28.1.07

Terkkui Turust

Onnettomien sattumien kautta olen joutunut Turkuun. Itse asiassa voin sanoa, että olen täällä työmatkalla, mikä kalskahtaa kolkon aikuiselta ja viralliselta. Täällä sitä sitten kävellään pitkin jäisiä katuja kuin liikuntavammaiset pingviinit. Laukussani on puolikas rullakebab ja kahvi maksoi vain euron. Eksotiikkaa piisaa.

Viime aikoina olen enimmäkseen unohtanut säännöllisesti kaikki blogattavat aiheet, joten päätin aiheuttaa pettymyksen uskolliselle lukijakunnalleni (pusipusi ootte ihkui) kirjoittamalla ihan mitä sattuu, toisin kuin normaalisti.

Viime aikoina olen enimmäkseen kuunnellut Punkia.

Ei kannata blogata, jos ei vituta tarpeeksi, tulee ilmoille vain jotain haikean surkeilevaa pihinää, kuten Takaisin Kallioon -blogissa tai jotain tilulilulei-hömppää niinku no vaiks Marinadilla. Ja Marinadiahan ei tunnetusti kukaan lue ikinä.

En minä ymmärrä, mikä tätä kaupunkia vaivaa. Baari täynnä ihmisiä sunnuntai-iltana kuin Kalliossa konsanaan. Neljällä eurolla saa kebabin, jolla tällainen keskikokoinen naishenkilö elää koko päivän, mutta yksi tuoppi olutta maksaa saman verran. Kahvi toisaalta euron vähemmän kuin Helsingissä keskimäärin. Noh, tässä kahvilassa soittavat David Bowien Outside-levyä ja nettikin toimii ilmaiseksi, joten en valita.

Pitääkseni yllä huumoriblogaajan statustani, voisin kertoa teille pienen tarinan räjähtelevistä pekonitynnyreistä ja katosta tippuvista kääpiöistä. Mutta en kerro.

Kas, sieltähän näyttää saapuvan Vt pekonitynnyreineen ja heiluvine lonkeroineen. Kaikki sujuu suunnitelmien muk

3 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, että linkkasit, niin blogiani saattaa jopa joku tulla lukemaan, kun on niin hirveetä olla tällainen narsistinen haircut-blogaaja, josta kukaan ei ole kiinnostunut, nyyh.

Ja vt:lle ja sen lonkeroille terkkuja. Syökää pek

10:16 ip.  
Blogger Sun äitis kirjoitti...

Ah, tätä mä olen odottanut: Marinadi ja ESaara catfightisilla Vt:stä!

10:35 ip.  
Blogger Unknown kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:34 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu