12.1.06

Turkulaiset ja kebab

Turku on ollut minulle hyvä. Tuskin täällä sentään asua voisi, mutta on mukava vierailla toisinaan. Tämänkin parin päivän aikana olen laulanut humalassa karaokea, mutta onneksi on ollut myös järkyttävän huono sää. Olen käynyt Turussa tapaamassa ystäviäni ja eräitä viehättäviä hymykuoppia enemmän tai vähemmän säännöllisesti viimeisen parin vuoden aikana, mutta vasta tällä reissulla minulle on valjennut jotain hyvin oleellista turkulaisuudesta.

Turku eroaa kaupunkina jonkinlaiselta yleistunnelmaltaan Helsingistä enemmän kuin esimerkiksi Tampere (toisaalta vähemmän kuin Vantaa, mikä on pelkkää plussaa). Turussa on myös helppo oppia kulkemaan, sillä kaikki kadut menevät suoraan sinne, minne niiden olettaakin menevän. Turkulaiset kävelevät hitaammin kuin helsinkiläiset (mutta nopeammin kuin kouvolalaiset), paitsi jos luvassa on kebabia.

Aloin ymmärtää turkulaisten kieroutuneen intohimoista suhdetta kebabiin (tosin hämmentävän suuri osa turkulaisista tutuistani on kasvissyöjiä, ne nössöt), kun kävimme syömässä New Time -nimisessä syöttölässä, josta neljällä eurolla sain liian suuren rullakebabin, joka oli oikein herkullista. (Joku turkulainen voisi väittää, ettei rullakebab voi koskaan olla liian suuri.) Hitto vieköön, jos löytäisin Kalliosta tai edes koko Helsingistä paikan, josta saisin yhtä ison rullakebabin niin halvalla, voisin minäkin olla innoissani tästä ruokalajista. Itse asiassa olisin onnellinen, jos löytäisin Kalliosta paikan, josta ylipäänsä saa hyvää kebabia. Hyvää pizzaa kyllä löytyy kohtuhintaan, mutta kebabtarjonta on tähän mennessä ollut heikkoa - luulen että minulta puuttuu jotain sisäpiirin tietoa.



Kuulin rullakebabista ensimmäistä kertaa muistaakseni joskus vuoden 2004 lopulla, kun keskustelin IRC:ssä turkulaisten kanssa. Turkulaiset olivat järkyttyneitä siitä, että olin ollut siihen asti autuaan tietämätön moisesta herkusta. Olen aina pitänyt kebabista, kuten kuka tahansa kunnon ihminen ja täten käynyt, jos nyt en paljon, niin ihan kohtalaisesti eri kebab-pizzerioissa ympäri Helsinkiä törmäämättä koskaan missään rullakebabiin. Saatan olla täysin väärässä, jos epäilen, ettei tällaista herkkua jostain syystä Helsingissä tunneta. En tosin luule, etteikö rullakebabia kertakaikkiaan saisi Helsingistä, mutta toisin kuin pita-kebab tai kebab riisillä, rulla ei minun nähdäkseni ole useimpien kebab-pizzerioiden listalla. Käsittääkseni Turussa se on kaikkien kebabien äiti, tai jotain muuta vastaavaa. (Ota nyt näistä sitten selvää.)

Ensimmäinen havaintoni rullakebabista Helsingin katukuvassa on ihan hiljattain Hakaniemen Chillin ikkunaan ilmestynyt mainos rullakebab-ateriasta. Ateria pitää kaiketi sisällään limonadin, rullakebabin ja ranskalaiset. Kokeilematta voisin olettaa, että ko. aterian rullakebab on kooltaan ehkä yhden kolmasosan keskimääräisestä turkulaisesta rullasta ja hinnaltaan mitä todennäköisimmin tyyris. Eihän rullakebab voi olla tarpeeksi iso, jos sen lisukkeena pitää tarjoilla ranskanperunoita. Onko rullakebab siis valtaamassa pääkaupunkimmekin syöttölöitä? Täytyy myöntää, etten ole tullut käyneeksi Helsingissä kebabilla pitkiin aikoihin, voi olla että olen tosi out stadin kebab-skenestä ja missannut jotain, yo.

Tähän mennessä olen syönyt rullakebabia jo kokonaiset kolme kertaa! Tosin sitä ensimmäistä ei kuulemma lasketa, kun se oli niin kelvotonta rullakebabiksi. Suomen uudeksi kansallisruuaksi määrittelimme kebabin pettuleivällä. Päässäni soi: rullaati rullaati rullaati rullaa rullaati rullaati rullallallei.

9 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

http://www.kebabille.com/

sieltä haku "rullakebab helsinki" ja eikun vertailemaan...
tietysti haku voi tuottaa kommentoinnin
"...listalta puuttui rullakebab."

6:08 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Turku on kyllä Suomen kebab-pääkaupunki, vaikka muut tehtävät siirrettiinkin jo taannoin Helsinkiin. Ja kyllähän sitä rullakebabia muuallakin saa, mutta laatu on usein aika kehnoa.

8:04 ip.  
Blogger PA kirjoitti...

Ajattelin viimein kirjoittaa suuren kebab-postaukseni otsikolla Täkäläiset ja kebab, mutten sitten jaksanutkaan.

Tyydyin ostamaan herkullisen pehmeäkuorisen rullakebabin. Se maksoi 3,20, eli euron enemmän kuin tavallinen döneri, mutta kyllä siinä riitti syömistäkin.

Saksa on hieno maa.

12:00 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Rullakebabeista ei harmainta aavistusta mutta ihan ok sörsseliä olen saanut Karhupuiston Café del Marista - joka tosin briljeeraa enemmänkin pastoillaan jotka ovat ihanan rasvaisia! - ja toisella puolen puistoa olevasta Istanbulista. Hintaa tosin tulee mutta ei se nyt niin nöpönnuukaa ole ikinä.

1:19 ip.  
Blogger Unknown kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:04 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:08 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:11 ap.  
Blogger 7885 kirjoitti...

0727jejeC'est une adresse nike france saint ouen façon de concevoir une représentation asics gel fuji attack caracteristicas fonctionnelle pour une entreprise basket nike roshe run prix et le nom de l'entreprise. basket nike air jordan homme En l'an 1990, nike internationalist mid femme noir et gris les Bulls ont tenu l'histoire nike air presto kaki homme la plus bénéfique basket asics aaron qu'ils aient jamais eu lieu.

11:33 ap.  
Blogger yanmaneee kirjoitti...

jordan 1 off white
moncler
bape hoodie
curry shoes
kyrie 5 spongebob
moncler coat
yeezy shoes
curry shoes
paul george shoes
golden goose

7:05 ip.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu