kyllä se huono olokin sieltä tulee, kun vaan ajattelee syömistä.

Motiivini ovat paljon syvällisemmät

2007-11-09T10:48:00.000+02:00

Tutkimustemme mukaan vallankumousta ei kannata aloittaa pikkukaupungin lukiorakennuksesta, sillä se nyt vaan ei ole kovin uskottavaa. Ihmisten tappamisen ei edes pitäisi olla poliittista missään yhteydessä, sillä siitä seuraa lähinnä se, että ihmisiä kuolee.

Ja samaan aikaan toisaalla lahdataan vielä paljon poliittisemmin ja syvällisemmin motiivein moninkertaisesti porukkaa ihan luvan kanssa ja käskystä. Se on minusta häiriintynyttä ja huolestuttavaa.

Paskat jämäpalat teille tarjoaa tilapäistoimituspäällikkö E. S.

2007-11-02T09:03:00.000+02:00

Tällä hetkellä minua lohduttaa se, että käsitykseni mukaan monet muutkin työpaikat toimivat siten, että ihmiset, jotka eivät tiedä mitä tekevät, yrittävät nopeasti saada kasaan jotain toivottua lopputulosta muistuttavaa. Moni ei ehkä arvaisi mahdollisesti yllättävän koherentin tuotoksen perusteella, millaisella sähläyksellä, virittelyllä ja paniikinomaisella säädöllä eräskin lehti on kasaan kursittu.

"Keksipä kanteen joku hyvä otsikko."
"Enhän mä tiedä, mitä siellä lehdessä edes on?"
"Ihan mitä sattuu! Ihan kaikkea mitä ollaan kasaan saatu kursittua! Ei minkäänlaista yhteinäistä linjaa!"
"No laita siihen että paskat jämäpalat."

Tällaista tämä on, mutta ensi viikon alussa minä lomailen. Älkää nyt kuitenkaan turhaan odottako kieli pitkällä mitään blogipäivityksiä (sinäkin siellä, joka päivät pitkät istut tietokoneella runkkaamassa F5-nappia Erään Saaran tutkimuksissa, häpeäisit!), sillä minulla on mielessäni jotain aivan muita aktiviteetteja kuin teidän viihdyttämisenne - nimittäin itseni viihdyttäminen!

Tätäkään ei ole pakko lukea

2007-10-20T14:43:00.000+03:00

Aasiakas.net-sivuston kommentointi herättää minussa mitä suurinta hilpeyttä. Kommenttiosastolla käydään jatkuvaa sotaa asiakkaiden ja asiakaspalvelijoiden välillä. Osa sivustolle kirjoittavista asiakaspalvelijoista urputtaa selvästi täysin vähäpätöisistä pikkuasioista ja jos joku tämän kommenttiosastolla ilmaisee, vastaus on välittömästi yläastehenkinen "ehkä sun sit kannattais lukee jotain muuta!"

Jos joku ottaa asiakseen urputtaa jostain, minusta on vain oikein, että muut saavat vastaurputtaa ja urputtaa vastaan vastaurputukseenkin ihan vapaasti ad nauseam. En ole koskaan ymmärtänyt, miten internetiin kirjoittavat ihmiset voivat olla niin lapsellisia ja herkkänahkaisia, että alkavat mesoamaan teatraalisesti heti, jos joku on vähän eri mieltä ja/tai muutenkin idiootti.

Yritän ymmärtää sen, että joku ottaa itseensä mahdolliset henkilökohtaiset loukkaukset, joita helposti viljellään vähänkin provosoivimpien blogien kommenttiosastoilla, myös ajoittain täällä. Minun henkilökohtaista mielenrauhaani ei kuitenkaan hirveästi hetkauta, jos joku mitätön maansaasta internetissä pitää minua ylimielisenä kusipäänä, eikä sen minusta pitäisi teoriassa hetkauttaa monia muitakaan, joihin mahdollista pilkkaa kohdistuu.

En sitä paitsi ole koskaan löytänyt loppua tälle epämääräiselle päättelyketjulle internet-kirjoittelemisesta. Kyllä, voin lukea jotain muuta. Moni voisi myös mielellään kirjoittaa jotain aivan muuta. Voisi olla kommentoimatta, jos on eri mieltä tai toisaalta voisi olla alun perinkin hiljaa, jos meinaa provosoitua ihan kaikesta poikkipuolisesta. Siis ihan yhtäpuolisesti kaikki voisivat kyllä tehdä jotain ihan muuta. Menisitte vaikka ulos välillä.

Siinähän päätätte kukin omalla tahollanne, mitkä kommentit poistatte ja kuinka paljon jaksatte provosoitua anonyymeistä herjaajista. Minun puolestani voitte tehdä ihan vapaasti niinkin; olen sillä tavalla armollinen.

Täällä puolestaan saatte ihan vapaasti urputtaa, herjata, väitellä, tapella tai valittaa turhasta. Minua ei kiinnosta.

Ei todellakaan näin

2007-10-19T11:52:00.001+03:00

Tänä aamuna muistin, miksen normaalisti juo vitutukseen.

Aamulla tajuaa olevansa itsekin täysi idiootti, kun edellispäivänä kuitenkin vitutti vain se, että kaikki muut ovat idiootteja.

Miten ihmiset jaksavat olla niin perseestä?

2007-10-18T09:36:00.001+03:00

Olin viikonloppuna Tampereella ja joku hippisika varasti kaulaliinani Vastavirta-klubilla. Vitutti ihan tarpeeksi jo sekin. Minulla oli ollut tuo kaulaliina 13-vuotiaasta asti ja käytin sitä jatkuvasti. Kaulaliinan pöllinyt typerä kyrpä todennäköisesti heitti sen kännissä johonkin ojaan kotimatkallaan. Kiitos tästä.

Tänä aamuna havaitsin, että joku kyvytön häviäjä on varastanut vaatteeni kuivaushuoneesta. Mitä helvettiä se niillä edes tekee? Onko jumalauta ihan pakko silkkaa vittumaisuuttaan vaikeuttaa toisten ihmisten elämää ja aiheuttaa suunnatonta vitutusta? Ei niistä saa rahaa edes!

Rikosilmoituksen teen ihan sen takia että vituttaa; tuskin kukaan jaksaa noin vähäpätöistä rikosta sen kummemmin tutkia. Tosin kuivaushuoneen käyttäjien määrä lienee rajallinen, koska avain pitää erikseen hankkia ja siitä pitää maksaa pantti. Kuivaushuoneeseen ei kuitenkaan ollut murtauduttu.

Ei tällaisessa maailmassa voi elää. Työkaveri kertoi myös jutun siitä, kuinka mm. Vantaalla kusipäiset kusipäiden lapset varastelevat polkupyöriä vain hajoittaakseen ne metsässä. Ihan ässä meininki!

Terveisiä myös taas sille vittumaiselle paskiaiselle, joka "löysi" uuden puhelimeni Ruisrockissa 2006 ja soitti sillä ulkomaille kunnes akku loppui.

Toivottavasti saatte syövän.

Tutkijaryhmän aamutunnelmat epämääräisenä sekamelskana

2007-10-12T09:24:00.000+03:00

Minä en nyt ole ihan vakuuttunut tästä "syksy"-jutusta. Minkä takia pitää olla tuollainen sää? Ja minkä takia joka syksy pitää havahtua siihen, ettei ole mitään ihmisten hommaa asua näillä leveysasteilla, eikä silti koskaan vaella etelään syyskuussa? Vaeltaisin sivuttain kuin ravut suoraan eteläisen Ranskan rannikoille!

Jos minun ei pitäisi taas tuurata asiakaspalveluamme, voisin tiedustella hienovaraisesti, saanko tehdä tämän päivän etätöitä, ettei tarvitsisi lähteä ulos. Työt eivät edes olisi kovin etäisiä, sillä työpaikkani sijaitsee samassa korttelissa kuin asuntoni. Jopa viidenkymmenen metrin työmatka tuntuu aivan ylivoimaiselta tuollaisessa säässä. Puhumattakaan siitä, että töiden jälkeen pitää kävellä Pasilaan ja lähteä Tampereelle asti, ei onneksi kävellen. (Kuinka paljon tavaraa ihminen voi luulla tarvitsevansa yhden viikonlopun aikana?)

Oloni ei ole erityisen vireä, ja luulen, että unohdan tänään töissä lähettää ne samat sähköpostit, jotka unohdin luullakseni lähettää myös eilen. En tiedä mitä ne ovat, mutta luulen, että sellaisia on olemassa. Lisäksi olen saanut yöllä niin hämmentäviä tekstiviestejä, että niiden lähettäjä ansaitsi saavutuksestaan ehkä jonkinlaisen palkinnon. Ei voi kuin ihmetellä.

Olen ulkoistanut aamuiset musiikkivalintani Radio Helsingille, joka mitä ilmeisimmin tietää aamuyhdeksän ja kymmenen välillä minua paremmin, mitä kappaleita sen minulle pitää levyhyllystäni soittaa ja missä järjestyksessä.

Niin, todellisuudessa en ole aina erityisen hauska, mutta ettepä ole tekään!

GanesPod, GanesBook, Hard Ganes Hallelujah ja hei nyt ottaa niinku päähän

2007-10-09T21:59:00.000+03:00

Viime aikoinahan on siis vituttanut mm. tiuskivat ja kiukuttelevat freelancerit, pikkuasioista vänkäävät ihmiset, sää, toimimattomat tietokoneet ja kadonneet cd-levyt.

Aivan erityisesti on kuitenkin vituttanut Ganes-elokuvan markkinointi. Onko suomessa vielä jotain tuotetta, jota ei saisi jollain Ganes-logolla varustettuna, jonka mainoslause ei olisi Ganes-elokuvassa tai jota ei markkinoitaisi muuten vaan Ganes-leffan ohessa? No: EIPÄ TAIDA OLLA!

Näin ollen en kiusallanikaan mene katsomaan ko. elokuvaa edes vahingossa (ettekö te koskaan katso elokuvia vahingossa muka?), vaikka se tekovaiheessa minua etäisesti kiinnostikin. Itse asiassa olen varmaan nähnyt käytännössä katsoen koko elokuvan erinäisissä TV-, radio-, ja julistemainoksissa yksittäisinä kuvina tai muutamien sekuntien pätkinä, joten turha tässä on elokuvateatteriin asti vaivautua maksaakseen ihan oikeaa rahaa parista tuotesijoitteluntäyteisestä tunnista.

Voisin ehkä kirjoittaa tästä Kulutusjuhlaan, jos jaksaisin nyt olla edes himpun verran asiallisempi. (Minähän olen siis nykyään myös asiablogaaja - aivan järjettömän asiallinen sellainen.)

Ganes-ateria? Voi jeesuksenperkele. Onko sinne leivottu sämpylään ylläriksi xxx Milonoffin takatukkaa vai häh? Siis mä en jaksa. Tehkää nyt ihmeessä joku remuaaltossiideri ja pistäkää se heittämään jotain mukanokkelaa läppää vaikka HKL:n mainokseen. Rock on niin kuollut.

Etusivu uusiksi: töissä ei ole aina kivaa!

2007-10-03T16:52:00.001+03:00

Tiedätte varmaan, että on olemassa aikuisia ihmisiä, jotka kirjoittavat työkseen lehtiin ja saavat siitä rahaa. Tiesittekö, että osa näistä aikuisista ihmisistä kirjoittaa kuin keskimääräinen yläasteikäinen? (Kuulemma jopa laajalevikkisimpiin lehtiin kirjoittavien joukossa on tällaisia.) Tiesittekö, että on olemassa sieluparkoja, kuten minä, jotka sitten joutuvat tekemään tästä etäisesti tekstiä muistuttavasta sekasotkusta edes jollain tavalla lukukelpoista? Se ei nimittäin ole yhtään hauskaa.

Osa näistä ei osaa edes kirjoittaa nimeään. Se oli sentään ainoa vaatimus, joka meille yläasteella esitettiin! Tänään olen miettinyt, osaavatko ne istua edes, vai tipahtelevatko kenties tuolilta useinkin pöydän alle kirjoittaessaan. (Se selittäisi paljon.) Miten nämä ihmiset selviävät päivittäisistä haasteista? Osuvatko kenties haarukalla usein suun sijasta esimerkiksi korvaansa? Nousevatko aamuisin usein vahingossa väärin päin sängystä? Miten sujuu kengännauhojen solmiminen? Missä on evoluutio, kun sitä tarvitaan! ("Mhy mhy mhy mhy mhy" -evoluutio.)

Tänään minä menen baariin.

Äh

2007-09-27T01:50:00.000+03:00

Ehkä on sittenkin parempi poistaa koko kirjoitus ihan suosiolla. Ei tässä siis mitään erityistä ollut, mutta kirjoitin humalassa, niin hävettää joka tapauksessa. Tai siis nyt hävettää kaikki.

Jessus että muuten rasittaa tällainen levoton humala, jossa ei saa nukuttua eikä auta veden juominen ja närästää ja päähän sattuu jo heti aamuyöstä.

Tai en minä kai enää ole kovin humalassa, kun ymmärrän jo hävetäkin. Minä muuten haluaisin mieluummin sellaisia fyysisesti tuskaisia oksennuskrapuloita kuin tällaisia aivokemialle vittuilevia ahdistus- ja hävetyskrapuloita. Edes välillä.

Siis ihan vaikka yksin kotona vetäisi kännit ja istuisi paikoillaan tuijottaen seinää koko ajan, niin hävettää seuraavana aamuna.

Tai en ole koskaan kokeillut, mutta luulisin niin.

Tämä on muuten huomattavasti vähemmän mielenkiintoinen tai hauska teksti kuin se, mikä tässä äsken oli, mutta minä ehdin jo poistaa sen.

Kissa

2007-09-25T12:56:00.000+03:00

Aivan kuin lähiaikoina armeijan käyneet miehet tai synnyttäneet naiset ovat kyvyttömiä puhumaan muusta kuin armeijasta ja synnyttämisestä, olen miltei kyvytön puhumaan mistään muusta kuin lainakissani huvittavista toilailuista.

Kissa on hyvin utelias ja täysin kuuro, joten se saa huomattavasti tuhoa aikaiseksi. Tyyppi ei edelleenkään voi käsittää, miksei pääse kiipeämään kylpyhuoneen seiniä pitkin tai hyppäämään kaapin päälle.

Luulen, että suurin osa kissan tuhovimmasta johtuu kuuroudesta. Normaali kissa tajuaa pelästyä pudonneen tavaran aiheuttamaa meteliä sen verran, ettei ole alituiseen tönimässä puolitahallaan painavia esineitä hyllyiltä tai pöydiltä lattioille. Tämän tapauksen mielestä tuntuu olevan vain loputtoman veikeää, kun tavarat siirtyvät paikasta toiseen.

Varjojen jahtaaminen on myös kissan ylintä hupia. Niin oman kuin muidenkin varjojen. Tyrmistys on suuri, kun kummallinen kiusanhenki yhtäkkiä katoaa jäljettömiin.

Kissasta on mukavaa viettää aikaa minun seurassani, joten öisin se nukkuu parvella tai raapii sääriäni, jos tylsistyy liikaa. Siirryttyäni tietokoneelle (koska en pääsääntöisesti vietä aikaa missään muualla nykyään) kissa parkkeeraa itsensä pöydälle laptopin taakse. Noin kerran tunnissa kissa havaitsee kummallisen eläimen toisella puolella huonetta ja aloittaa pitkäjänteisen väijymisoperaation peilin suuntaan. Yllätys sohvanreunalla on aina yhtä suuri, kun vieras eläin onkin ehtinyt kadota johonkin.

Viimeisimpänä tempauksenaan kissa on päättänyt, että lattialla asuva olkalaukkuni on saatanan kätyri ja se on tuhottava.

Minusta tulee vielä hyvä aforisti

2007-09-25T02:04:00.000+03:00

Pidän enemmän siitä, kun kissat nousevat itsekseen pöydälle eikä niitä tarvitse erikseen nostaa.

Paitsi jos kyse on oikeista kissoista, sillä minun leivänpaahtimeni ei toimi enää.

Rauha maassa

2007-09-23T23:36:00.000+03:00

Henkilöksi, joka on pääsääntöisesti lojunut kotona tekemättä mitään koko kesän, olen luvattoman innoissani siitä, että kolmen kuukauden työnteon jälkeen minulla on viikko vapaata. Ei tarvitse kohta ruveta miettimään, että nukkumaan on mentävä, koska aamulla saan herätä juuri silloin kuin huvittaa.

Kun tässä nyt on ollut vähän kaikenlaista viime aikoina, en ole juuri saanut nukkuttua kahteen viikkoon. Tänä yönä nukuin 12 tuntia ja sitä edellisestä vuorokaudesta olin hereillä noin kaksi tuntia. Kissa on ruvennut nukkumaan vieressäni ja saa näin ilta-aikaan ajoittaisia hepuleita, jotka ovat tähän mennessä aiheuttaneet polaroid-kuvien leviämisen ympäri asuntoa, leivänpaahtimen hajoamisen ja lievän paniikin kannettavan tietokoneeni suhteen. Tietokone toimii vielä, joten voinen elää ilman paahdettua leipää hetken.

Ainakaan pariin päivään en ajatellut liikkua Makuunia ja lähikauppaa kauemmas. Keskiviikkona saattaisin jo jaksaa johonkin Kallion baariin asti ja perjantaina kenties jopa keskustaan. Sillä aikaa voitte suositella minulle hyviä elokuvia.

Olen lisäksi toivottoman addiktoitunut Facebookiin. Hävettää vähän.

Minusta tulee vielä hyvä kyynikko

2007-09-19T22:17:00.000+03:00

Viime aikoina olen menettänyt uskoni:

- Kestäviin parisuhteisiin
- Nukkumiseen
- Minkään lehden valmistumiseen ikinä
- Ruokaan
- Siihen, että kukaan oikeasti vastaa sähköposteihin tai puhelimeen
- Raitiovaunuihin

Toisaalta luotan edelleen:

- Kenkiin
- Kaljaan
- Karaokeen
- Kissoihin

Tämän tietoiskun teille tarjosi päättymättömän krapulan kourissa kamppaileva Erään Saaran Tutkimukset.

Uusi sievä ystäväni

2007-09-17T20:54:00.000+03:00

Sain sunnuntaina lainakissan toverin New Yorkin matkan johdosta. Kissalla ei oikein ole nimeä, sillä se on kuuro. Ajattelin antaa sille väliaikaisnimeksi TURSAS.

Kissa läimi itsepintaisesti vessan ovea eteisessä rivissä olevia tyhjiä viinipulloja päin, kunnes suurin osa pulloista oli kaatunut ja levinnyt ympäri eteistä. Katseli sitten tovin minua silminnähden ylpeänä saavutuksestaan ja käveli muina miehinä pois.

Asustelee saunassa ja käy välillä tervehtimässä. Välillä minä käyn vuorostani tervehtimässä ja kissa kehrää tyytyväisenä. Yhteiselomme on varsin leppoisaa.

Mutta pitäisikö siinä vaiheessa huolestua, kun juttelee kuurolle kissalle?

Nykynuorison tila!

2007-09-15T21:52:00.001+03:00

Olen käynyt viikon sisällä kaksi kertaa Helsingin keskustassa, jossa liikun yhä harvemmin nyt jätettyäni luennoilla käymisen suosiolla (ja työn takia) sikseen. Keskustaa en oikeastaan tarvitse kuin hyvin satunnaiseen vaateshoppaukseen ja korkeintaan kerran kuukaudessa tapahtuviin levykauppakierroksiini. Kalliossa on kaikki, mitä tarvitsen, etenkin baareja.

Eilen osuin juuri pahimpaan ruuhka-aikaan Kampin keskukseen, joka alkaa päivä päivältä muistuttaa enemmän cosplay-areenaa. Jos olisin pystynyt jotenkin nauhoittamaan ajatukseni, olisitte saaneet erityisen Saaramaisen teiniendissausmerkinnän, mutta en valitettavasti muista yksityiskohtia.

Kouluajan ulkopuolella Kalliossa liikkuessaan ei juuri törmää 12-15-vuotiaisiin, joita keskusta ja etenkin Kampin keskus ovat täynnänsä mihin kellonaikaan hyvänsä. Minä olen tuudittautunut tänne aikuisten maailmaan ja joudun tämän tästä keskustaekskursioillani päivittelemään nykynuorison tolaa. Ne ovat niin mauttomia!

Entisenä punk-tyttönä ja Espoolaisen yläasteen kauhistuksena yritän löytää jonkinlaista ymmärrystä näitä teinejä kohtaan, mutta en voi sille mitään, että kissankorvat ja järkyttävät hörhelöviritykset nyt vaan eivät voi olla päheitä edes kenenkään 13-vuotiaan mielestä. Tuleekohan niistä kunnon ihmisiä koskaan?

Kampista muuten ostin mm. vaaleanpunaiset pääkalloaiheiset korvakorut, joissa on glitteriä.

Oletteko huomanneet, että tässä blogissa on nykyään harvemmin krapulakirjoituksia?

2007-09-13T14:01:00.001+03:00

Voi helvetti, miten voi pientä ihmistä taas hävettää.

Mä en enää ikinä tee mitään.

Back to school (suom. pyllistän yliopistolle)

2007-09-10T18:28:00.000+03:00

Minä luulen, että Helsingin yliopisto on pilannut mahdollisuutensa saada minusta koskaan kunnollista opiskelijaa. Möhlin aluksi itse kaiken jättämällä menemättä suurimpaan osaan fuksi-infoista ja muista vastaavista, etenkin kun muutamat, joihin menin, osoittautuivat täysin hyödyttömiksi pakkotutustumistilaisuuksiksi. Tämän ansiosta en ymmärrä yliopiston byrokratia-asioista ja mistään tutkintojärjestelmästä tai kurssienkäymisjärjestyksistä yhtään mitään. (Yhdyssanoja sentään osaan luoda kuin kunnon suomen kielen opiskelija ainakin.)

Sen lisäksi että olen kaulassa roikkuvaa kameraa lukuunottamatta yhtä pihalla keskustakampukselta kuin ne japanilaiset turistit Senaatintorilla, en kertakaikkiaan pidä yliopistosta. Tämä ei kaikesta huolimatta johdu siitä, että olisin nihkeä lähtökohtaisesti kaikkea uutta kohtaan, sillä joihinkin asioihin tykästyn tai totun hyvin nopeasti. Luulen että osasyynä on esimerkiksi vuosien takaisen tunnusrumban aiheuttama pysyvä henkinen trauma siitä, että kaikki yliopistolla on aivan kohtuuttoman hankalaa. Eikä tämä välttämättä ole edes mikään harhaluulo!

Kaikki tämä ahdistaa minua siinä määrin, että suoritan ehkä tänäkin vuonna minimimäärän opintopisteitä syksyllä, jotta saisin käyttää opiskelija-alennusta, jos joudun pakenemaan vitutusta esimerkiksi Turkuun. Todennäköisesti olen aivan väärällä alalla tai pahasti viallinen ihminen. Toisaalta päätellen siitä, miten paljon hillitsemättömiä nauruntyrskähdyksiä juuri keksimäni otsikko aiheuttaa, en ole välttämättä järin älykäskään.

Pitäkää yliopistonne, minulla on työpaikka.

Työn raskaan raatajat

2007-09-07T20:27:00.000+03:00

Voisi luulla, että kun on viikon työt tehty ylitöineen päivineen ja lehti visusti painossa, sitä olisi juhlatuulella ja kerrassaan riemuisa. Tässäpä kuitenkin istun syömässä suklaakaurakeksejä turhanpäiväinen TV-ohjelma vasemmassa silmännurkassa välkkymässä. Voi riemua.

Mutku väskää.

Varsin pieni syntymäpäiväpostaus

2007-08-27T00:42:00.001+03:00

http://icanhascheezburger.com/

Ajattelin olla juhlamielellä jo näin heti vuorokauden vaihduttua. (Muistaakseni minulle on kerrottu, että synnyin joskus yhden maissa yöllä.) Epäilen, että kaikki minua vanhemmat ihmiset ovat katkeria, sillä katsovat asiakseen varoitella, että tässä iässä on vielä kivaa, mutta siitä eteenpäin kaikki synttärit ahdistavat ja tuntuu vanhalta. Samaa ne sanoivat viime vuonnakin, eikä vieläkään tunnu missään!

Ei tömähtäneet tissit ja silmäpussit lattiaan heti vuorokauden vaihtuessa eikä iskenyt alzheimer ja dementia, odotuksista huolimatta.

Itse asiassa halusin vielä muutama vuosi sitten olla ikäistäni vanhempi ja vieläkin toisinaan meinaan ajatella, ettei kukaan pidä minään, jos ei ole vanha ja viisas vielä. Onhan se kai kuitenkin mukavaa olla nuori, tai sitten ei sen kummempaa kuin mikään muukaan. Tarkemmin ajatellen minua ei suuremmin kiinnosta tämä iän karttuminen (joo, joo, ainakaan vielä), mutta onpahan syy saada paljon huomiota osakseen ja lahjojakin ehkä!

Voitte nyt onnitella!

Ei kiitos

2007-08-26T15:02:00.000+03:00

Minua ärsyttää suurissa määrin kaikenlainen mainonta. Enkä nyt puhu sellaisesta normaalista passiivisesta kitinästä, jota esimerkiksi gootit, töissä käyminen ja junassa kännykkään pälättävät idiootit usein aiheuttavat. Mainonnasta seuraa sisäistä levottomuutta ja ahdistusta, koska sitä on joka paikassa ja kaupungissa asuvan on todella vaikeaa välttää sitä.

En oikeastaan ajatellut asiaa näin, kunnes keksin miettiä, miksi esimerkiksi maaseudulla olo tuntuu kummasti levollisemmalta, kun ei katsele televisiota, käytä internetiä tai törmää ulkomainontaan joka kulmassa. Onhan se selvää, että jos eri tahot eivät kilpaile huomiostani jatkuvasti, oloni on huomattavasti seesteisempi.

Vaikka ulko-, lehti- ja televisiomainonta rasittaa minua jo tarpeeksi, kaikista inhottavimmaksi koen sen, kun mainostaja tunkeutuu henkilökohtaiseen tilaani lupaa kysymättä. Tällä tarkoitan puhelinmyyjiä, face-to-face-myyjiä ja niitä sieluparkoja, jotka päättävät tunkea postiluukustani esimerkiksi aikakauslehtien mainoksia. (Jälkimmäisistä tosin pääsee helposti eroon yhdellä puhelulla asiakaspalveluun. Eikä muuten tarvitse edes olla epäystävällinen. Eihän se niiden puhelimeen vastaavien raukkojen syy ole!) Sähköpostispammia minulle ei jostain syystä tule, mutta jos tulisi, lukisin sen tähän listaan myös.

Feissarithan ovat ns. hyvällä asialla ja kuuleman mukaan saavat tällä menetelmällä värvättyä huomattavan määrän ihmisiä tukemaan hyvää tarkoitusta. Joudunkin hieman painiskelemaan itseni kanssa siinä, onko minun henkilökohtainen mielenrauhani oikeasti tärkeämpää kuin lisäväen värvääminen Amnestylle tai Greenpeacelle. Toisaalta odotan kauhulla sitä päivää, kun kännykkäoperaattorit ja lehtimyyjät keksivät ruveta harrastamaan samaa. Kannatan hartaasti sitä, että kaikenmoisille asiakaspalvelijoille (jopa puhelinmyyjille ja feissareille) pitää olla ystävällinen, mutta jos joku riemuidiootti keksii tulla myymään minulle puhelinliittymää matkalla ruokaostoksille, niin vedän pataan varmasti.

Toisaalta minusta on myös täysin kohtuutonta, että minulta vaaditaan jonkinlaista osallistumista (vastaamista, kieltäytymistä, kirjekuoren avaamista) siihen, että milloin mikäkin yritys tai yhdistys haluaa tyrkyttää minulle tuotetta x. Ärsyyntymiseni on mennyt niin pitkälle, että väitän jopa ostavani jonkun tuotteen sitä todennäköisemmin, mitä vähemmän sen mainoksiin olen törmännyt.

Tämä pistää miettimään, kuinka pitkälle tässäkin rumbassa voidaan mennä. Onko mahdollista, että mainonnasta tulee aina vain röyhkeämpää, isompaa, kovaäänisempää ja näkyvämpää? Jos näin käy, kokeeko suurin osa ihmisistä lopulta saman lievän hermoromahduksen kuin tutkijaryhmämme ja lakkaa ostamasta Coca Colaa tai Hennes & Mauritzin tissiliivejä? Se olisi minusta nimittäin hyvin mielenkiintoinen tilanne.

Epäakateemista nimistöanalyysiä

2007-08-19T21:54:00.000+03:00

Ystäväni hankki hiljattain kissan, jonka nimeksi tuli Murnau. Nimi on minusta ihan hyvä, kissalle, vaikka vaihtoehto "Sly and the Family Stone" kieltämättä kutkutti minua henkilökohtaisesti enemmän.

Keskeinen ongelma nyky-yhteiskunnassa on varsin selvästi se, että ihmiset antavat eläimilleen aivan liian vähän väkiälyttömiä nimiä. Esimerkiksi koirien niminä hyviä olisivat esimerkiksi seuraavat: Bolt Thrower, Machiavelli-Megatron, Painukaa vittuun kaikki saatanan puliukot tai vaikkapa Alahärmä. Typeriä nimiä voi tietysti soveltaa myös kissoihin, lehmiin tai vaikka lemmikkisammakoihin.

Siinä missä eläinten nimet tuntuvat yhä useammin olevan jotain tavallisia Kissi-Pissejä tai Musti-Mansikkeja, ihmiset antavat lapsilleen täysin järjenvastaisia ja lausumiskelvottomia nimiä. Näin sunnuntaihesarista satunnaisesti poimittuina mieleen ovat jääneet erityisesti kaksoset Karoliina Hannahelena Annikki ja Katariina Annahelena Onnikki (en ole varma, muistinko nimet täysin oikein, mutta idea oli sama) sekä Vatin ja Voltin pikkuveli Kelvin. Miten tällaisia sadisteja päästetään edes lisääntymään?

Muistan myös henkisesti järkyttyneeni siitä, että lukioaikaisen toverini vuokraemännän koiran nimi oli Antti. Toisaalta suomessa on väestörekisterikeskuksen mukaan myös yksi Peni-niminen mies - kai se kompensoi.

Jos joku muistaa, kenen suomalaisen muusikon kissan nimi oli jotain "Mitä ihmettä? Se on radio!"-henkistä (JA mikä sen kissan nimi oikeasti oli) niin tarjoan sille tuopin syyskuussa.

Kaikkeen tyytymätön nykyajan nuori kommentoi viikonlopun televisiotarjontaa

2007-08-19T19:34:00.001+03:00

Nythän on käynyt niin, että olen viettänyt koko viikonloppuni leppoisan arjen merkeissä, internetin ulottumattomissa televisiota katsellen ja viikkoliitteen sanaristikkoa ratkoen. (Perkele, että on muuten vaikea! Riki vai Repe? Sanokaas se!) Tai siis ainakaan mikään muu osa viikonlopustani ei varmasti kuulu teille.

Ensinnäkin katsoin Avaran luonnon, koska se aina pitää katsoa, koska se on hyvä ja rauhoittaa sielua. Avarassa luonnossa oli kuubalaisia rapuja, jotka ilmeisesti vaelsivat merelle. (Luulen niin, harhauduin hetkeksi miettimään mikä 11-kirjaiminen sana on synonyymi haihattelijalle.) Ravut käpöttelivät autotien yli - koska kaikille eliölajeille ei ole luotu taikka suotu suuria poimuttuneita aivoja, kuten meille luomakunnan kruunuille - ja räsähtelivät sitten autonrenkaiden alla niin että roiskui vaan. Jotkut ravuista jäivät vieläpä syömään kuolleita lajitovereita, mikä siis oli vähän ällöö.

Mutta jäisin minäkin varmasti auton alle, jos kävelisin sivuttain. Vähänpä on järkeä siinä.

Sitten! Katselin Live Earth -taltiointia tai oikeammin viereisessä huoneessa laitettiin sen ohjelman volyymi niin kovalle, etten voinut enää olla piittaamatta pauhusta. Enrique Iglesias keikutteli takapuoltaan lavalla ja esitti (huom. ei laulanut) hittinsä Bailamos.

Siis minähän olen kuullut sen netissä olevan nauhoitteen, jossa Enrique rääkyy mikrofoniin mitä sattuu taustojen päälle. Siis se mikä kuulostaa aivan kamalalta. Pitääkö minun kaivaa se linkki jostain? No tuossa. Minä nyt sitten ajattelin tuosta, että kerrankos sitä sattuu, ettei kuule kunnolla mitä laulaa ja on vähän hengästynyt kaikesta siitä takapuolen keikuttelusta ja huutelee mikrofoniin vahingossa mitä sattuu. Live Earthia katsellessa sitten tajusin, että hitto vieköön, tässä meillä on miljoonia levyjä myynyt maailmantähti, joka ei oikeasti osaa laulaa vaikka kirveellä uhattaisiin kaula katkoa (ja pitäisi uhatakin!). Jos on noin huono, niin kannattaakin kyllä laittaa se mikrofoni pois päältä ja huulisynkata* koko biisi ihan suosiolla.

Miten tyhmiä ihmiset ovat, kun ilmeisesti kaikille ei ole täysin ilmiselvää se, ettei tyyppi laula puoliakaan kappaleista keikalla, vaan tyytyy siihen perseenvetkutukseen ja satunnaiseen huuteluun. Tosin hyvä niin, koska aina kun se yrittää laulaa, lopputulos on järkyttävä. Siis minähän en edes sen Bailamoksen ja tämän toisen Rhythm Divine -hitin perusteella tiennyt, että Enriquella on sellainen ääni kuin Live Earthista paljastui. Olen aina luullut, että se on yksi niistä hyvien taustalaulajien äänistä, mutta fiksuna henkilönä onkin tuottaja peittänyt Enriiken johonkin jylyn alle. Mikä maailmaa vaivaa? Miksi tämä menee läpi? Missä on oikeus!

Sori nyt vaan, että tämä oli minulle ihan uusi juttu, mutta kun en minä ole katsonut koskaan aiheelliseksi katsoa mitään Enrique Iglesiaksen "live"-esiintymisiä. Jestas miten hirveää paskaa.

Sitten televisiosta tuli Amistad, joka oli ihan hyvä elokuva sellaisella amerikkalaisesti ylikorostetun siirappisella tavalla ja joku ihan kiinnostava puheohjelma. Tultakoon siis kaikkiaan siihen lopputulokseen, että Enriquen pitäisi ruveta ammattimaiseksi perseenketkuttajaksi, eikä kuvitella olevansa laulaja ja rapujen pitäisi oppia katsomaan mihin kävelevät, jos kerran meinaavat vaeltaa merelle vähän väliä.

Tämänkin maailman epäkohtia hengästyttävän älykkäällä tavalla ruotivan kirjoituksen teille tarjosi Erään Saaran tutkimukset

*) Onko lip-syncingille jotain oikeasti suomenkielistä termiä muka?

Asiakaspalvelua á la Alppilan Makuuni

2007-08-17T16:47:00.001+03:00

"Hei, saisinko näin uskollisena kanta-asiakkaana pyytää pientä palvelusta?"
"No?"
"Mulla jäi avaimet kotiin ja mun pitää nyt odottaa että poikaystävä palaa kaupungilta. Mulla on litra jäätelöä tässä kauppakassissa ja ajattelin että voisinko lainata hetkeksi tota teidän pakasteallasta ettei se sula?"
"Juu laita sinne vaan"

Ovat minun Makuunitytöt muutenkin aina ystävällisiä ja iloisia eivätkä paheksu, jos haluan keskustella siitä, kuinka unelma-ammattini olisi keksiä irtokarkeille väkiälyttömiä nimiä. Makuunihan maksaa käsittääkseni vielä ihan surkeaa palkkaakin. Hyvä Makuunin tytöt! Ottakaa muut asiakaspalvelijat oppia.

En nyt aio eritellä sen kummemmin, mutta

2007-08-13T21:21:00.000+03:00

Mun elämä on parasta.

Vähän kuin päiväkirja

2007-08-11T10:03:00.000+03:00

Tänä viikkona olen viettänyt kiireistä ja kohtalaisen työntäyteistä elämää. Minun työpäiväni on neljätuntinen, joten teoriassa olisi kai mahdollista tehdä enemmän ylitöitä kuin töitä varsinaisena työaikana. En ajatellut kuitenkaan kokeilla sitä käytännössä, koska pidän myös yksityiselämästäni ja harrastuksistani.

Olen tuurannut nyt viikon asiakaspalveluhenkilöämme/sihteeriämme ja olen havainnut, miten mielekkäältä oma varsinainen työni tuntuu. Viime kesänä sihteeriä leikkiessäni en oikein tajunnut, miksi työ vitutti niin armottomasti, mutta nyttemmin olen tullut siihen tulokseen, että minulle ei vain sovi asiakkaiden haukkujen kuunteleminen ja tylsien asioiden printtaaminen.

Uskokaa tai älkää, mutta olen melko hyvä työssäni.

Torstaina kirjoitin 13 000 merkin artikkelin alle puolessatoista tunnissa, joten oloni on henkisesti tyhjentynyt. Kaiken järjen vastaisesti yleinen hankaluus ja kiire on kuitenkin tuntunut hirveän helpolta koko viikon ja vasta tänään on huonosti nukutun yön jälkeen iskenyt elämän vaikeus - vapaapäivänä!

Yöllä keksin unessani nerokkaimman sarjakuvan ikinä. Siihen liittyi jotenkin vadelmapiiras, mutta en muista enää muita yksityiskohtia. Sitten jo valmiiksi kipeään kantapäähäni pisti hyttynen enkä saanut enää nukuttua. Noin muuten kaikki on hyvin.

Rahat loppuvat taas ja monesta muustakin asiasta pitäisi mahdollisesti huolestua. Ajattelin kuitenkin ostaa edesvastuuttoman paljon irtokarkkeja Makuunista ja katsella elokuvia.

Tällaista tästä tulee, kun päivittää blogia puoliväkisin. Heippa vaan!

Nyt vasta alkoi rasittaa

2007-07-23T18:24:00.000+03:00

Innokkaana terveellisen elämän vastustajana ja muutenkin ankeana ihmisenä minua on tähän mennessä ärsyttänyt yllättävän vähän baarien tupakointikielto - ei itse asiassa ollenkaan. Baari-iltana minua ei häiritse käydä tupakalla ulkopuolella, varsinkaan hyvällä säällä tai kun seurueessa on muita tupakoijia, joista saa seuraa.

Tottumishankaluuksia minulla on kyllä ollut baaritupakoinnin suhteen. Olen monta kertaa kaivanut tupakat pöydälle, käärinyt sätkän ja ollut juuri sytyttämässä sitä, kun joku seurueesta on huomauttanut, ettei se käy laatuun. Äskenpä ajattelin tiristää budjetistani kaksi euroa rentouttavaan elämään sekä kotoa poistumiseen ja mennä lähibaariin juomaan kupposen teetä ja lukemaan kirjaa. Olin jo pakannut laukkuuni kirjan, tupakkaa ja muun tarpeellisen, kun muistin, ettei baarissa saa enää tupakoida.

Siinä nyt vaan ei ole mitään hauskaa istua yksin kirjan ja teen kanssa baarissa ja ravata välillä sateessa tupakalla. Etenkin kun lähibaarin ankeista brittiläisistä omenakaneliteevirityksistä joutuu maksamaan kaksi euroa. Enhän minä pelkästä teestä maksa, vaan mukavasta istuskelusta, mutta kun ei se ole mukavaa, jos en saa sauhutella samalla. Jäin siis kotiin ikävystymään, enkä kiusallanikaan keitä teetä tai lue kirjaa, koska se nyt vaan ei ole yhtään sama asia.

Mystinen piileskelevä Jake

2007-07-20T20:10:00.000+03:00

Ikkunani on sillä tavalla helposti lähestyttävä, että siihen koputellaan usein ja harvoin mistään oikeasta syystä.

Parikymppinen perusjätkä: "Ööö... moi?"
Eräs Saara: "Moi. Mä luulen, että sulla on nyt väärä ikkuna."
P. P.: "No tota... en tiijä. Riippuu siitä tuliks Rasmus ja Jake just sisään."
E. S.: "Ei oo Rasmusta ja Jakee nänyny, mut te ootte sen näkösiä, että ootte menossa tonne kakskakkoseen. Siellä on aina semmosilla teidän näkösillä jätkillä bileitä."
P.P.: "Aijaa. No voitko tulla avaa ton rapun oven?"
E. S.: "Tottahan toki!"

Myös vuosia sitten tapahtunutta:

Vanhempi naishenkilö: "Asuuko Jake täällä!"
E.S.: "Öö... ei. Mä muutin tähän vasta puolisen vuotta sitten, mutta ei tässä kyllä sitä ennenkään asunut Jakea..."
V. N.: "Kyllä Jaken pitäisi tässä asua!"
E.S.: "Eiku mä asun tässä ihan yksin kyllä."
V.N.: "Ootko ihan varma, ettei asu Jake täällä?"
E.S.: "Mulla on tässä 28 neliötä ja oon tosiaan asunut tässä puolisen vuotta, eikä oo Jakee näkynyt. Sulla on varmaan väärä ikkuna."
V.N.: "OOTKO VARMA!"
E.S.: "No, jos se Jake ei ole tuolla saunan lauteiden alla piileskellyt tosi tehokkaasti jo jonkin aikaa, niin juu, mä olen aika varma. Mitäs jos kokeilisit vaikka tosta viereisestä ikkunasta?"
V.N.: "No, ei sitten mitään! Moikka!"

Antaa vituttaa

2007-07-19T18:38:00.001+03:00

Moni tekee elämästään tarpeettoman vaikeaa vertailemalla omia saavutuksiaan, notkahduksiaan ja retkahduksiaan muiden vastaaviin. Helpoista ja yksioikoisista asioista saa käden käänteessä hirveän monimutkaisia, jos niille alkaa etsiä oikeutusta tai korokkeita muiden elämästä.

Jopa päältä katsottuna normaalit ihmiset äityvät usein keskusteluissa kilpailemaan siitä, kenellä on pienin palkka, eniten ylipainoa, kamalin anoppi tai vittumaisin naapurin mummo. Jos toisen naapurin mummo hakkaa seinään puukengällä mutta toisen naapurin mummo vain sukkapuikolla, ei sukkapuikkomummon naapurilla luonnollisesti ole mitään oikeutta valittaa. Onhan selvää, ettei sukkapuikon kilinä voi mitenkään häiritä, jos joku toinen ihminen joutuu kärsimään puukengän koputtelusta.

On kummallista, että suomalainen on niin nöyrä, että häpeää jopa omia ongelmiaan. Pulmille ja vitutuksen aiheille haetaan oikeutusta sillä, että ne ovat tarpeeksi hankalia ja traagisia. Jos siis juuri työpaikkansa menettänyt keskustelee henkilön kanssa, jonka äiti on kuollut syöpään, tuntee työpaikkansa menettänyt itsensä turhasta valittajaksi ja häntä todennäköisesti suorastaan hävettää se, että hän edes kehtaa ajatella moisia maallisia asioita, kun hänen ympärillään tapahtuu niinkin traagisia asioita.

Ei siis pitäisi vain olla tyytyväinen siitä, mikä on vielä hyvin, jos joku on huonosti, vaan muiden onnettomuuksien pitäisi vertailussa mitätöidä omat ongelmat. Jos ottaa päähän tehdä töitä 10 tuntia päivässä, löytyy varmasti joku, joka tekee 12 tuntia. Jos ahdistaa rahatilanne, joku varmasti ansaitsee vähemmän ja on suuremmissa veloissa. Joku neliraajahalvaantuu, mutta toinen kuolee - ja tämänkö takia neliraajahalvaantuneella pitäisi olla kivaa?

Kuten olette ehkä huomanneet, arvoisat lukijani, minun filosofiani on se, että kaikesta pitää saada valittaa. Toista saattaa ottaa päähän nenän kutina ja toista avioero, mutta nämä ovat subjektiivisia tuntemuksia, eikä niihin tarvitse hakea oikeutusta miettimällä, kutittaako jonkun nenää ehkä enemmän.

Taistelkaa oikeudesta vitutukseenne! Elämässä on ihan tarpeeksi stressiä ilman jatkuvaa tarvetta hävetä sitä, että juuri omat ongelmat ottavat päähän. Sen takia niitä kutsutaan omiksi ongelmiksi, että ne ovat huomattavasti tärkeämpiä, kuin monien muiden ongelmat.

En minä halua että elämäni on parempaa kuin jonkun muun vielä surkeampi elämä. Minä haluan, että minun elämäni on mukavaa, helppoa sekä täynnänsä kukkasia ja perhosia. Niin kuin se useimmiten onkin, kiitos kysymästä.

Kohtaaminen

2007-07-18T01:25:00.001+03:00

Kävelin baarista kotiin. (Paljain jaloin märällä asfaltilla käveleminen on muuten ihastuttavan niljaisaa.) Törmäsin matkalla Jimi Pääkalloon (oik. Konsta Hiekkanen). Hiprakkaisesta suustani pääsi sen kummemmin ajattelematta kuuluva hihkaisu: "Sääpallo!" Herra tervehti asiallisesti. Tunnisti siis nimensä.

Note to self: harjoita itsesensuuria.

Jos löydätte netistä videon, jossa Eräs Saara laulaa karaokessa Zeppelinin Black Dogia, niin se en sitten ole minä. Paitsi että jos diggaatte, ni ihan vitusti oon minä!

Viikkovitonen

2007-07-16T18:09:00.000+03:00

Ihan ensteks ensimmäistä kertaa osallistun tällaiseen jännittävään interblogistiseen systeemiin kuin viikkovitonen, sillä tällä kertaa pitää listata viisi lempparisitaattia. Tämä on tietysti helppoa, kun ei tarvitse itse tuottaa nerokkuuksia (kuten normaalisti kyllä teen). Lisäksi olen harrastanut varhaisteini-iästä lähtien julkkissitaatteja, kuten kunnon fanitytön kuuluukin. Kun nyt lisäksi on tällainen hyvä päivitysputki päällä, niin antaa mennä vaan!

1. Suuri Queen-innostukseni alkoi joskus 12-vuotiaana teini-iän kynnyksellä, kun tajusin, että Freddie Mercury oli siistein tyyppi ikinä. Männävuosilta mieleen on jäänyt erityisesti herran lausunto:

"I don't really think about when I'm dead or how they are going to remember me. When I'm dead, who cares? I won't!"

2. Hiljattaisempi suosikkini on pitkähkö Max Morise -siteeraus Andre Bretonin Surrealismin manifestista (tämänkin muistan kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti ulkoa):

"Naisen sukanväri ei välttämättä kuvasta hänen silmiään, mistä eräs filosofi, jonka nimeä ei tässä hyödytä mainita, johtui lausumaan: 'Pääjalkaisilla on enemmän syytä vihata kehitystä kuin nelijalkaisilla'"

3. Eipäskun nyt menikin hankalaksi. Olisin halunnut siteerata Eddie Izzardia, koska hän on idolini, mutta en löytänyt mitään sopivaa siteerattavaa. Leikitään, että siteeraan kaikki neljä DVD:tä, jotka minulla on hyllyssäni, mutta laitan tällaisen pätkän tähän:

"Europeans stole countries with the cunning use of flags. Just sail around the world and stick a flag in:
'I claim India for Britain!'
And they're going: 'You can't claim us, we live here! Five hundred million of us!'
'Do you have a flag?'
'We don't need no bloody flag, it's our country!'
'No flag, no country, can't have one. Those are the rules that... I just made up.'

4. Mae West on myös varsin glamoröösi hahmo ja siteerauskelpoinen henkilötär. Esimerkiksi tässä hyvää elämänohjetta itse kullekin:

"Between two evils, I always pick the one I never tried before."

5. Lopuksi vielä sitaatti miltei lempielokuvastani Hedwig and the Angry Inch, jonka katsoin jälleen viimeksi lauantaina. John Cameron Mitchell on myös idolini, glamoröösi henkilö ja siistein tyyppi ikinä. Mitchellin esittämä hahmo ja päähenkilö Hedwig tarinoi elokuvassa nohevasti:

"Late at night I would listen to the voices of the American masters: Toni Tennille, Debbie Boone, Anne Murray - who was actually a Canadian working in the American idiom. Then there were the crypto-homo-rockers: Lou Reed, Iggy Pop, David Bowie - who was actually an idiom working in American and Canada."

En sitten tiedä, olisiko lainausten pitänyt olla jotain sellaisia virallisia klassikkositaatteja ja aforismityyppisiä lausahduksia, mutta kun minusta sellaiset ovat aina olleet kovin tylsiä, niin ajattelin, että tällaiset leffoista ja stand up -seteistäkin poimitut varmaan kelpaavat! Lisäksi ei pidä heittäytyä liian vakavaksi, ettei joku ota tosissaan.

Ankeet jätkät ja nihkeet ämmät

2007-07-15T21:09:00.000+03:00

Viime aikoina olen lukenut paljon miesasiaa ajavia antifeministisiä kirjoituksia. Lisäksi kyllästyttyäni ko. kirjoitusten lukemiseen aloin törmätä niihin vahingossa nettisurffailuni lomassa. Kuten muillekin pääsääntöisesti typerille ja älyttömille suuntauksille (salaliittoteorioille, gooteille ym.) tällekin ilmiölle naureskelin, kunnes havaitsin, että se on ihan oikea olemassaoleva alakulttuuri ja sillä on useita edustajia, jotka ovat täysin tosissaan.

Nimimerkki Junakohtaus kitisi taannoisen merkintäni kommenteissa siitä, miten naiset eivät kunnioita miesten seksuaalista koskemattomuutta ja fyysisiä rajoja. Miesasiamiehet tykkäävät kitistä myös siitä, miten naiset käyttävät miehiä hyväkseen, nimittelevät pedofiileiksi ja syyttävät raiskauksista heppoisin perustein.

Koko miesasialiikkeessä tuntuu olevan kyse siitä, että sedät ovat päättäneet, että naiset ovat miehille ilkeitä ja sen jälkeen tulleet siihen tulokseen, että paras tapa korjata asia, on olla naisille ilkeitä. Mahtavaa! Sukupuolten välinen sota! Lakataan lisääntymästä, tapetaan toisemme ja tehdään Pentti Linkola onnelliseksi - saadaan ehkä Darwin Awardkin siinä sivussa.

Jos mennään henkilökohtaisuuksiin, muutamissa tapauksissa syitä voisi etsiä myös miesasiamiesten yksityiselämästä, pieleen menneistä naissuhteista ynnä muusta, minkä henkilö on sitten päättänyt yleistää katkeraksi poliittiseksi kannakseen.

En väitä, etteikö naisten keskuudessa ja feministien piireissä olisi samaan tyyliin asiaan huonosti suhtautuvia katkeroituneita ja valittavia ämmiä, päin vastoin. Valituksen aiheeni onkin se, että on täysin typerää ajaa omaa asiaansa haukkumalla, nimittelemällä ja syyttelemällä kuviteltuja vastustajia riippumatta siitä, mihin suuntaan asiaa ajetaan.

Miesasialiikkeen mielestä miesten kaikenlaista käyttäytymistä paheksutaan ja tälle asetetaan liikaa odotuksia ja rajoituksia naisten taholta. Lisäksi naiset käyttävät heidän mukaansa miesten syyllistämistä omien etujensa ajamiseen mm. syyttämällä raiskauksista tai seksuaalisesta häirinnästä ihan silloin, kun muuten vaan sattuu vähän suututtamaan. Tällaista varmaan tapahtuu ja asialle pitäisi tehdä jotain.

Vittumaisten äärifeministien mielestä miehet asettavat naisille odotuksia ja rajoituksia siinä määrin, etteivät naiset saa toteuttaa itseään vapaasti yhteiskunnassa. Lisäksi miehet ovat taipuvaisia näkemään naiset seksuaalisina objekteina, eivätkä täten kunnioita naista henkilönä ja ihmisenä. Tällaista varmaan tapahtuu ja asialle pitäisi tehdä jotain.

Oikea ratkaisuhan on siis ehdottomasti solvata lisää, yleistää lisää, asettaa lisää rajoituksia ja odotuksia sekä muuten vaan perseillä pitkin internetiä ja lehdistöä! Hyvä pojat! Hyvä tytöt!

Eräskin ystävä ei välttämättä ollut väärässä valittaessaan, että modernit naiset haluavat oikeuden käyttäytyä halutessaan kuin miehet ja samalla odottavat miesten käyttäytyvän vielä miehekkäämmin. Mitäs jos kuitenkin lähdettäisiin siitä, että kaikki saavat toteuttaa itseään ihan sillä tavalla kuin parhaaksi katsovat - lain puitteissa toki? Kaljaa juovat ja rivoja vitsejä kertovat naiset eivät välttämättä ole jokaisen sedän mieleen, mutta pullantuoksuisia tätejäkin on edelleen riittämiin. Runopoikakin varmaan löytää paikkansa maailmassa siinä missä painoja nosteleva öykkärikin.

Lakatkaa siis jauhamasta aina samaa paskaa, lopettakaa toisen sukupuolen asettamista odotuksista itkeminen ja koettakaa elää itsenne kanssa niin kuin normaalit ihmiset. Ottaa päähän tuo ainainen valitus.

(Koska ajattelin keskittyä tässä kirjoituksessani lähinnä asennevammaisiin idiootteihin, jätän huomioimatta naisasioista esimerkiksi palkkaerot tai nuoriin naisiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset idän suunnalla (ihmiskauppa). Kertokaa ihmeessä, jos miesasialiikkellä on myös jotain konkreettisia asioita, joissa miesten oikeuksia on poljettu, tai historiaa esimerkiksi äänioikeuden turvaamisessa tai muiden kansalaisoikeusten saavuttamisessa.)

Manne-TV

2007-07-15T18:28:00.001+03:00

Perinteisesti olen ollut sitä mieltä, että kaikesta pitää saada vääntää vitsiä. Jos vitsailee leppoisasti tummaihoisista, lihavista, alkoholinkäytöstä, putkimiehistä ja laihialaisista, on epäilyttävää kieltäytyä vitsailemasta esimerkiksi kääpiöistä ja tamperelaisista: jopa syrjinnäksi voitaisiin sellaista toimintaa kutsua. Kaikille olisi kuitenkin varmasti mukavampaa, jos mahdollisesti arkaa aihetta käsittelevä huumori ei olisi aivan järkyttävän huonoa ennalta-arvattavaa paskaa.

(Tästäkin aiheesta kärkevämmin ja laajemmin kirjoittaa mm. kommenttiosastollani riidan haastamisesta tuttu Mikki.)

Mä vaan leikin vaikeasti tavoiteltavaa

2007-07-08T02:03:00.001+03:00

Ihmisryhmänä minua ärsyttävät myös tuijottavat miehet. Iskevistä miehistä pääsee yleensä eroon helposti ja kivuttomasti suorittamalla diplomaattisen verbaalisen torjunnan, mutta tuijottamisen torjuminen on aivan toinen juttu.

Olen kuullut, että jossain Etelä-Euroopassa iskeminen tapahtuu suorasukaisella tuijottelulla vaikka baarin päästä toiseen. Tämä on toki Suomessakin mahdollista ja katsekontaktiin tiiviisti vastaaminen lienee kohtalaisen universaali merkki kiinnostumisesta.

Suomessa iskeminen on kuitenkin mahdollista myös katsekontaktia välttelemällä. Jos henkilö katselee luontevasti kaikkia lähistöllä olevia muita naisia tai miehiä, mutta kääntää yhden kohdalla joka kerta katseensa pois ja näyttää hieman vaivautuneelta, se on usein kiinnostuksen merkki. Tällaisessa tapauksessa henkilö yleensä myös lähestyy kiinnostuksen kohdettaan ujuttautumalla vaivihkaa samaan seurueeseen, sen sijaan, että suoraan tulisi juttelemaan.

Jos henkilö on kuitenkin päättänyt nujertaa kohteensa tuijottamalla intensiivisesti, hän on taipuvainen tulkitsemaan parikin vilkaisua kiinnostuksen osoitukseksi. Näin kävi taannoin Rytmissä, kun viistosti vastakkaisessa pöydässä oleva tummasilmäinen rääpäle päätti naulita katseensa minuun noin 1½ tunniksi.

On tilastollisesti varsin todennäköistä, että pienehkössä baarissa katseeni osuu lähistöllä istuviin ihmisiin kuhunkin muutamaan otteeseen, mutta tuijottaja otti satunnaiset vilkaisut vastauksena katseeseensa. Tällaisesta huomiosta ahdistuneena aloin jo kolmen vartin tuijotuksen jälkeen vilkuilla tuijottajan suuntaan aina vain enemmän nähdäkseni josko hän olisi jo luovuttanut. Ei ollut.

Olin vähällä menettää hermoni tyystin ja toverini poistuttua hakemaan juotavaa tiedustelin rääpäleeltä mahdollisimman neutraalisti, olisiko mahdollista lopettaa tuijottaminen, sillä se saa minut tuntemaan oloni epämiellyttäväksi. Rääpäle kehtasi väittää, että minä tuijotin, johon ystävällisesti totesin, että asian laita ei ollut suinkaan niin, vaikka olin saattanut pari kertaa hänen pöytäänsä vilkaista.

Ei auttanut. Tuijottelu jatkui ja vieläpä typerän omahyväisen virneen kera. Lisäksi tyyppi alkoi seurata minua ja toveriani tupakalle. Eroon tästä tapauksesta pääsi vain baarista lähtemällä. Toisaalta muistan myös tapauksia, jotka eivät ole ymmärtäneet torjumista edes siinä vaiheessa, kun olen fyysisesti juossut karkuun.

Ketään ei vieläkään kiinnosta teidän dildojutut

2007-07-05T19:45:00.000+03:00

Ihmisryhmänä minua ärsyttävät humalaiset huomiohuorat, jotka tuntuvat hippien ja spurgujen ohella ryömivän koloistaan kesäisin. Nyttemmin olen oppinut myös uuden termin wanna-bi, joka kuvaa näiden kuvottavien eukkojen toimintaa. Ensi vuoden kesäkuun pysyn visusti jossain luolassa poissa ihmisten ilmoilta, sillä viime vuonna olen kuvannut tapauksen, jonka huomattavasti pahempi versio häiritsi rauhanomaista kesäilyäni taannoin Provinssirockissa.

Wanna-bi--käyttäytyminen tuntuu olevan luonteenomaista selvin päin nössöille pari--kolmekymppisille tytöille, jotka päästävät sisäisen munahaukkansa valloilleen hyvässä humalatilassa. Lisäksi tapaukset tuntuvat lähes aina löytävän toisen samanlaisen, jonka kanssa sitten pussailla ja tanssia "seksikkäästi" tai harrastaa muuta pseudolesboilua. Tämän wanna-bit kokevat uroita kiihottavaksi toiminnaksi.

Ihan ensinnä minua vituttaa tällaisten pimatsujen kohteeksi joutuminen. Minulla ei ole mitään syytä antaa kenenkään puolituntemattoman ja huonosti käyttäytyvän idiootin hiplata tissejäni tai työntää kieltään kurkkuuni. Tämä seksuaalisesti niin vitun avoimille humalaisille pimatsuille vieras periaate ei riipu pahoissa aikeissa lähestyvän sukupuolesta tai seksuaalisesta orientaatiosta. Ja miten niin tyttöjen kanssa pussailua ei lasketa?

Muut tunteeni wanna-bi--henkilöitä kohtaan ovat hieman sekavat. Myötähäpeän lomasta kurkistelee niin sääliä kuin suuttumustakin. Eniten kuitenkin hävettää. Tämä yksikään tapaus ei tajunnut häipyä edes siinä vaiheessa, kun oli saanut osakseen hyvin kalseaa suhtautumista itse kultakin ja melkein turpaansa.

Jos joku asia esineellistää tai alistaa naista, se on kyllä muut naiset, jotka käyttäytyvät kuin typerät lortot. Siitäpä tulee sitten tämä suutahdus wanna-bi--typyjä kohtaan. Miksi naisen pitäisi olla supertyrkky rääväsuu todistaakseen olevansa sinut seksuaalisuutensa kanssa? Eivät hyvin käyttäytyvät miehetkään jauha jatkuvasti masturbaatiosta tai vihjaile penistensä pituudesta saadakseen huomiota.

Humalainen nainen saattaa olla hauska, mutta en ole koskaan nähnyt naista, joka olisi humalassa seksikäs. Senpä takia naiset, jotka luulevat humalassa olevansa seksikkäitä, ovat erityisen kiusallisia. (En muista kyllä nähneeni miestäkään, jonka viehättävyys jotenkin kohoaisi nautitun alkoholin myötä.)

Sääli on sitten asia erikseen. Eihän kukaan henkisesti kovin tasapainoinen tai itsevarma henkilö voi kokea tarvetta turvautua tuollaiseen huomionhakuisuuteen? Lisäksi luulen, että tällainen käyttäytyminen saattaa johtaa huonoihin seurauksiin ja ennestään nujertaa wanna-bi:n itsetuntoa. Voi myös olla, että wanna-bi saa joskus kunnolla turpaansa vihaiselta lesbolta. Ja saattaapa käydä niinkin, että jonain kauniina päivänä wanna-bi löytää itsensä festariteltasta kuuden innokkaan pojan kanssa, jotka eivät suostu ymmärtämään, että se nyt oli vaan vitsi.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin

2007-07-03T01:25:00.001+03:00

Eikös ole vähän säälittävää, että Vaasa on nyt pohjoisin paikka, jossa olen koskaan ollut.

En ole enää selvillä siitä, olenko valvonut öitä vai päiviä tai mitä päiviä. Nyt on kuitenkin havainnollistettu ero vapaa-ajan ja loman välillä. Paluumatkalla puoli kuuden aamujunalla valvotun yön jälkeen kaikki linnut näyttivät haukoilta. Arki palasi ensimmäisenä työpäivänä uudessa pestissä. Mikäs tässä, kuukausipalkkaa odotellessa.

Terveisiä Seinäjoki-Pasila-välillä etuvasemmallani porsaisen kuuloisesti kuorsanneelle suomenruotsalaismiehelle: Mee ittees sen Wintoosas käynnistysäänen kanssa ja vedä vähemmän pikmäkkiä, ettei läskit purista hengityskanavia.

Hakutuloksenne

2007-06-28T01:13:00.000+03:00

Nyt tekee kyllä mieli ottaa kantaa Google-hakuihin, joilla tähän blogiin usein päädytään. Otetaan vaikka tämmönen joku vapaamuotoinen Top 5 tähän.

1. Juhannusterveiset
Juhannuksen aikaan blogin nimen jälkeen yleisimmäksi hauksi on noussut "juhannusterveiset". Terveisiä ny sit vaan ihan vitusti kaikille.

2. "Miesten sukkahousut"
Haluaisin selvittää kantani miesten sukkahousuista nyt ihan once and for all. Sukkahousut eivät kuulu miesten jalkoihin! Minä en halua nähdä miehiä sukkahousuissa, en halua kuulla miehistä sukkahousuissa, en halua ajatella miehiä sukkahousuissa, enkä luoja paratkoon ymmärrä miksi te haluatte. Täällä ei ole miesten sukkahousuja!

3. Nahkatakki
Toivon, että kaikki "nahkatakki"-haulla tänne päätyneet larppaajat ovat osuneet nimenomaan taannoiseen merkintääni Muodista ja nahkatakeista. Lukekaa ajatuksella!

4. TISSIT
Kannattaa jätkät kokeilla sitä Googlen kuvahakua mieluummin!

5. Pornoa
Hei ihan tosi: menkää itteenne sen pornon kanssa (epäilemättä olette menossakin!). Ei kai kukaan tosissaan pornoa etsiessään klikkaa sitä linkkiä, jossa lukee "Erään Saaran tutkimukset". Millaisiksi tutkimuksiksi te näitä oikein luulette?

Opetelkaa googlettamaan, urpot.

Lisäksi täältä ei ainakaan löydy sukkahousupornoa, miesten sukkahousupornoa tai nahkatakkipornoa ja etenkään ei alastomia sauvakävelijöitä! Haluaisin myös esittää valitteluni niille, jotka turhaan etsivät Saaran tutkimuksista parannusta vapinaan, iensyöpään tai lasinsiruun jalkapohjassa. Menkää lääkäriin siitä tietokoneen äärestä istumasta!

Kaupunkisuunnitteluvirastosta päivää

2007-06-25T12:43:00.000+03:00

Kaupunkisuunnitteluvirastosta päivää! Tänäkin kesänä olemme päättäneet kaivaa rullaluistelu-, pyöräily-, ja kävelyreiteillenne mahdollisimman suuria monttuja! Uutuuksina nyt myös raitiovaunukiskojen hitsaukset, joiden ansiosta ette pääse öisin kulkemaan mm. Karhupuiston ja Läntisen Brahenkadun kautta raitiovaunulla!

Ensi kesäksi olemme suunnitelleet suurta julkisivuremonttiprojektia, joka koskisi jokaista Helsinginkadun varrella olevaa julkisivua. Lisäksi olemme ajatelleet kaivaa koko Mannerheimintien auki ja istuttaa raitiovaunukiskojen tilalle päivänkakkaroita.

Asfalttimies Äijä-Pera Rautalapio kommentoi tietöitä seuraavasti: "Emmää tiijä pistettii tohon tommonen kuoppa tohon Neljännen Linjan toiseen päähän. Voi olla et siihen joku asfaltti saahaan tos ens kesänä, mut nyt aateltiin lähtee liikkeelle ihan vaan tästä kuopasta. Voi olla et toi Störde nukkuu siel ens yön, ku ei täs oikeen muutakaan käyttöö oo viel keksitty."

Kaupunkisuunnitteluvirasto ei kommentoi salaliittoteorioita, joiden mukaan montuissa on kyse tietyömiesten sissioperaatiosta, jonka tarkoitus on vastustaa aina vain korkeampien kauppakeskusten rakentamista kaivamalla mahdollisimman syviä monttuja erityisen haitallisiin paikkoihin. Huhujen mukaan kyse saattaa olla myös valtion salaisesta operaatiosta Osama Bin Ladenin löytämiseksi. On epäilty, että Bin Laden piileskelee Kanta-Helsingin alueen viemäriverkostoissa.

Sniiduilujuhannus

2007-06-23T19:00:00.001+03:00

Tuli laskeskeltua viimeisen kolmen kuukauden keskimääräisiksi tuloiksi 700 e/kk. Ja tähän sisällytin mm. isovanhempien ja kavereiden lainaamat summat, kun sosiaalitoimistokin katsoo ne tuloiksi kerta. Sinänsä hyvä tietää, etten minä tässä omaa holtittomuuttani varatonna kaljaa pummi. (Provinssissa kävin lainarahoilla, turha urputtaa!)

Juhannus paranee koko ajan!

Tulin nimittäin tänne kertomaan, että jos on köyhä ja muutenkin kaikki pielessä, kannattaa olla superkivoja kavereita. Eikä sittenkään vaan sen kaljan pummimisen takia, vaan kun kaikki on niin paljon vähemmän ahdistavaa, jos on hyvää seuraa.

Tämän tulin toteamaan odotellessani leivän kohoamista. Lähden kohta grillaamaan pari ranskanleipää ja ikkunalaudan puskista väsätty yrttivalkosipulivoi kainalossa, mutta nämä vaatimattomat antimet muuttuvatkin suopeiden juhannustaikojen ansiosta esimerkiksi pihviksi!

Ensi kuussa minusta tuleekin upporikas toimitusassari ja maksan sitten elokuussa kaikki velat pois. Ja sitten syyskuussa, kun en ole enää korviani myöten veloissa, tarjoan kaikille olutta ja pihvejä, himskatti sentään!

Kiitti kaverit! T. Saara

Tosi lyhyt selostus Provinssirockista

2007-06-20T16:32:00.000+03:00

Jos tässä nyt sitten sanasen sanoisi. Oikeastaan haluaisin vain lainata muiden Provinssissa heittämiä hyviä juttuja. Tulin mm. siihen tulokseen, että pääsääntöisesti kaikki muut ovat minua hauskempia.

Krapulan lisäksi mukaan tarttui myös yksi uusi bändi, järjettömästi festarimustelmia ja kärähtänyt nenänpää. Muistin kyllä ilmeisesti aurinkorasvata muita osia kehostani lasten aurinkorasvalla, jonka tuoteselosteessa ilmoitettiin sen sisältävän "viimeisen sukupolven UVA- ja UVB-suodattimia". Tuomiopäivä on täällä pian.

Musiikillisempia ja laajempia Provinssirock-kuulumisia voi vaklata Intron puolelta.

Dylan-darra

2007-06-14T22:33:00.000+03:00

Tänään minulla on ollut Bob Dylan -krapula. Valitsin vastoin parempaa ymmärrystäni aamupäivällä krapularuokamatkalleni taustamusiikiksi Blonde on Blonde -levyn ja ruokapaikassa soittimen sammutettuani havaitsin, että ihmisten puhe muuttui määkiväksi ja kaikki ajatukseni saivat dylaniaanisen intonaation.

Kaiken huipuksi minua alkoi tietysti ärsyttää Bob Dylanin musiikki, enkä ole varma voinko enää kuunnella sitä ikinä. Harkitsin etsiväni käsiini muiden tekemiä covereita Dylanin biiseistä, sillä aloin miettiä kuinka vaikea kappaleiden laulumelodioista on saada selkoa, kun kaikki laulu on epämääräistä määkivää venytystä, joka saa melodiat kuulostamaan lähes identtisiltä. Olen aina ollut sitä mieltä, että Dylanin musiikki on hieman yliarvostettua, vaikka artistia kuuntelenkin ihan mielelläni ja omistan useammankin levyn. En kuitenkaan pidä siitä ajatuksesta, että Dylan-darrani olisi onnistunut pilaamaan Bob Dylanin minulta loppuelämäkseni!

Lisäksi mieleeni muistui Jimi Hendrix -dokumentissa kerrottu tarina, jonka mukaan Hendrix vaati studioon sermit lauluosuuksien levytystä varten, sillä hän häpesi lauluääntään kovasti. Samalla mies tunnetusti lähes palvoi Dylania, jota käsittääkseni harva (en ainakaan minä) pitää huipputason laulajana hänen muista ansioistaan huolimatta. Toivon, että joku älysi huomauttaa Jimille asiasta, ennen kuin hän potkaisi tyhjää.

Raitiovaunumatkalla näin pysäkillä seisovan aivan Phil Collinsin näköisen miehen, ja luulin jo hetken, että nyt iskee kaiken päälle vielä Phil Collins -darrakin.

Minä lähden huomenna Provinssirockiin. Tilatkaa sillä aikaa meijän musablogi!

Koisoa grilliin, jos ymmärrätte mitä tarkoitan!

2007-06-13T12:15:00.000+03:00

Asiahan on nyt niin, että Erään Saaran Tutkimuksia on aina ollut oikeasti ruokablogi. Olen menestyksekkäästi mm. ulkoistanut varsinaiset ruokapostaukseni ihanille Pastanjauhajille, mutta nyt ajattelin tehdä ihan itse! Palaset loksahtelivat mukavasti kohdalleen ja mökkireissu, jonka ruokavastaavana sain kunnian toimia, osui sopivasti kesäkuun ruokahaasteen kohdalle. En tiedä mitä tässä voi voittaa, mutta osallistun silti. Nyt tosin vähän harmittaa, etten osallistunut silloin, kun ruokablogaajat saivat satamäärin jotain patoja. Just sellainen olisi keittiöstä puuttunut.

Asiaan, kuitenkin! Tämän kuukauden ruokahaasteen teema on siis grillaus, joka on erinomaisen suositeltavaa toimintaa. Teema on sikäli hankala, että grillissä voi tehdä vain hyvää ruokaa. Viikonlopun mökkireissulla kokkasin mm. metrin siankylkeä ja kaksi kappaletta tandoorimarinoituja kanoja. Koska kummankaan marinadin resepti ei kuitenkaan ollut omani (vaan pöllitty ehkä yhdestä hienoimmista ruokablogeista FX:n seikkailuista) ja etenkin kylki pääsi vähän hiiltymään grillin ja minun erimielisyyksistä johtuen, valitsin osallistumisreseptiksi kolmiosaisen koisosysteemin halloumin ja tomaattinyyttien kera. Seuraa teko-ohje:

Grillattua halloumia ja munakoisoa sekä tomaattinyytit (neljälle nuorelle, joilla on terve ruokahalu)

Ensinnäkin tarvitaan kolme keskikokoista munakoisoa ja kaksi möhkälettä halloumia.

Munakoisosta tulee kuulemma parempaa, kun sitä ensin vähän itkettää. Tämä toimii siten, että koisoviipaleet suolataan pinnalta ja annetaan niiden hikoilla koisonestettä jonkin aikaa (tässä tapauksessa suunnilleen Jimi Hendrixin Axis: Bold as Love -levyn ajan.) Tutkimustemme mukaan koisot itkevät tehokkaammin, jos pyytää ruokaa odottavat kaverit haukkumaan niitä ja kiroilemaan niille suolauksen jälkeen.

(Jumankauta, nyt lähti anonymiteetti.)

Koisojen itkeskellessä valmistetaan tomaattinyytit seuraavista aineksista:

8 keskikokoista tomaattia
rasiallinen kirsikkatomaatteja
4 suurehkoa sipulia
2 valkosipulinkynttä
muutama kevätsipuli varsineen
Provencale-yrttisekoitusta
basilikaa ja oreganoa
n. 4 ruokalusikallista hunajaa
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria (no hei haloo!)

Ensin kannattaa kaltata ja pilkkoa tomaatit (miellyttävämpää syödä kuorettomina, mutta kalttaamisen voi toki jättää väliin, jos laiskottaa). Jos et tiedä, miten kalttaaminen tapahtuu, käytä Googlea. Silvottu tomatti sijoitetaan kulhoon yrttien, hienonnettujen kevätsipulien sekä muiden mausteiden kera ja pistetään sekaisin. Sipulat lohkotaan ja asetellaan hienosti muotoiltujen foliokupposten pohjalle. Perään lorautetaan oliiviöljyä sen verran kuin aiheelliseksi katsotaan. Lisätään tomaattiyrttimössö nyytteihin siten, että kussakin foliossa on sitä suunnilleen yhtä paljon. Heitellään vielä puolitetut kirsikkatomaatit ja ruokalusikallinen hunajaa kunkin annoksen päälle.

Näin.

Tehdään foliosta nyytti, joka kannattaa varmistaa vielä toisella kerroksella foliota, etteivät nesteet pääse vuotamaan grilliin. Tomaattinyytit sijoitetaan miedohkolle lämmölle grilliin n. 30-45 minuutiksi. Tomaattinyyttien muhittua laitetaan lisää pökköä pesään (omassa tapauksessani siis kaasua) ja grillaillaan munakoisot kypsiksi. Jos grillissä on jonkinlainen ylätaso, olisi tomaattinyyttien suotavaa hengata siinä koisojen kypsymistä odotellessa. Koisojen kypsyttyä grilliä voi kuumentaa vielä hieman lisää ja käännellä halloumiviipaileisiin kauniin ruskeat pinnat. Tässäkin vaiheessa ylätaso on kätevä koisojen lämpimänä pitämiseen, jos halloumi ei mahdu grilliin samanaikaisesti. Tarjoillaan suoraan grillistä tähän tapaan:

Tänä iltana tapahtunutta

2007-06-01T03:54:00.000+03:00

Menin viattomin mielin Kannaksen musavisaan ja törmäsin toisesta musavisasta tuttuun tyttöön. Ennen kuin ehdin sanoa "Rock'n'Roll" vedimme duettona Dancing Queenia Swengissä.

Huomenna kyllä vituttaa rahanmeno ja yleinen typeryys, mutta vähänpä sille voi kello neljä yöllä hyvässä karaokekännissä.

Varokaa vaan, tästä tulee vielä päiväkirja.

Verta, pornoa ja muuta kyseenalaista

2007-05-30T00:41:00.000+03:00

Asiahan ei varsinaisesti minulle kuulu... enkä kuvittele olevani minkään sortin asiantuntija tälläkään alalla, mutta sen enempää selittelemättä toteaisin, että ottaa helvetisti päähän itsetarkoituksellinen shokeeraaminen taiteessa ja tällä kertaa spesifisemmin elokuvataiteessa.

En koe olevani normaalia herkempää tai karskimpaa sorttia väkivallan tai muun ns. graafisen materiaalin suhteen. Kliininen lihanleikkuu, teurastus tai verenvuodotus ei yleensä hätkäytä minua kummasti, ellei asiayhteys ole jollain tapaa epämiellyttävä tai ikävästi kieroutunut. Toisin kuin yllättävän moni, en ota asiakseni katsoa elokuvia tai muuta kuvamateriaalia, jonka ensisijaisesti kokisin epämiellyttäväksi, jos sillä ei ole mitään taiteellista, humoristista tai informatiivista arvoa.

Näin ollen pidän mm. elokuvaa Sodoman 120 päivää lähinnä epämiellyttävänä roskana. Samaan kategoriaan luen myös varsin äskettäin katsomani elokuvan Aistien valtakunta, joka myös ärsytti kirjoittamaan tämän merkinnän.

Molemmille elokuville on minun nähdäkseni yhteistä se, että perversiot ja yksityiskohtaisesti kuvattu väkivalta eivät kerro mistään muusta kuin perversioista ja väkivallasta. Koska oma kokemusmaailmani (ja toivottavasti monen muunkin) on kohtalaisen etäällä edellä mainituista aihepiireistä, elokuvaan eläytyminen on käytännössä mahdotonta. Tästä seuraa tunne silkasta ajanhukasta ja ärsyyntyminen siitä, että joutui katsomaan epämiellyttävää kuvamateriaalia saamatta siitä irti muita kuin ällötyksen ja välinpitämättömyyden tuntemuksia.

Seksiä ja väkivaltaa on todistettavasti mahdollista käyttää elokuvissa siten, että se tuo aiheen käsittelyyn jotain lisäarvoa. Omasta mielestäni hyviä todisteita tästä ovat John Cameron Mitchellin hurmaava Shortbus, jossa seksiä kuvataan hyvin maanläheisesti, hauskasti ja kepeästi sekä unkarilainen Taxidermia, jossa ihmisruumiista tehdään -- lähinnä vertauskuvallisessa mielessä -- monimutkainen pala lihaa yllättävän nokkelalla ja hauskalla tavalla.

Molempien mainittujen elokuvien teemoja olisi varmasti voitu käsitellä myös ilman graafista sisältöä ja mahdollisesti jopa yhtä hyvin. Näiden kahden elokuvan kohdalla mahdollisesti häiritseväksi luokiteltava sisältö ei kuitenkaan minua henkilökohtaisesti häirinnyt. Lisäksi molemmat elokuvat on ihan aiheellisesti lähes kaikissa maissa (paitsi Ranskassa, koska ne on hulluja kaikki) luokiteltu lapsilta kielletyiksi (K-18), mistä pääsemmekin toiseen valitukseeni Aistien maailma elokuvasta.

Minun ja seuralaiseni suureksi järkytykseksi Aistien maailma oli luokiteltu Suomessa vain alle 15-vuotiailta kielletyksi. En haluaisi mitenkään pilata ihmisiltä elokuvan juonta -- jos se ei olisi täysin yhdentekevä -- mutta varsin peittelemättä esitetyt lukuisat seksikohtaukset ja hyvin yksityiskohtaisesti kuvattu peniksen irtileikkaaminen eivät minusta sovi alle 18-vuotiaille, jos elokuvien kieltämisessä ja sallimisessa yritetään säilyttää edes etäisesti yhtenäinen linja. Hitto vieköön, en ole nähnyt yhtään pornoelokuvaa, joka tätä pahemmin turmelisi mielen. Kaljakin on terveellisempää kuin tällainen roska!

Esimerkiksi Quentin Tarantinon Kill Bill on luokiteltu Suomessa K-18-elokuvaksi, vaikka siinä esitetty verenvuodatus on varsin kepeää ja täysin epärealistista sarjakuvaväkivaltaa. Millä perusteella nämä luokitukset oikein tehdään? Onko jossain joku robotti, joka laskee elokuvassa näytetyn veren määrän litroissa sekä alastoman ihmiskehon pinta-alan ja lätkäisee K-tarran DVD-koteloon täysin elokuvan sisällöstä tai tarinasta riippumatta?

Paperilla 60 ihmisen teurastaminen katanalla tosi makeessa Kung-Fu-tappelussa voi näyttää epäilyttävämmältä kuin pari kuristusleikkiä ja harrastelijakuohinta, mutta veikkaisin että henkisesti suhteellisen terveen ihmisen mieli järkkyy jälkimmäisestä enemmän. Entä sotaelokuvat! Niissä kuolee ihmisiä kuin ruttoista karjaa ja niitä saa vapaasti katsoa aika moni nuorempikin. Katsovatko ne ikärajaluokituksia jakelevat tahot edes näitä elokuvia?

Vähänpä on järkeä tässä, toteaa nimimerkki Suomen huolestuneet äidit.

Kiusallanikin

2007-05-25T00:13:00.001+03:00

Harvoin on niin tylsää, että oikein luihin ja ytimiin ottaa se tylsyys. Riipii sielua. Sellainen umpitylsyys on, ettei huvita yhtään mikään. Ei huvita edes blogin kirjoittaminen. Toisaalta ei myöskään huvita erityisesti olla kirjoittamatta blogiin.

Pasilan viimeisimmässä jaksossa, joka auttoi tylsyyteen hetkeksi, päähenkilöllä oli niin tylsää, että luusto petti. Ei huvita edes nukkua.

Sen lisäksi, että riipii tylsyys, alkaa vielä riivata mieltä kaikki hyödyllinen ja kehittävä, mitä voisi tehdä, ettei sitten olisi niin tylsää, mutta kun ei huvita. Kohta menen lattialle kiukuttelemaan ja sitten pettää luusto.

Ja sitten haluaisin lisätä, että perkele kun ottaa päähän asiat, joissa kaikki kuvittelee olevansa asiantuntijoita. Niinku nää uudet muotiblogit esimerkiks. Työntäkää ne legginssit pyllyihinne, sanon.

Ja mitä tääkin kuvittelee mistään tietävänsä.

Marttablogit, hoi!

2007-05-11T11:46:00.000+03:00

Joku sanoi, että voisin saada hienosta kirppisnahkatakistani pinttyneen hienhajun pois laittamalla etikkaa pesuveteen. Nyt se haisee hielle ja etikalle.

Lisää hyviä vinkkejä?

(Joo, mä huuhtelin sen kyllä.)

Mikä vitun nollakoko?

2007-05-03T10:18:00.000+03:00

Luin hiljattain tylsyyspäissäni paljon laihdutusblogeja, sillä ne ovat minusta toisinaan varsin viihdyttäviä. Kirjoittajat laskeskelevat kaloreita ja syövät salaattia ja näkkileipää pari päivää, sitten sortuvat vähän väliä mässäilemään pari sipsipussia, suklaalevyn, lautasellisen ranskanperunoita, tynnyrillisen vaahtokarkkeja, hevosen, puhvelin, tai jotain muuta pientä. Ei hätää, sillä huomenna lasketaan sitten kaloreita entistä tiukemmin!

Käsittämätön on myös sellainen illuusio, johon usein törmää, että kevyen ruokavalion suosijat syövät salaattia. Ihan siis riippumatta siitä, onko salaatissa esimerkiksi puoli kiloa juustoa ja majoneesikastike. Ilmeisesti salaatti on sellainen maaginen ruoka-aine, joka neutralisoi kaiken rasvan! Tästäpä diettikirjan kirjoitan ja alan miljonääriksi.

Mikä siinäkin on, että epätoivoiset laihduttajat kikkailevat kaiken maailman kaalikeittodieettien ja ihme hömpötysten kanssa. Ei kai se nyt oikeasti voi olla mitään korkeampaa tiedettä, että jos syö vähemmän ja kuluttaa energiaa enemmän, laihtuu. Jos taas syö kuin keskikokoinen porsas (perunankuoria ja muuta epämääräistä jätettä) ja läskillä persauksellaan istuu päivät pitkät, lihoo. Dr. Philin jotain laihdutusjaksoa satuin katsomaan ja siellä yksi menestyksekkäästi useita kymmeniä kiloja laihduttanut herra sanoi lakanneensa syömästä kaikkea, mitä edestään löysi. Noin laihdutuskeinona ei sellainen kuulosta yhtään pöllömmältä, minusta.

Näin keväisin naistenlehdet pursuilevat bikinikuntoartikkeleita, joiden avulla voi laihduttaa kymmenen kiloa viikossa syömällä pelkkää greippiä. Minä en tietenkään lue naistenlehtiä, koska ne ovat perseestä, mutta olen joskus lukenut eikä minulla ole mitään syytä olettaa, että ne olisivat muutamassa vuodessa muuttuneet mihinkään. Ihan tosi, muuten, en lue niitä edes huvikseni enkä ironisesti enkä vaikka olisi hammaslääkärin odotushuoneessa sellainen. Olen sillä tavalla älykkäämpi kuin monet.

Minä en ajatellut hankkiutua kesäksi bikinikuntoon, sillä en ole muutenkaan onnistunut koskaan löytämään kaupoista bikineitä, jotka mahtuisivat päälleni edes välttävästi. En ole myöskään koskaan varsinaisesti yrittänyt laihduttaa, sillä en ole nähnyt siihen syytä. Enkä muuten näe vieläkään. Eiköhän niitä kiloja ala kertyä sitten, kun lähestyn kolmeakymmentä. Turha tässä vielä on hötkyillä, vaikka ei olekaan kokoa nolla. (Minulla ei ole aavistustakaan, minkä kokoiselta käytännössä näyttää nollakoko. En minä ymmärrä enää edes näitä suomalaisten vaatekauppojen kokoja, jotka vaihtelevat kaupan, vuodenajan, kuun vaiheiden ja yleisen poliittisen ilmapiirin mukaan, luullakseni.)

Viime päivinä olen tullut siihen tulokseen, etten ehkä voikaan viettää loppuelämääni tyystin harrastamatta liikuntaa. Ja sitten huomasin, että rullaluistimien jarrupalasta puuttuu ruuvi ja laakerit pyörineen pitäisi uusia. Lienee tarpeetonta mainita, ettei minulla ole varaa moiseen operaatioon, vaikka mielelläni rullaluistelisin kuten aiempinakin kesinä. Kaljaan tuntuu kyllä rahaa aina löytyvän.

Ei ole laihduttaminen näin hyvännäköisiä varten.

Kuukauden sitaatti - helppoa ja hauskaa

2007-04-30T11:33:00.000+03:00

"Ei mun ollu tarkotus vittuilla sulle. Mä vaan yritän olla hauska."
"Saara toi on sun mottos!"

Sehän se. Pätee kaikkeen mitä teen.

Oikea päivitys ehkä sitten kun pystyn niskakivuiltani istumaan yli vartin ilman että pää irtoaa.

Putroksi Putron paikalle

2007-04-19T15:21:00.000+03:00

Zen Café on minusta todella ikävystyttävä ja huono yhtye. Etenkin sanoitukset tuovat mieleeni keski-ikäistyvän espoolaismiehen sielunmaiseman, enkä ihan heti keksi mitään tylsempää. En tiedä onko Samuli Putro (oletan, että hän sanoittaa kappaleet enkä jaksa varmistaa asiaa) espoolainen eikä minua suoraan sanottuna kiinnosta se yhtään. Sen tiedän, että herran lauluissa puhuja on milloin piha (ilman sadettajaa), milloin rautatie tai muu eloton objekti.

Täten keksinkin eilen muutaman kaljan ja muutaman ystävän suosiollisella avustuksella, miten helppoa on tehdä Zen Café -sanoituksia. En osannut päättää olisiko kyseessä parodia vai pastissi, kun alkuperäiset sanoitukset onnistuvat ajoittain parodioimaan itseään täysin suvereenisti (etenkin se uudempi kama).

Joka tapauksessa tulin siihen tulokseen, että helpointa on lähteä liikkeelle mistä tahansa elottomasta esineestä, jota sitten personifioidaan ja heitetään pari metaforaa tai vertausta joukkoon. Ja päälauseita, ihmiset, yksinkertaisia päälauseita! Ilman turhia verbejä! Ensimmäisessä tapauksessa valitsimme espoolaisen sielunmaisemamme kohteeksi pöydän. Voilá:

Minä olen pöytä
minua sä potkit
tuoppisi lasket
läikytät kaljaa

Minä olen tuoppi
minua sä siirrät
lasinaluselta
tuhkakupin viereen

(Kertsi:)
Nojaisitko minuun
joskus humalassa
horjuvassa tilassa
ottaisit tukea

Minä olen pöytä
pinnassa särö
pöytäliina vinossa
kaljaa läikkynyt

Kertsi x2

Lisäksi olen kirjoittanut luovuuden vimmassani paperilappuseeni jostain syystä suurin kirjaimin "MODULAATIO!!!" Näin jälkeenpäin ajatellen se ei tunnu kovin zencafemaiselta, mutta miksipä ei, miksipä ei. Voisihan tästä tehdä ihan musiikkikappaleenkin nimittäin - sen saman, mitä Zen Café on tehnyt uudestaan ja uudestaan viimeiset kaksi vuotta. Laulumelodian skaala liikkuu jossain kolmen sävelaskeleen tienoilla (mikä on toki kaksi enemmän kuin Kotiteollisuudella, kuten ystäväni Olli auliisti huomautti) ja sointuja voisi olla kaksi, kertsissä ehkä kolme.

Kirjoitin kappaleet myös haarukasta ja kynästä, mutta huomaan nyt, että Haarukka on ehkä liiankin samanlainen kuin Pöytä loppusäkeiden nerokkaasta riimittelystä huolimatta ("viillän sinut auki / minä olen sulle / lautasella hauki"). Jostain syystä minulle tulee mieleen vain yhdenlainen rytmi Zen Cafén kappaleista puhuttaessa ja kieltäydyn kuuntelemasta ko. yhtyeen musiikkia ottaakseni selvää, onko rytmi joskus toisenkinlainen. Lisäksi luulen, etteivät kaikki kappaleet voi alkaa sanoilla "minä olen", mutta hyvä tästä vielä tulee.

Kynästä kirjoittamani kappale kertoi varsin herkin sanankääntein parisuhteesta, jossa toiselta osapuolelta vaaditaan liikaa seksiä, mutta olen sittemmin hävittänyt paperilappusen, jolle kappaleen kirjoitin. Sen muistan, että kynästä loppui muste. Miettikää sitä! Menee diippeihin.

Luulen että keskimääräisen Zen Cafén kappaleen sanoittaminen kestää noin viisi minuuttia ja ne perkeleet saavat siitä varmaan rahaakin!

Urasuunnitelmia

2007-04-18T13:47:00.000+03:00

Jos ei ole erityisen älykäs, ei ehkä kannata mennä yliopistolle. Siellä on enemmän hyötyä ihmisistä, jotka osaavat ajatella kaikkea korkealentoista ja kulturellia. Jos on ihan sellainen keskiälykäs tai ehkä vähän tyhmempikin, kannattaisi ruveta johonkin ammattiin, josta olisi jollekin ihan käytännön hyötyä. Niin kuin vaikka putkimieheksi tai sosiaalityöntekijäksi.

Tai minä voisin ruveta valokuvamalliksi. Laihduttaa ensin vähän ja ruveta sitten. Istuisin vaan ja minusta otettaisiin kuvia. Välillä pitäisi ehkä seisoa. Osaan sentään istua ja seisoa siinä missä muutkin.

Ja nyt tämä paska sen vihdoin teki minullekin; pisti vaihtamaan uuteen bloggeriin. Jos mikään ei enää toimi, syy ei ole minun. Vanhassa on kuitenkin aina vara parempi! Sikälikin, että kokeiltuani milloin kenenkin "vanhoja" superkännyköitä gprs:ineen ja ihme härveleineen, parhaaksi malliksi osoittautui enon oikeasti vanha perusnokia, jossa on näytössä särö.