4.12.05

Espoosta

Tämä viikonloppu oli hektinen, kamala, hauska, mielenkiintoinen ja ehdottoman väsyttävä. Olen viettänyt liikaa aikaa Espoossa. En todella ymmärrä miksi kukaan haluaisi asua Espoossa, ellei ole hämmentävän mieltynyt väärinpäin käännetyiltä kylpyhuoneilta näyttäviin kerrostaloihin ja kauppakeskuksiin - tai jollain muulla tapaa mieleltään sairas. Kiireinen risteily kahden kaupungin välillä tuntui poikkeuksellisen rasittavalta, kun olen tottunut siihen, että melkein kaikki on käden ulottuvilla tai muutaman raitiovaunupysäkin päässä.

Toki olisin voinut jättää muutamia tapahtumia väliin, mutta sitten ei olisi ollut hauskaa. Lauantaina ehdin käväistä pikaisesti toverini ylioppilasjuhlissa, josta siirryin suoraan varsin hauskoihin syntymäpäiväjuhliin Kolaan. Juhliminen minun piti ikäväkseni lopettaa tarpeettoman aikaisin, jotta ehtisin vielä yöksi Espooseen sairasta äitiäni katsomaan. Typerä Espoo. Paska Espoo. Minä vihaan Espoota! Jos Espoossa pummii joltain tupakkaa, niin katsotaan kuin vähämielistä.

Tänään kävin myös töissä, lievässä krapulassa. Syvennyin keskustan Sokoksen neljännen kerroksen naistenvessan seinäteksteihin, ravasin tupakalla ja join litrakaupalla vettä. Saatoin tehdä töitä, mutta se oli varmasti vahinko tai joku toimintahäiriö. Päivääni piristivät röyhkeän komea vartija ja Joulupukki, joka tarjosi makeisia.

Äskettäin kotiin tullessani olin niin huonotuulisen väsynyt, että meinasin heittäytyä Ruoholahden metroaseman lattialle kiukuttelemaan, kun metro lähti liikkeelle juuri päästyäni laiturille. Lisäksi halusin hakata ja potkia kaikkia, jotka liikkuivat liian hitaasti, vinoon, poikittain tai muulla tavalla väärin. Olisi tehnyt vähintään mieli huutaa kovaa: "AAAARGH! Minä en jaksa väistää en jaksa, en jaksa, en jaksa, en halua ottaa yhtään ylimääräistä askelta!" Ja sitten ehkä heittäytyä lattialle kiukuttelemaan.

Minä todella vihaan Espoota.

Lisäksi olin vähällä alkaa läksyttää vieressäni bussiin istunutta naishenkilöä, kun muualla olisi ollut tilaa ja minä istuin penkillä hankalasti kahden laukun kanssa, joita jouduin siirtämään, jotta mokoman ahteri mahtuisi siihen. Varmasti ajatteli jotain röyhkeästä nuorisosta ja jostain julkisen liikenteen käyttäytymissäännöistä ja kiusallaan istui siihen, kun laukkuni vei käytävänpuoleisen paikan. Juuri sellaiset ihmiset kirjoittelevat 100-lehden tekstiviestipalstalle siitä, että Tikkurilan suuntaan menevässä I-junassa klo 14:28 olleen ruskeatakkisen mieshenkilön tulisi ajaa viiksensä, sillä ne ovat epäesteettiset. Ajattelisitte nyt vähän kanssamatkustajianne! Kaikkea sitä.

Minä en yhtään pidä Espoosta.

Luulen, että Espoo on mielentila. Sellainen äärimmäisen tyhjä mielentila. Sellainen puolivillaisessa krapulassa tuleva mielentila, jossa pää humisee ja kaikki on harmaata eikä mikään liiku. Sellainen mielentila, että päässä soi jankkaava Zen Cafén tylsän kappaleen kertosäe. Sellainen kun melkein vituttaa, mutta ei oikein sitäkään. Jotain hyvin, hyvin keskinkertaista ja mitäänsanomatonta.

Onneksi olen taas sivistyksen parissa.

10 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nämä seudut ovat mielentila.

Varo piiloalkoholisoitumista, olen tässä - tuopin takaa, se täytyy myöntää - seuraillessani huomannut että moni tänne muuttava nuori ihminen lähistöllä olevien lukuisten hauskan- ja seuranpitomahdollisuuksien innoittamana kehittää huomaamattaan itselle alkoholiongelman joka taas poikii aimo kasan muita ongelmia.

Mutta pääasia että on hauskaa!

10:07 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Noniin! Olin typeryyttäni laittanut jonkun kommenttien moderoinnin päälle, enkä ollut tajunnut julkaista kommentteja. Pahoitteluni kommentoineille! Mitkä seudut ovat mielentila? Alkoholisoituminen on hyvässä alussa.

1:13 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

No Kallion ja Alppilan ja mitä näitä nyt on.

4:59 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Noh, Kalliohan on hyvä mielentila. Onko tämä nyt joku, joka tietää mis mä asun. Jaiks.

5:52 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Stalkkaan sua öin päivin. Alppiinan tilalla on joku uus baari? :)

No ei, Vassukalta terkkuja.

10:36 ip.  
Blogger Unknown kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:05 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:08 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:10 ap.  
Blogger 7885 kirjoitti...

0727jejenike roshe run pas cher cdiscount En repensant nike chaussures basket les logos et en les nike air max 90 hyperfuse en france plaçant à des endroits asics gel lyte v alpine distincts. L'Air Max Pure New Balance 998 France Game est également une nike cortez femme bleu chaussure mi-coupe et nike internationalist mid femme noir dispose d'une tige moulée synthétique. basket new balance femme blanc

11:27 ap.  
Blogger 7885 kirjoitti...

0727jejeStockport est nike air max 90 ltr pas cher l'un des arrondissements les plus nike air max bw pas cher homme peuplés du Grand Manchester avec nike air flight huarache og bold berry une population de 281 000 Air Jordan 14 pas cher habitants. L'assortiment de air jordan femme blanche et grise tous les jours est New Balance 420 femme composé de travail, d'athlétisme, de nike internationalist mid w chaussures sport, de natation et d'athlétisme.

11:35 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu